Yhdysvalloilta uusia pakotteita Venäjälle – Näkee Venäjän syyllisenä Novichok-myrkytyksiin

Yhdysvaltain hallinto ilmoitti keskiviikkona, että se aikoo asettaa uusia talouspakotteita Venäjälle, sillä pitää tätä syyllisenä Iso-Britanniassa tapahtuneisiin Novichok-myrkytyksiin. Maaliskuussa Englannin Salisburyssä entinen Venäläinen vakooja Sergei Skripal ja tämän tytär joutuivat toistaiseksi tuntemattoman rikollisen toimesta hermomyrkkyiskun kohteeksi. Viranomaiset niin Iso-Britanniassa kuin Yhdysvalloissa ovat tutkineet tapausta, juuri edistymättä syyllisen löytämisessä tai nimeämisessä.

Uusien pakotteiden tiimoilta, jokaisen Venäjälle haettu vientilupa, jonka sisältämät tuotteet liittyvät edes potentiaalisesti kansalliseen turvallisuuteen, tullaan eväämään. Tällaisia tuotteita ovat Yhdysvaltojen näkemyksen mukaan esimerkiksi turbiinimoottorit, elektroniikka ja erilaiset koetin- sekä kalibrointilaitteet. Yrityksille on luvan hakemisen yhteydessä jätetty takaportti, jonka avulla he voivat selvittää viranomaisille kyseisten tuotteiden todellista käyttötarkoitusta, mutta ottaen huomioon suurvaltojen välisen poliittisen tilanteen, selitykset eivät tule auttamaan hakemuksen etenemisessä.

Asiantuntijoiden mukaan vientikiellossa olevien tuotteiden lista on laaja ja monipuolinen, mutta toisaalta monet listalla olevista tuotteista kiellettiin jo Obaman hallinnon aikana tämän kiellettyä sotilastarvikkeiden viennin Venäjälle.

Sanomalehti NY-Times väittää briteillä olevan aukottomia todisteita siitä, että Venäläiset olivat iskun takana. Näitä todisteita ei kuitenkaan ole toistaiseksi tuotu julkisuuteen ja maan viranomaiset jatkavat yhä tutkimuksia. Heinäkuussa Novichok-tapauksia tutkiva poliisiryhmä kertoi tunnistaneensa mahdolliset epäillyt ja totesi näiden olevan Venäjältä. Tämän ilmoituksen jälkeen uutta tietoa on medialle päätynyt kovin vähän.

Pakotteet työstettiin reaalimaailmaan vain muutamaa viikkoa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit tapasivat Suomessa. Tapaamisen tiimoilta presidentti Trump on kerännyt kosolti kritiikkiä, joskin myös kiitosta, niin republikaaneilta kuin demokraateiltakin. Julkisuuteen päätyneiden tietojen mukaan Trump piti tapaamista onnistuneena ja eteenpäin vievänä, joten pakotteet tuntuisivat olevan ristiriidassa Trumpin aloittaman ”keskustelun tien” kanssa.

Lähde: NY-Times

 

4 thoughts on “Yhdysvalloilta uusia pakotteita Venäjälle – Näkee Venäjän syyllisenä Novichok-myrkytyksiin

  • 9.8.2018 at 11:03
    Permalink

    DEEP STATE vs TRUMP ottelu jatkuu.

    Reply
    • 9.8.2018 at 12:29
      Permalink

      USA:n ulkoministeri on toimittanut Putinille kirjeen Trumpilta ennen näitä uusia pakotteita.Tiedä vaikka siinä olisi ilmoitus jonkinnäköisestä suunnitelmasta minkä Trump halusi Putinin tietävän.Deep state:lle hämäystä.
      Ilmoittihan US Venäjän armeijalle mitä kohteita pommittivat Syyriassa, väitetyn Venäjän kemiallisen iskun jälkeen ja Venäjän joukoille ei käynyt mitään.
      Tiedä häntä…

      Reply
  • 9.8.2018 at 13:26
    Permalink

    Huh, huh! Kuinkahan tässä käy? Minulla on nimittäin rotanmyrkkyä!!!
    Täysin naurettavaa ja etenkin tyhmää. Ei Venäjä kaadu muovisten purnukoiden puuttteeseen. Venäjällä on kaikki mitä se itse tarvitsee. ”Kun osoitata sormella toista, osoitat samalla itseäsi kolmella sormella.”
    Jos syntilistaa aletaan katsomaan niin USA voisi asettaa itsensä kauppasaartoon.
    On syytä muistaa Vapahtajan sanat: ”Heittäkööt se ensimmäisen kiven, joka on synnitön!

    Reply
  • 9.8.2018 at 23:00
    Permalink

    Jos venäläiset olisivat käyttäneet taistelulaadun hermomyrkkyä (joita itse asiassa on kaikkien suurvaltojen tai entisten suurvaltojen kuten ”Iso”- Britannia, hallussa ja valmiudessa), olisivat molemmat myrkytetyt kuolleet. Piste. Niistä myrkyistä ei selvitä. Piste.

    Kun ne myrkyt joita nyt on väitetty käytetyn, eivät jätä ketään henkiin. Jo pelkkä molekyylitason altistus riittää koska myrkyt ovat suunniteltu aiheuttamaan ketjureaktion kehon omissa proteiineissa, joten Skripalien ”myrkytys” on valhetta. Oikeissa nykyisissä taistelukaasuissa- tai myrkyissä (joita kehitetään koko ajan huolimatta jesustelusta ja korupuheista kaikkien merkittävien asevaltioiden toimesta) annostuksella ei ole väliä, riittää että annostus on, ja siitä seuraa kuolema.

    Oikeasti ei ole kyse siitä että olisiko saanut paljon vai vähän, vaan tosiasiassa altistus = kuolema. Siksi tämä narratiivi ei vakuuta ketään joka tietää asioista ja ennen kaikkea kemiasta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.