Ruotsin suurlähetystöissä korruptioepäilyjä – Viisumeja myönnetty rahaa vastaan ja heppoisin perustein

Vuonna 2016 SVT raportoi Ruotsin Afganistanin suurlähetystön työntekijöiden myöntäneen väärin perustein viisumeja suurelle joukolle Afganistanilaisia, jotka syystä tai toisesta tahtoivat päästä Eurooppaan. Asiaan vihkiytynyt tarkastusvirasto tosin on sitä mieltä, että ”suurlähetystöillä ei ole minkäänlaisia vaatimuksia” viisumin myöntämiselle. Toisin sanoen, viisumin Ruotsiin voi tarkastusviraston mukaan saada käytännössä kuka tahansa.

Valtion tarkastusviraston tutkijan, Ann-Marie Skorpenin mukaan viisumipäätöksillä on suuri arvo pimeillä markkinoilla ja viisumi voi maksaa jopa 20 000 dollaria. Expressenin mukaan valtion tarkastusvirasto on 2016 vuoden kaltaisista skandaaleista johtuen päättänyt tarkastaa maahanmuutto-osastot ruotsin suurlähetystöissä.

-Me olemme tutkineet minkälainen kontrolli on olemassa käsittelyissä. Silloin totesimme, ettei viisumien myöntämiselle ole olemassa vaatimuksia lainkaan, Skorpen toteaa Expressenille.

Vuoden 2014 ja elokuun 2017 välillä on asian tiimoilta ilmoitettu jo 60 epäiltyä tapausta. Skorpenin kertoo tukimuksen olevan lisääntyvä riski niille maille, joissa korruptio rehottaa. Toisaalta myöskin kotimainen korruptio on Ruotsissa viimeisinä vuosina lisääntynyt, joten korruption kitkennässä sarkaa riittää Tukholmasta Islamabadiin.

Ruotsin rajapoliisi vahvistaa ilmiön olemassaolon ja kertoo, että heillä on ongelmia olemattomin tai heppoisin perustein myönnettyjen viisumeiden kanssa.

-On olemassa huhuja. Me kuulemme suurlähetystöistä, jotka hyvin köykäisin perustein jakavat viisumeja, sanoo Håkan Ejdervik, poliisi-intendentti rajapoliisista.

Mikäli  kuitenkin käy niin, että joku tulijoista joutuu kontrollitarkastuksen kohteeksi Ruotsin maaperällä, voi aina sanoa hakevansa turvapaikkaa Ruotsista.

Lähde: Samnytt.se, Expressen

9 thoughts on “Ruotsin suurlähetystöissä korruptioepäilyjä – Viisumeja myönnetty rahaa vastaan ja heppoisin perustein

  • 6.8.2018 at 11:07
    Permalink

    Kun kerran ei ole olemassa mitään moraalia muutoinkaan. Miksi sitten ei lahjusraha ei kelpaisi, sillä miksi olla paskomatta vessanpyttyyn kun onhan siellä ”entistäkin”. Niin kuin yleisissä vessoissa tapaa ollakin.

    Reply
  • 6.8.2018 at 12:26
    Permalink

    Virastossa on ”töissä” uusruotsalaisia ja juuri maahan tulleita, tässä selitys. Ei kait siellä enää kantaruotsalaisa ole, paitsi pesunkestävä suvakki hörhöys takaa työpaikan.

    Reply
    • 6.8.2018 at 17:31
      Permalink

      Ei se suvakkiuskaan takaa työpaikkaa loputtomiin. Suvakki on maanvaltaajille kertakäyttöhyödyke joka nakataan mäkeen heti kun väestösuhde on ylittänyt kriittisen rajan ja suvakki käynyt tarpeettomaksi.

      Reply
    • 10.8.2018 at 18:12
      Permalink

      Oli ainakin yksi tapaus jossa ruotsissa paikallisen maahanmuuttoviraston arabi kiintiö huntu työ innostuksissaan teki myönteisiä päätöksiä sunneille mutta ei shiioille.

      Reply
  • 6.8.2018 at 12:42
    Permalink

    Ruåtsi -vaarallinen naapurimme.

    Reply
  • 6.8.2018 at 17:50
    Permalink

    Eivät ne ole epäilyjä. Korruptio on tosi asia.

    Reply
  • 6.8.2018 at 19:23
    Permalink

    Eikös meilläkin toiminut afganistanilainen suurlähetystö pääkaupunkiseudulla eräässä kirjastossa ja myöntänyt passeja ja viisumeja? Siellä joku ”kirjastotäti” touhusi luvalla, jonka oli myöntänyt – niin kuka tai mikä instanssi? Joku voi tietää tai muistaa asiasta enemmän.

    Reply
  • 7.8.2018 at 11:21
    Permalink

    Tästä uutisoitiin Ruotsissa jo heti kun matu-vyöry alkoi 2015. Työntekijät jotka eivät halunneet tulla esimiestensä alistamiksi/painostamiksi ja jotka eivät halunneet olla mukana yhteiskunnan tuhoamisessa/mädättämisessä ottivat lopputilejä uupumukseen tai masennukseen vedoten. Kuka muistaa kuinka paljon heitä oli?

    Sikäli ikävää että kukaan heistä ei aikoinaan saanut suutaan auki, kun olisi ollut mahdollisuus pelastaa Ruotsi ja estää pohjoismaiden tuhoutuminen.

    Ei uskoisi mutta Suomi tulee olemaan se maa jonne pohjolan valkoinen väestö tulee muuttamaan. Vaikka ollaa naapurin kainalossa, niin Ruotsi on jo menetetty maa eikä Norjallakaan ole tulevaisuutta. Molemmista maista on odotettavissa suuri muuttoaalto Suomeen. Onhan Suomessa vielä toisena virallisena kielenä Ruotsi. Ja täälä eivät muslimit hypi nenille.

    Reply
    • 7.8.2018 at 11:46
      Permalink

      ”Sikäli ikävää että kukaan heistä ei aikoinaan saanut suutaan auki, kun olisi ollut mahdollisuus pelastaa Ruotsi ja estää pohjoismaiden tuhoutuminen.”

      Veikkaanpa että kyllä sitä suuta on auottu, mutta sensuuri sosiaalisessa mediassa sekä se että mikään valtavalhemedia ei ota asiaa uutiseksi, pitää huolen siitä että yleisö joka vielä luottaa valtauutisointiin, pysyy asioista tietämättömänä. Ja osa toki haluaakin tunkea päänsä hiekkaan koska se on joillekin henkisesti helpompaa, tosin älyllisesti epärehellistä jopa itseään kohtaan.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.