Mahdottomasta tuli mahdollista: Sisäministeriö palauttaa rajatarkastukset neljäksi päiväksi

Sisäministeriö on ilmoittanut palauttavansa rajatarkastukset ajalle 13-17.7. Aiemmin mm. pääministeri Juha Sipilä on todennut, ettei rajoja voida ”sulkea” vaikka tarkastuksia voitaisiinkin lisätä. Sisärajatarkastuksen tarkoitus on estää sellaisten ihmisten pääsy Suomeen, jotka mahdollisesti uhkaavat turvallisuutta ja yleistä järjestystä.

Tällä kertaa rajatarkastuksien pääasiallinen tarkoitus on lisätä maassa vierailevien presidenttien Trump ja Putin turvallisuutta. Asiasta päättää loppukädessä valtioneuvosto perjantaisessa kokouksessaan, mutta koska laki tällaisen mahdollisuuden suo, ei asiassa pitäisi olla suurempaa ongelmaa. Rajavartiolaitos kertoo tiedotteessaan, että sisärajavalvonta voidaan palauttaa tilapäisesti, rajoitetuksi ajaksi valtioneuvoston päätöksellä Schengenin rajasäännöstössä tarkasti säädetyillä periaatteilla yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseksi.

Rajatarkastusten palauttaminen Suomen rajoille vaatii tietenkin valtavaa venymistä viranomaisilta, sillä edes koko laitoksen henkilömitoitus ei enää nykyisin riittäisi jokaisen matkustajan tarkastamiseen. Viranomaiset ohjaavatkin matkustajat tarkastukseen ”tarvittaessa”. Toistaiseksi ei ole tiedossa millä standardeilla tarkastettavat valitaan.

Viimeksi rajatarkastukset ovat olleet käytössä vuonna 2005, yleisurheilun mm-kisojen aikaan. Suomi lopetti Schengen-alueelta saapuvien rajataskastukset vuonna 2001.

Lähde: Rajavartiolaitos, YLE, mtv

8 thoughts on “Mahdottomasta tuli mahdollista: Sisäministeriö palauttaa rajatarkastukset neljäksi päiväksi

  • 11.7.2018 at 09:11
    Permalink

    Joo mutta tämä koskee vain valkoisia. Ei esim. suojavärillisiä.

    Reply
  • 11.7.2018 at 09:19
    Permalink

    Koskee myös ruotsalaisia PVL:n valkoisia

    Reply
  • 11.7.2018 at 09:20
    Permalink

    Sisäministeriö vittuilee omalle kansalle.

    Reply
  • 11.7.2018 at 09:48
    Permalink

    EU-jumala istuu taivaassa ja pistää tyytyväisenä merkille, että edes yksi uskollinen maa noudattaa EU:n sopimuksia pilkuntarkasti. Ainakin silloin, kun maan poliittinen ja taloudellinen eliitti niin haluaa tehdä. Ihan kaikkea EU:n ohjeistusta ei sielläkään noudateta, jos siitä on maan eliitille haittaa tai mieliharmia. Aivan mahdottomia ei EU-jumalakaan voi maanpäällisiltä vaatia.

    Reply
  • 11.7.2018 at 21:46
    Permalink

    4 PÄIVÄÄ. VOI PYHÄ YKSINKERTAISUUS.

    On siis tärkeää turvata Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin TURVALLISUUS, mutta SUOMEN KANSAN TURVALLISUUDELLA EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ!!!!???!!!???

    Pääkanisteri Juha Sipilä on tyhmempi kuin vasemman jalan saapas.

    Reply
  • 11.7.2018 at 22:56
    Permalink

    Saatana että ovat idiootteja. Mahdolliset terroristit tai salamurhaajat ovat voineet tulla Suomeen jo aikaa sitten!
    Ties vaikka turvapaikkaturisteista löytyy terroristeja.
    Saatana että tätä maatakin johdetaan vähällä järjellä.

    Reply
  • 12.7.2018 at 21:24
    Permalink

    VAPAAMUURARI JÄRJELLÄ MITÄ TE VOIVOTTELETTE KUN JUUTALAISET KÄSKEE! AIVAN VITUTTAA TEIDÄN KAIKKIEN KOMMENTIT!!

    Reply
    • 13.7.2018 at 15:45
      Permalink

      Näinhän se on että kaiken takana on jutku..

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.