Näkökulma: Onko hieman ylimitoitettua kutsua tilannetta kriittiseksi jos pullovesi on vähissä?

Taloussanomat kirjoitti tänään pulloveden loppuneen joistakin kaupoista ja S-ryhmän valikoimapäällikkö kuvaili tilannetta ”kriittiseksi”. Sanoisin että vähän helvetin länsimaalainen ongelma ja kertoo myöskin siitä, kuinka syvälle ”sivistyneen maailman” näkemykset mm. ravitsemuksesta ovat kansaan uponneet. ”Jos se ei ole pakattu muoviin tai jollakin keinoin prosessoitu, se ei kelpaa suuhunpantavaksi”.

Tokihan liikkuu huhuja siitä, että hanaveteenkin sekoitettaisiin ties mitä, aina jarrusta raskasmetalleihin ja klooriin, mutta yhtäkaikki, se on silti melkoisen puhdasta vettä. Onkin erikoista, kuinka kansalainen asettaa luottamuksensa mieluummin vaikkapa Nestleen juomavettä valitessaan, kuin kunnalliseen tai moni-sellaiseen vedenpuhdistamoon. Muistetaan nyt, että kyseessä on yritys, joka tahtoisi yksityistää kaiken veden niin, että sitä vettä ei tulisi kuin pulloissa ja rahaa vastaan. Vai onko joku unohtanut lauseen ”Vesi ei ole ihmisoikeus”?

Hanavesi ei välttämättä ole se terveellisin tai lähimpänä ”pelkkää vettä” oleva ”vesituote”, mutta on se ainakin eettisin ja Suomessa varmasti parhaimmasta päästä, ellei tietenkin lasketa mukaan jonkun itse keräämää ja puhdistamaa vettä. Tai vaikka kaivovettä, täällä eteläisen Suomen lähiöissähän niitä kaivoja on jo vanhastaankin jokaisen betonikuution pihamaalla… Toisin sanoen, verrattain puhdasta juomavettä tulee käytännössä joka talouteen ja silti, Silti täällä on ihmisiä jotka ostavat pullotettua vettä. Entäpä se muoviroska ja muutenkin ”vastuullisen kuluttamisen ihanteet”? Ei niillä taida juuri väliä olla, kun se muovipulloon pakattu ”lähdevesi” on niin terveellistä ja puhdasta.

Ensinnäkin, meistä ei tiedä kukaan, mistä esimerkiksi Nestle vetensä ottaa. Se voi olla puhtainta pohjavettä jostakin lähteestä keskellä kaunista ja vehreää luontoa, tai se voi olla ruumiiden, kusen, paskan, muovin ja teollisuusjätteen saastuttamaa vettä suoraan Gangesista, jonka Oy Firma Ab sitten on kirkkaaksi puhdistanut. Sanoisin, että jopa e-pillereiden ja antibioottien jäämät hanavedessä ovat melkoisen mitätön asia jos jälkimmäinen, tai edes sitä lähellä oleva skenaario pitäisi paikkansa.

Tilanne ei ole kriittinen siksi, ettei kaupassa riitä pullovettä myytäväksi, vaan siksi, että pullovesi on kaupasta kuluttajien hölmöyden vuoksi loppunut. Tietenkin on eri asia ostaa pullollinen vettä, jos vesipulloa ei jostain syystä ottanut mukaan, mutta se, että pullovettä hamstrataan kuin ydinsodan alla, ei käy järkeen. Vai oletammeko me, että pitkään jatkunut kuumempi kausi ei olisi opettanut ihmisiä ottamaan vettä mukaansa ja kaikki olisivat unohtaneet pullonsa kotiin?

Jos tilanne on kriittinen siksi, että pullovesi on kaupasta loppunut, on aika vetää töpseli seinästä ja käpertyä kuolemaan.

Petri Perta

 

8 thoughts on “Näkökulma: Onko hieman ylimitoitettua kutsua tilannetta kriittiseksi jos pullovesi on vähissä?

  • 26.7.2018 at 14:31
    Permalink

    On hanavesikin monesti melkein kun pelkkää kusta, entisellä paikkakunnalla ei voinut edes hanavettä käyttää kun se alko tuhoamaan perheen terveyttä ja haisi ihan samalla kun uimahallin vesi joten kloorimäärät oli ylitetty aika reippaasti, terveys kohentui kun muutettiin ja hanavesi oli heti parempaa eikä ongelmia ole ollut.

    Reply
  • 26.7.2018 at 15:54
    Permalink

    Tosi ikävää kauppiaalle pulloveden loppuminen. Sen kaupassa voittoa tulee mukavasti, kun hinta on kaksikertainen verrattuna maihin, joissa hanavesi maistuu kloorille ja on kalkkipitoista ja pullovettä on pakko juoda.

    Reply
  • 26.7.2018 at 15:58
    Permalink

    Kaupan hyllytilanteen ratkaisee sisäänostaja tai myymäläpäällikkö.
    Kotitalouden vesi tulee kunnallistekniikan myötä tai – kuten monilla – omasta pinta- tai porakaivosta.
    Ei ole vaikea tai iso juttu täällä Suomessa.

    Reply
  • 26.7.2018 at 16:06
    Permalink

    Pelkkä vesi ei ole näillä helteillä paras ratkaisu, eikä aina terveellinenkään, joten fiksuimmat ostanevat kivennäisvettä.
    Aikoinaan tropiikissa asuessani ja ulkosalla töitä paiskoessani tein joka aamu vesipulloihin oman mikserini. 1 litra vettä + 8 teelusikallista sokeria + 1 teelusikallinen suolaa. Ohjeen löysin jostain maailman terveysjärjestön kirjasesta.
    Lisäksi popsin pitkin päivää makeita sitruunoita mikäli niitä oli saatavilla.

    Reply
  • 26.7.2018 at 17:43
    Permalink

    Meillä maaseudulla vesijohtoversi tulee lähteestä. On paljon paremman makuista kuin lähikaupunkien vesi. Ja antoisuuden vuoksi ei lopu ihan heti. Vedenpinta on metrin ylempänä kuin viime vuonna. Joten suihkussa voi käydä vaikka kymmenen kertaa päivässä. Ja paljun vettä voi vaihtaa. Järvissäkin sitä on niin paljon että uimassa voi käydä. Ja jätevesipuhdistamon alajuoksulla on ison kaupungin vedenottamo, joten pienet sille.

    Niin että, koska meillä on vettä niin miksi emme käyttäisi sitä?

    Reply
  • 26.7.2018 at 18:01
    Permalink

    No justiinsa samaa mietin tuossa kun aamulla luin iltapaskojen otsikoita. Sokerivedet ja hiilhappojuomat uhkaa vähetä, kaupunkilaiset ovat paniikissa. Voihan vittu mitä uutisointia.

    Reply
  • 26.7.2018 at 21:17
    Permalink

    Niin, saisipa vielä kauniin naisen pulloon. Kaikki muut ovat pahoja ja salmonellaa täynnä.
    Sellaisia laivojakaan ei saisi käyttää, mitkä eivät ole ”pullossa”.
    Ja sellaiset tiet ovat kaikke kelvottomia, joissa ei ole vähintään yhtä pahaa ”pullonkaulaa”.

    Reply
  • 1.8.2018 at 15:13
    Permalink

    Hyvä että kaupunki urpoille myydään tuo ulkomailta tuotu vesi, en jumalauta voi käsittää tuota vesipullo touhua sitten alkuunsa mutenkaan, onneksi oma ehtymätön kaivo ja puhdas vesi. Toinen hölmöys mitä en alkuunkaan ymmärrä tuon pulloveden lisäksi on tämä kananmuna ralli. Suomesta viedään kananmunia keitettäväksi ja kuorittavaksi viroon, ja sitten ne roudataan tänne takasin. Kyllä maailma pelastuu näistä ympäristöteoista taas.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.