SDP:n Feldt-Ranta vaatii Suomen liittymistä ydinasekieltosopimukseen

Hiroshima-päivää vietettiin 6.8 mm. atomipommien uhrien muistoksi. SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta käytti päivää muistuttaakseen Suomea siitä, kuinka tärkeäksi hän näkee Suomen liittymisen ydinasekieltosopimukseen. 

– Suomella on kaikki mahdolliset intressit yrittää vaikuttaa siihen, ettei maailmassa olisi ydinaseita. Ydinaseet uhkaavat koko ihmiskunnan olemassaoloa. Maailman 15 000 ydinkärjen tuhovoima riittää moninkertaisesti maapallon tekemiseksi elinkelvottamaksi. Ydinaseet eivät ole sodankäynnin vaan kansanmurhan välineitä, Feldt-Ranta toteaa.

Hänen mukaansa Suomen tulisi mm. Irlannin, Ruotsin ja Kyproksen ohella olla mukana ydinaseet kieltävässä sopimuksessa ja näkee, että Suomen liittymättömyys sopimukseen on ulkopoliittiselta johdoltamme harkitsematonta sekä helposti väärin ymmärrettävissä. Feldt-Ranta näkee, että nykyisessä tilanteessa joku saattaa nähdä Suomen ”piilottelevan” jonkin toisen valtion ydinaseiden takana.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta otti ydinaseiden kieltosopimuprosessin pöydälle kesäkuussa ja tarkasteli myöskin hallituksen valitsemaa linjaa. Valiokunnan mukaan asia vaatii huomiota myös tulevaisuudessa ja näkee kansainvälisen sopimusjärjestelmän vaikutusmahdollisuudet ainakin kohtalaisina.

– Valiokunta arvioi yksimielisesti, että nyt aikaansaatu uusi kansainvälinen sopimusjärjestelmä saattaa vaikuttaa siihen, että järjestelmä alkaisi hiljalleen muokata myös sellaisten valtioiden odotuksia, valintoja ja mahdollisuuksia, jotka ovat päättäneet jäädä sopimuksen ulkopuolelle.

Lähde: Demokraatti

6 thoughts on “SDP:n Feldt-Ranta vaatii Suomen liittymistä ydinasekieltosopimukseen

  • 7.8.2018 at 09:51
    Permalink

    Nyt kannattaa muistaa, että atomipommi oli USA:lle keino välttyä miehittämästä Japania perinteisillä keinoilla, ja säästi ainakin mittavan määrän yhdysvaltalaissotilIden henkiä. Asiantuntijoiden mukaan on todennäköistä, että japanilaisiakin, sekä sotilaita että siviilejä olisi kuollut moninkertainen määrä verrattuna siihen, että Japani antautui atomipommien jälkeen.

    Reply
  • 7.8.2018 at 16:08
    Permalink

    ”Ydinaseet eivät ole sodankäynnin vaan kansanmurhan välineitä, Feldt-Ranta toteaa.”

    Aika metka kommentti kansanmurhasta ihmiseltä joka kannattaa ideologiaa josta kaikki sosialistiset kansanmurhat ovat saaneet alkunsa. Noin 100 000 000 kuolonuhria.

    Reply
  • 7.8.2018 at 19:24
    Permalink

    Kaikki sotimiseen tarkoitetut aseet ovat perseestä!
    Ne pitäisi kaikki kieltää.

    Reply
    • 7.8.2018 at 23:30
      Permalink

      Juu, nehän tuota jotka aseita, sanoja, kiviä, keihäitä tai pyssyjä ovat väkivaltaan käyttäneet, ovat tunnetusti kaikenlaisia kieltoja noudattaneet…

      Reply
  • 7.8.2018 at 19:31
    Permalink

    Mitä väliä sillä on?
    Kuten aina. Demarit liihottelevat jossain aliavaruudessa, jolla ei ole mitään merkitystä ainoallekaan suomalaiselle, joka elää elämäänsä haittamaahanmuuton ”ampuradalla”.

    Reply
  • 8.8.2018 at 06:53
    Permalink

    Demarithan ovat tunnetusti isänmaallisia ja muumimamma sai aikaan melkoista tuhoa valtakautenaan. Vihollinen otetaan vastaan kukkasin ja halauksin on sossujen iskulause joka ei häviä edes polviasennossa oranssi haalari päällä ja puukko kurkulla.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.