Työministeri Lindström iloitsee työllisyystavoitteen saavuttamisesta

Tilastojen mukaan työllisyys on sekä touko- että kesäkuussa kasvanut ennätysvauhtia. Toukokuussa työllisten määrä kasvoi edellisen vuoden toukokuuhun verrattuina 90 000 hengellä ja kesäkuussa peräti 99 000 hengellä. Työministeri Jari Lindström kommentoi työ- ja elinkeinoministeriön ja Tilastokeskuksen 24.7.2018 julkaisemia työllisyystilastoja.

– Hallitus on ensimmäistä kertaa kesäkuussa saavuttanut tavoitteensa kasvattaa työllisyyttä 110 000 hengellä. Hallituskauden aikana on kesäkuun loppuun mennessä syntynyt 113 600 uutta työpaikkaa.

Tilastojen mukaan työttömien työnhakijoiden määrä laskee voimakkaasti ja avoimia työpaikkoja on aiempaa enemmän (artikkelin kirjoitushetkellä TE-toimiston verkkopalvelussa avoimia työpaikkoja on 19 842). Työttömien työnhakijoiden määrään ei lasketa mukaan niitä työttömiä tai työnhakijoita, jotka ovat aktivointitoimien kohteena, kuten esimerkiksi työkokeilussa tai palkkatuetussa työssä. Siten varsinaisen puhtaan palkkatyössä olevan kansanosan ulkopuolella on 130 000 henkilöä enemmän kuin mitä tilastot todellisuudessa kertovat.

– Myös työllisyysasteen trendi hipoo 72 prosentin tasoa eli hallituksen asettamaa tavoitetta, vaikka sitä on pidetty haastavana. On hienoa, että Suomen talouden kasvu on jatkunut vahvana ja olemme onnistuneet tukemaan työllisyyttä poliittisilla päätöksillä, ministeri Lindström linjaa.

Hallituksen työllisyystavoitteen saavuttaminen perustuu hallituskauden alun ja kesäkuun kausitasoitettujen työllisyyslukujen vertailuun. Kausitasoitetut luvut painottavat viimeisiä havaintoja. Näin ollen ei ole selvää, että nyt saavutetussa tavoitteessa pysytään joka kuukausi, eli toisin sanoen, onko tavoitteita sittenkään todella saavutettu, vai onko kyseessä esimerkiksi yksittäinen piikki tai muu vastaava tilastoja vääristävä ilmiö.

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö

16 thoughts on “Työministeri Lindström iloitsee työllisyystavoitteen saavuttamisesta

  • 24.7.2018 at 20:15
    Permalink

    jos suomeen olisi tulut oikeasti 99 000 uutta työpaikaa tällä pitäisi olla joku yritys joka on yhtä menestynyt kuin ex nokia tai jopa suurempi

    ja kaiken olisi pitänyt tapahtua vuodessa

    nämä tilastot ovat pelkää härskiä tilasto kusetusta piste

    jos joku on lisäätynyt nin aktiivi pakko toimenpiteet pätkä työt

    joilla ihmiset eivät itseään pysty elätämään

    jos joku on valtamedian vale uutisointia
    niin se on juuri työllisten määrän kasvun 99 000 tuhanella

    paskaa ikävä kyllä

    Reply
    • 26.7.2018 at 01:42
      Permalink

      Pakolaiset ovat uusi Nokia. Työllistävät kohta miljoonia, eli lisää työttömiä haalittava muslimimaista.

      En usko, että tälläkään kusetuksella muuta tarkoitusta on.

      Reply
  • 24.7.2018 at 20:28
    Permalink

    ”Työttömien työnhakijoiden määrään ei lasketa mukaan niitä työttömiä tai työnhakijoita, jotka ovat aktivointitoimien kohteena, kuten esimerkiksi työkokeilussa tai palkkatuetussa työssä. Siten varsinaisen puhtaan palkkatyössä olevan kansanosan ulkopuolella on 130 000 henkilöä enemmän kuin mitä tilastot todellisuudessa kertovat.”

    Siinäpä se todellisuus. Muistaakseni tämä samainen Pimpström meuhkasi aikanaan persujen riveissä Soinin kanssa kuorossa tempputyöllistäjistä ja tilastokikkailijoista?

    Reply
  • 24.7.2018 at 20:58
    Permalink

    Palkattomat ilmaistyöläiset ainakin kasvaneet, mites normaalin tes-työn ja kokoaikatyön kanssa?

    Hätkähdyttävä tulos: Lähes 500 000 suomalaista tekee ilmaista työtä
    https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/yli-500000-suomalaista-tekee-ilmaista-tyota/
    ”Harjoittelu, kuntouttava työtoiminta, työkokeilu. Seuran selvitys on karu: talkootyöllä on monta nimeä.”

    Pysäyttävä kirje asiantuntijalta: ”Palkattoman työn määrä on räjähtänyt”
    https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/aktiivimalli-jaavuoren-huippu-pysayttava-kirje-asiantuntijalta-palkattoman-tyon-maara-rajahtanyt/
    ”TE-toimiston virkailija paljastaa Seuralle, kuinka härskisti työnantajat hyväksikäyttävät ilmaista työvoimaa.”

    Jokin ei natsaa hallituksen tilastojen ja muiden tahojen tiedon kanssa.

    1 tunti työllistämistoimia viikossa poistaa työttömyystilastoista ja 6 tuntia kuukaudessa tekee jo osa-aikatyöläiseksi. Näistäkö ja Aktiivimallin kikkakolmosista työttömyyden väheneminen ja työllisyyden kasvu johtuu? Kaipaisin oikeasti riippumatonta ja puolueetonta tutkimusta asiasta. Poliitikot ja viralliset koneiston tilastonikkarit saavat kaiken näyttämään juuri siltä kuin halutaan.

    Reply
    • 24.7.2018 at 21:03
      Permalink

      Olen ennenkin ollut kriittinen poliitikkojen ja hallitusten sekä niitä tukevien tutkimus-, tilastointi- ja gallup-laitosten toimintaan, mutta porvarihallituksen härski toiminta on vienyt viimeisenkin luottamuksen.

      Reply
  • 24.7.2018 at 21:16
    Permalink

    esim koja on palkanut 50 uutta työntekijää nousu kautenaan
    se on jo aika iso yritys suomessa 300 työläisen määrällä

    missä ovat ne yritykset suomessa jotka olisivat palkaneet tuhansia uusia työntekijöitä

    rakennus teolisuus voi olla yksi ja se auto tehdas mutta

    99 000 uutta oikeaa työpaikkaa lisää

    kuten harhaanjohtavasti uutsioidaan on puppua

    taas ikävä kyllä

    Reply
  • 24.7.2018 at 21:24
    Permalink

    Onko luvussa huomioitu eläköityneet työttömät?

    Reply
  • 24.7.2018 at 21:47
    Permalink

    Jos joku työtön on ollut vaikka tunninkin verran töissä tarkastelujakson aikana niin häntä ei enää tilastoida työttömäksi.
    Kuinkahan moni muka työllistyneestä elättää itsensä tästä tilastoidusta työstä saamallaan palkalla?
    Itse en usko palkkatyöllisyyden kohentuneen lainkaan. Työttömiä tulee itse asiassa koko ajan lisää kun automaatio ja digitalisaatio syö yhä harvenevia työpaikkoja.

    Reply
  • 25.7.2018 at 01:36
    Permalink

    Jaha. Taas on uusia muuntohuumeita näemmä liikkeellä.

    Reply
    • 25.7.2018 at 05:12
      Permalink

      Tuo nakkisormi on ollut koko hallituskauden ajan jossain lääke mömmöissä, kokoomuksen määräys. Minä iloitsen jarin eduskunta taipaleen päättymistä ja joutumista oman aktiivimaalin kurimukseen. Tämä paskanjauhaja hakee kylläkin välittömästi työkyvyttömyyseläkettä mielentervysongelmien takia ja saa sen välittömästi. Olishan kiva nähdä tämä läskikasa jossain uudenkaupungin autotehtaalla likukuhihnalla hikoilemassa.

      Reply
      • 25.7.2018 at 14:28
        Permalink

        Ei nuo ikinä joudu samaa kun oikea kansa, tuollekkin tulee sopeutumaeläke, vaikka ei ehkä enää samalla nimellä saavukkaan, mutta silti.

        Reply
  • 25.7.2018 at 06:04
    Permalink

    Jos Jarppa muuttaisi työssä olevan määritelmää niin, että tunti työtä kuukaudessa tai vuodessa riittäisi määritelmän täyttämiseen, voisimme iloita hänen kanssaan vieläkin korkeammasta työllisyysasteesta. Ja miksi jäädä kunnianhimottomiin tavotteisiin: hitto vie, voisihan Suomessa vallita 100% työllisyys! Kysehän on vain tahtotilasta, arvopohjasta ja jumala meitä päättäjiltämme pelastakoon.

    Reply
    • 25.7.2018 at 09:30
      Permalink

      Sarkasmimittarini on rikki. Tilannehan on nyt tällä hetkellä se että jo tunti työllistämistoimia, harjoittelua tai muuta palkatonta orjatyötä yhdessä kuukaudessa aiheuttaa sen että työnhakija ei ole tilastoissa työtön vaikka on työtön työnhakija koko ajan! Koko ajan on 100- 200 000 ”haamua” jotka eivät ole palkkatyössä eivätkä näy työttöminä tilastoissa, mutta ovat ihan oikeita ja todellisia ihmisiä.

      Juuri siksi tilastot kaunistuvat ja Pimpström iloitsee, vaikka todellisuudessa työttömiä on yhä se puoli miljoonaa.

      Reply
  • 25.7.2018 at 07:04
    Permalink

    Valhe – emävalhe – tilasto

    Reply
  • 25.7.2018 at 09:20
    Permalink

    Kikkailua ja propagandaa.
    Talous toki kasvaa, miksi se olisi Sipilän ansiota?
    Eihän USA:n talouskasvukaan ole Trumpin ansiota.

    Reply
  • 1.8.2018 at 17:35
    Permalink

    Tämä kusipää iloitsee siitä että tempputyöllistämisellä on siivottu tilastot, ja saatiinpa muutama jo kuollutkin työnhakija pois tilastoista. Tempputyöllistämisessä kun jo 1 ainut päivä riittää siihen, että ei ole tilastoissa enää työtön, ja tilastot kaunistuu. Kysytäänpä asiaa oikealla laidalla, tuskin kukaan tempputyöllistämisessä mukana ollut on kuitenkaan saanut oikeaa työpaikkaa, saati edes palkkaa. Tietäähän tämän, että nämä hallituksen kusipäät iloitsee valheillaan, ja onhan natsiunionin silmissä nyt tehty loistavaa työtä, jota jatkuvasti rähmällään nämä kusipäät nuolevat. Odotettavissa lieneekin jokin kehu taas natsiunionilta, vaikka totuus on aivan toista, ja työttömät on satu entistä enemmän kuseen, kun rahat riittää entistä vähemmän laskujen ja lainojen, sekä mahdollisten lääkkeiden ostoon. Kelasta kun Suomalaiset ei saa vittuakaan apuja, en saanut minäkään kahteen liki 100 euron hammaslääkärilaskuun kuin kokonaiset 20 senttiä, joten maksettiinpa nekin hammaslääkärilaskut sitten korttiluotolla, kuten olen pakosti joutunut maksamaan myös vakuuutuslaskuja, lääkkeitä ja muita asumiskustannuksia, kun Kelasta ei mitään saa. Suomessa on mukava olla työttömänä ja velallisena, ja sitten kun on pitkäaikaissairaus ja rajut työrajoitteet, sydän vaivaa, ja selässä nikama heittää hulahulaa, joten leikata pitäisi, mutta ei ole varaa siihenkään. Oikea jalka jomottaa 24/7/365, rasittaessa taas särkee niin, ettei nukuttua saa, ja pettääpä tuo jalka välistä altakin varoittamatta. Yhtäjaksoista seisoma tai istumatyötä en voi tehdä. Automaattisesti kuitenkin leikattiin minultakin työtömyyskorvausta, eikä edes tarjottu minkäänlaista aktiivi asiaa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.