Suomi osallistuu Yhdysvaltojen Red Flag:iin ja kahteen muuhun ilmasotaharjoitukseen Alaskassa

Suomen ilmavoimat osallistuu ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain ilmavoimien järjestämään Red Flag -ilmaoperaatioharjoitukseen tämän vuoden lokakuussa Alaskassa. Suomesta harjoitukseen lähtee kuusi F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää. Eielsonin lentotukikohtaan tukeutuvan suomalaisen harjoitusjoukon vahvuus on enimmillään noin 70 henkilöä. Osallistuminen Red Flag -harjoitukseen korvaa tänä syksynä ilmavoimien vuosittaisen Ruska-ilmaoperaatioharjoituksen.

Ilmavoimien mukaan Alaskassa ja Nevadassa järjestettävät Red Flag -harjoitukset lukeutuvat maailman vaativimpiin ilmaoperaatioharjoituksiin. Alaskan suurilla harjoitusalueilla voidaan harjoitella ilmakomponentin toimintaa kokonaisuudessaan mahdollisimman realistisessa ympäristössä. Harjoitus sisältää laajoja yhteisoperaatioita, ilmasta maahan ja ilmasta ilmaan -toimintaa, elektronista sodankäyntiä sekä ilmatankkauksia.

Hävittäjien lisäksi harjoitukseen osallistuu johtokoneita, ilmatankkauskoneita, häirintäkalustoa, simuloitua ilmatorjuntaa sekä helikoptereita. Harjoitusvastustajana toimii Yhdysvaltain ilmavoimien aggressoriyksikkö, joka pyrkii jäljittelemään teknologisesti edistyneen vastustajan kalustoa ja taktiikkaa.

Varsinaisen Red Flag Alaska 19-1 -harjoituksen lisäksi ilmavoimat osallistuu ennen harjoitusta (24.9.–3.10.-18) ja sen jälkeen (22.–26.10.-18) kahdenvälisesti Yhdysvaltain ilmavoimien kanssa Alaskassa järjestettäviin Distant Frontier 1 ja Distant Frontier 2 -harjoituksiin. Kaluston ja henkilöstön siirtolennot Suomesta Alaskaan alkavat syyskuussa ja harjoitukseen osallistuu Suomesta yhteensä 110 henkilöä. Rotatoitavan harjoitusjoukon vahvuus Eielsonissa on enimmillään noin 70 henkilöä.

Suomen ja Yhdysvaltojen lisäksi harjoitukseen osallistuu myöskin Etelä-Korea. Suomen osallistumista Red Flag -harjoitukseen on valmisteltu jo pitkään. Esimerkiksi Ruotsin ja Norjan ilmavoimat ovat osallistuneet harjoitukseen aiempina vuosina. Tämän syksyn harjoituksen varsinainen suunnittelu aloitettiin jo vuoden 2016 alussa.

Harjoitukseen osallistuminen sopii kuvaan siinä mielessä, että Suomi on alati lähentynyt Yhdysvaltoja ja tämän johtamaa sotakoalitiota niin ulko- kuin turvallisuuspoliittisesti. Virallisesti osallistuminen Red Flag -harjoitukseen sisältyy puolustusvoimien vuoden 2018 harjoitussuunnitelmaan, joka perustuu tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan (TP-UTVA) joulukuussa 2017 tekemään linjaukseen Suomen osallistumisesta kansainväliseen koulutus- ja harjoitusyhteistyöhön.

Lähde: Puolustusvoimat

7 thoughts on “Suomi osallistuu Yhdysvaltojen Red Flag:iin ja kahteen muuhun ilmasotaharjoitukseen Alaskassa

  • 16.8.2018 at 10:55
    Permalink

    Mikäli Trump pääsee tukevasti vallan kahvaan USA:ssa ,niin sen jälkeen USA:n johto tukee aidosti itsenäisten kansakuntien olemassaoloa ja oikeutta puolustaa itseään kaikilta ilmansuunnilta. Sikäli suora yhteistyö USA:n kanssa ei ole huono asia. NATO ja varsinkin EU ovat luonteeltaan paljon globalistisempia.

    Reply
  • 16.8.2018 at 15:10
    Permalink

    Kerosiini on ”halpaa”. Siispä nostetaanpa veroja ja kiristetään silmukkaa suomalaisten työttömien kaulan ympärillä! Suomella ei pitäisi olla asiaa noille kulmille kuin pelkästään silloin kun käy noutolentämässä uudet uuden sukupolven hävittäjät USA:;sta. Pojat eivät ole ennen nähneet lunta ja se ihme tietenkin pitää käydä katsomassa.

    Reply
  • 16.8.2018 at 17:28
    Permalink

    Eikös Suomen ilmavoimien tulisi mieluummin harjoitella puolustuksellista ilmasotaa Suomen ilmatilassa? Tietysti upseerikerholla on kiva kehaista monopol-konjakkia särpiessä, että:” poijat perkele! Tulipahan vähän lenneltyä amerikassa. ”

    Reply
  • 17.8.2018 at 05:23
    Permalink

    Ilmankos Hornetien jyrinä on tauonnut kesän ajaksi tai ainakin vähentynyt huomattavasti sitten viimevuoden.

    Reply
  • 17.8.2018 at 10:31
    Permalink

    Kysyn harjoitusta vastustavilta:
    Kenen kanssa suomalaiset lentäjät saisivat harjoitella usasta hankituilla koneilla?
    Venäläisten, vai ruotsalaisten?

    Reply
    • 17.8.2018 at 17:02
      Permalink

      Kysy ennemmin, kenen persettä suomalaisten pitääsi nuolla taas kerran?

      Reply
    • 18.8.2018 at 06:26
      Permalink

      Siis miksi pitää harjoitella Naton kanssa kun emme ole Natossa tietääkseni ja mitä varten harjoitellaan hyökkäyssotaa. Natokiima on varsin korkealla tietyissä piireissä. Tiedossa on lisäleikkauksia koulutuksesta,vanhusten hoidossa ym. Ja orpo kertoo ettei jakovaara ole vaikka talous käy lähes ylikierroksilla. Sotakoneet maksavat aivan helvetisti näin pienelle taloudelle ja nyt mennään kenraalien komennossa. Pelottelu taktiikka on aina purrut ja jota smurffi niinistö on harrastanut koko ”uransa” ajan. Noilla uusilla hävittäjillä om marginaalinen hyöty jos iso rytinä alkaa. Hyvä ohjuspuolustusjärjestelmä maksaisi vain murto-osan ja olisi sata kertaa tehokkaampi. Uudet helvetin kalliit koneet ovat natokiimaisten kenraalien märkä päiväuni.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.