Maahanmuutto ei pelkkää rikkautta – Malmössä työttömiä tuplasti enemmän kuin Ruotsissa keskimäärin

Malmötä on usein käytetty esimerkkinä siitä, kuinka massamaahanmuutto ja monikulttuurisuus voi lyödä kansakuntaa kynsille. Toisaalta Malmön ongelmiakin on pyritty mm. valtamediassa systemaattisesti pimittämään, tai ainakin vähättelemään. Kuitenkin esimerkiksi kaupungin työttömyysaste osoittaa Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan osoitetun kritiikin ainakin niiltä osin oikeaksi.

Työttömyysaste on nimittäin Malmössä tuplasti niin korkea kuin Ruotsin keskiarvo ja siinä, missä muualta Ruotsista työttömyys on virallisten lukujen mukaan vähentynyt, Malmössä se pysyy ennallaan tai lisääntyy. Malmö ei siis kelpaakaan mainosjulisteen mallikaupungiksi niille, jotka väittävät että Ruotsi tarvitsee maahanmuuttoa siksi, että selviävät tai että talous kasvaisi.

Työttömyys Malmössä on tällä hetkellä 14 prosenttia. Esimerkiksi kriisimaa Espanjassa  työttömyyluvut heiluvat 16 prosentissa ja taloudellisesti sekä poliittisestikin syvällä kyntävässä Italiassa 11 prosentissa, joten Malmö on jopa eurooppalaisella keskiarvolla melkoisessa suossa työttömyyden kanssa.

Ongelma tämän monikulttuurisen kaupungin kohdalla on mm. se, että kaupunki on melkoisen huonosti koulutettu. Merkittävä osa Malmön asukkaista on ulkomaalaistaustaisia, eikä suinkaan mm. lääkäreitä ja insinöörejä, vaan joko täysin vailla koulutusta olevia tai matalan koulutusasteen omaavia.

-Melkein kaikki työpaikat, jotka ilmoitetaan työnvälitykseen, vaatii lukio-opinnot tai enemmän, kertoi Josef Lannemyr, työvoimatoimiston analyytikko Sydsvenskalle.

2017 oli Malmön asukkaista reilut 45 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Botkyrkan kunnassa Tukholman läänissä vastaava luku on 58 prosenttia ja Södertäljessäkin 53 prosenttia. Näillä kahdella kunnalla oli omasta puolestaan viime vuoden lopulla, Tukholman läänin korkeimmat työttömyysluvut. Kyseenalainen kunnia irtosi luvuilla 11,1 prosenttia sekä 13.3 prosenttia.

Lähde: Fria Tiden

 

8 thoughts on “Maahanmuutto ei pelkkää rikkautta – Malmössä työttömiä tuplasti enemmän kuin Ruotsissa keskimäärin

  • 2.8.2018 at 16:56
    Permalink

    Ei taida viesti kantautua suvakki-kuplaan, joka viime aikaisten tapahtumien valossa on irtautumassa Tellukselta kokonaan.

    Reply
  • 2.8.2018 at 20:40
    Permalink

    Ei näillä rikastuttajilla kuitenkaan ole tekemisen puutetta kyseisellä paikkakunnalla.

    Reply
  • 3.8.2018 at 06:38
    Permalink

    Tuo on leviämässä koko Ruotsiin vuosien myötä. Mistähän rahat löytyy näiden loisten elättämiseen kun vielä vaativat parasta palvelua. No rikollisuus tulee suorastaan räjähtämään ja Ruotsi alkaa muistuttamaan meksikoa tai jotain rikollisten hallitsemaa maata. Sääliksi käy niitä kansalaisia jotka eivät voi tälle asialle mitään koska äänestämällä se ei enää onnistu, maassa on liikaa idiootteja ja ulkomaalaisia.

    Reply
  • 3.8.2018 at 08:23
    Permalink

    on edeleen käsittämätöntä että valtamedia ei ymmärrä
    että ihmiset tajuavat
    he ovat juuri sen informaatio sodan pahin konna
    jotka ennen muinoin pystyivät valitsemaan tavalan presidentit ja hallitukset
    suosimalla jotain ja musta maalamalla jotain poliitista näkökantaa
    tämä on hyvä esimerkki kun valta some jätit tekevät poliitista sabotaasia
    epämieluista heidän mielestään olevaa poliitista liikettä kohtaan
    meno on häikäilemätöntä toimitaa
    göbbels taputaisi you tubelle
    Youtube sensuroi ruotsidemokraattien hurjaan suosioon yltäneen vaalivideon
    Suomen Uutiset kirjoitti eilen ruotsidemokraattien tuottamasta vaalivideosta, joka on saanut sosiaalidemokraatit tuohduksiin. Lähes kahden tunnin mittaisessa dokumenttielokuvassa moukaroidaan ankarasti sosiaalidemokraatian pimeämpää historiaa kuten rotupuhtauden vaalimista, ihmisoikeusrikoksia ja sensuuria. Elokuva keräsi parissa päivässä huimat 190.000 katselukertaa, mutta kaikki eivät olleet asiasta vilpittömän riemuissaan. Youtube-videopalvelu poisti videon vedoten yhteisösääntöjen rikkomiseen.

    ”Tämä video on poistettu, koska se rikkoo YouTuben yhteisön sääntöjä.”

    Näin lukee Youtube-palvelun sivulla, josta vielä torstai-iltana löytyi elokuva Ett folk Ett parti – Socialdemokraternas historia (suom: Yksi kansa, yksi puolue – sosiaalidemokraattien historia).

    Ruotsidemokraatit ovat ilmoittaneet elokuvan kotisivulla, ettei syy poistoon ole selvillä. Elokuva on yritetty ladata palveluun uudestaan, mutta Youtube poistaa kaikki versiot. Ruotsidemokraatit pyytävät ihmisiä jakamaan elokuvaa niin paljon kuin mahdollista, ja he yrittävät yön aikana löytää vaihtoehtoisen videopalvelun.

    Sensurointipäätös herättää epäilyksiä vaalivaikuttamisesta. Kansainväliset sosiaalisen median jätit ovat olleet runsaasti julkisuudessa vaalivaikuttamissyytösten vuoksi Yhdysvaltain presidentinvaalien 2016 jälkeen.
    dokumentären om Socialdemokraternas historia

    Reply
  • 3.8.2018 at 09:43
    Permalink

    Ruåtti ja sen unelma… Kuka uskookin tähän unelma höttöön on tuhoon tuomittu.

    Reply
  • 3.8.2018 at 18:53
    Permalink

    Keväällä 14,3 2017 Petteri Orpo loihe lausuman: Suomen tulee seurata maahanmuuttopolitiikassa Ruotsia.

    Maahanmuuttovirasto onkin sutaissut 260 000 myönteistä päätöstä vuoden 2015 jälkeen.

    Reply
    • 4.8.2018 at 06:47
      Permalink

      Historia tulee muistamaan tämän hallituksen ja erityiseti orpon Suomen tuhojana. Historia paljastaa myös sen EU suunnitelman kansallisvaltioiden tuhoamissuunnitelman liittovaltion tieltä. Nämä herrat olivat siitä tietoisia ja hyväksyivät sen silmiään räpäyttämättä. He saavat siitä ison ”palkinnon”

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.