Nykysuomen sunnuntai- striimissä klo 20:30 puhetta mm. turvallisuudesta ja Ruotsin ”sugar mameista”

Kuten tavaksi on muodostunut, Nykysuomen sunnuntai-striimi lähetetään tänäkin sunnuntaina klo 20:30. Juteltavaa on viikon mittaan ilmaantunut niin kotimaan politiikasta kuin ulkomailta kantautuvista ”kummallisista huhuista”, joidenka mukaan Ruotsalaiset ”hyväksikäyttäjänaiset” tarjoavat laittomasti maassa oleskeleville ylöspitoa vastineeksi seksistä.

Yksi viikon mittaan puhuttanut aihe on sisäministeriön esiin nostama turvallisuus. Sisäministeriö taitaa vitsikkäästi leikkiä tyhmää kysyessään ”miksi turvattomuuden tunne lisääntyy Suomessa”. Pureudutaan aiheeseen jo etukäteen ja otetaan varaslähtö SuomiAreenan keskustelutilaisuudelle.

Mielipiteitä on värjäillyt myöskin Itävallan ilmoitus omien rajojensa ”suojelemisesta”, mikäli Saksa toteuttaa lupauksensa muualle rekisteröityjen maahanpyrkijöiden käännytyksistä. Itävalta ei toistaiseksi ole kertonut tarkemmin mitä se aikoo tehdä asian eteen, mutta painotti eteläien rajansa ”suojelemista”, joka taas voi tarkoittaa mitä tahansa pikakäännytyksistä miinakenttään.

Näistä ja monista muista aiheista keskustellaan tänään illalla klo 20:30 Nykysuomen Youtube-kanavalla. Tule paikalle ja osallistu keskusteluun, chat on jälleen käytössä koko lähetyksen ajan. Tilaamalla kanavan etukäteen, saat ilmoituksen aina kun uutta sisältöä on saatavilla. Suora linkki striimiin on tässä. Nykysuomi toivottaa jokaisen tervetulleeksi!

 

5 thoughts on “Nykysuomen sunnuntai- striimissä klo 20:30 puhetta mm. turvallisuudesta ja Ruotsin ”sugar mameista”

  • 8.7.2018 at 20:15
    Permalink

    autakaa pelotaa koko keho tärisee
    koko maailma on tuhon oma
    Expressen: Almedalenissa myös Suomessa toiminut, murhasta tuomittu uusnatsi
    Keskisuomalainen
    Expressen: Kidutusmurhasta tuomittu suomalaisnatsi osoitti mieltään Ruotsissa
    *Iltalehden ja Keskisuomalaisen toimituksille apua pahimpaan hätään*
    Pehmeää ja hellävaraista suojaa
    https://www.libero.fi/tuotteet/touch—teippivaipat/
    Kriisiapu
    Mielenterveyspäivystys
    Päivystävän sairaanhoitajan tavoittaa arkisin klo 8 – 15 numerosta 040 806 2606.

    Kun muut maat kieltää burkan

    Niin suomessa perustetaan burkan

    eli islamin symbolien myynti pisteitä

    Suomalaisyrittäjät perustivat muslimeille suunnatun vaatekaupan – ”Ei tarvitse lisätä hihoja tai muuta”
    VAATTEET The Modest Fashionin yrittäjä Julia Markkanen sanoo, ettei Suomessa ole ymmärretty muslimien potentiaalia asiakaskuntana.

    ja tämä kusipää vielä nainen Julia Markkanen
    ei ymmärrä mitä tarkoitaa
    kun nainen pukeutuu burkaan

    tai mitä se sybolisoi

    poliitista islamia

    Shumilova sanoo, että jokainen pukeutuu, kuten haluaa.
    – Se on täysin yksilöllistä. Me tarjotaan vaihtoehtoja, ja jos joku pukee abayan alle bikinit ja menee rannalle, niin en minä sitä kommentoi.

    28-vuotiaaksi olen ehtinyt aika paljon, hymyilee Aalto-yliopistossa opiskellut Markkanen.

    Hänen mukaansa Suomessa ei ole tajuttu vielä sitä,
    kuinka paljon muslimiväestössä olisi

    potentiaalista ostovoimaa

    .onko suomen veronmaksajien sosiaaliturvasa ostovoimaa

    niin mistä ne muslimit ne rahansa saa

    suomen sossusta

    saatana ennemistönä

    vittu tälle kapitalistille liberaali globalistille

    riisto uskontokin on kauppa tavaraa

    mitä välijä

    Reply
  • 8.7.2018 at 20:23
    Permalink

    No niin feministit nyt olisi like jota pitäisi boikotoida jollain noita vaino kampanjalla

    kuten kaikkia oikeiston yrittäjiä kohtaan ollaan tehty nazi syytöksineen

    mitä nyt kun kysessä mulimien islamistien sybooli kauppias

    helsinkin uutiset tekevätkin hänelle mainos sivun ilmaiseksi

    on aika outoa touhua jos voisi sanoa

    Reply
  • 8.7.2018 at 20:48
    Permalink

    Entäs se ne pojat jotka odotelevat vielä luolastossa mätti rönkkö huokailee hermostuneena

    kehon kieli kertoo syvästä stresistä asian tiimoilta

    nämä ovat raijaneet studioon 3 jotain tutkijaa

    syökö matti rönkkö kotona aitoa thai riisiä koko viikon

    samaistuminen ja empatia on aivan käsitämätöntä thai poikiin

    haluaisiko matti yhtyä heihin

    *siis henkisesti*

    itse jeesuskaan ei ollut yhtä empaatinen kun yleisradion

    koko 3000 tuhat päinen työyhteisö

    josta valjastettu 2999 henkilö

    10 thaimalaisen pelastusoperaation uutisointtiin
    veronmaksajien rahoilla

    jos suomalainen asunnoton saisi saman sympatian YLELTÄ

    täällä ei olisi yhtään asunotonta julkisen paineen takia

    saatikka leipä jonoissa oleville tulisi samaa sympatiaa kuin 10 thai pojalle Yleltä
    itselle tulee mieleen tämä

    Benny Hill Show Best Episodes Compilation

    Reply
  • 8.7.2018 at 22:01
    Permalink

    Uutispäällikkö
    Kaisa Paastela
    jos tämä uutinen ei ole puhdasta islamisaation edistämistä
    naisten alistamiseen islamin uskontoon
    välitämättä paskaakaan niistä islam alistetuista naisista
    burkistaan islamista luopuneista tähän maahan paenneista
    niistä oikeaa turvapaikaa oikeilla syillä hakevien esim
    ISIS vainoamisen takia paeneiden ex islamisti naisten suomessa
    En enään tiedä onko nekin tarinat 99 prosentisesti pelkää tagyä valetta
    kuulostaa todeliselta intengroitumis liikeltä
    suomen yhteiskunnan arvo maailmaan jos
    hän väitää pokkana
    Päätös pukeutumisesta on muslimillakin henkilökohtainen valinta,
    EIHÄN OLE Uskonto määrää sen
    naisten kohdalla Polina Shumilova
    Burkaa täytyy käyttää tietyillä seuduilla, koska pahimmillaan seurauksena käyttämättä jättämisestä voi olla kivitetyksi joutuminen, mille ei kuitenkaan löydy perusteita islamissa, sillä islamin pukeutumisohjeet ovat suuntaa antavia, eikä niiden laiminlyönnistä ole määrätty rangaistusta ”tässä elämässä”.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Burka
    Burka-asuinen taleban räjäytti itsensä – 4 ranskalaista kuoli
    burka ei edusta poliitista islamia eihän
    ja symboloi sitä
    tajuaako tämä hymyilevä idiootti Kaisa Paastela HELSINKIN Uutiset
    *nainen*kaiken kukuraksi
    mitä hän mainostaa

    IS:n toimittaja pukeutui päiväksi burkaan – jo sovittaminen yllätti
    Herran jumala kivaa mädätystä vuonna 2015 Iltasanomat
    Suurin osa muslimeista on eri mieltä. Kaunistautua kuuluu vain niiden ihmisten lähellä, jotka muutenkin saavat nähdä sinut ilman huivia.

    Hidayo odottaa veljensä saapumista, jotta voisi lähteä kuntosalille.

    Siinä Hidayon elämä tosin eroaa länsimaisesta, että hän asuu vielä 25-vuotiaana vanhempiensa kanssa. Musliminainen ei saa myöskään juoda alkoholia eikä polttaa.

    – Kulttuuriin kuuluu, että niin kauan kuin tyttö ei ole naimisissa, hän asuu vanhempiensa kanssa. Somaliassa on iso merkitys, että ei jätä vanhempiaan yksin. Lasten velvollisuus on huolehtia vanhemmista, Hidayo sanoo.

    – Minun käy sääliksi, miten huonosti Suomessa kohdellaan vanhuksia ja että vanhukset ovat täällä yksin, hän jatkaa.

    Hidayon käy sääliksi myös nuoria, humalaisia naisia.

    – Ei nuoren pidä juoda.

    Huvittaa. Puntit näyttävät olevan tasan: me molemmat säälimme toisiamme.

    Minä säälin musliminaisia, jotka ovat oman kulttuurinsa armoilla, ja musliminainen säälii minua, suomalaiseen kulttuuriin syntynyttä.

    mitä mitä muslimien mielestä
    suomalaisten naisten tasa arvo on säälitävää
    holy shit
    ja* musliminainen säälii minua*, suomalaiseen kulttuuriin syntynyttä.
    alkaa tosian epäilytämään ne oikeat motiivit miksi nämä muslimit euroopaan ovat tuleet
    aikovatko he oikesti vain islamisoida euroopan
    valehdellen haluistaan sopetua tähän yhteiskuntaan
    ja ujutaa lonkeronsa vasemmisto liberaali sinisilmä puolueiden avustuksella
    vihreät kokoomus vasemmisto keskusta rkp SDP
    Todella kierolla suunitelmalla
    euroopalaiseen poliitiseen järjestelmään yhteiskuntaan koulujen käytäville katukuvaan burkat vinossa ilman mitään intengroitumis aikeita noin alun perinkään
    mikse näidenlähi idän matu nuorten koti kasvatuksesta puhuta enempää
    kun jokainen terroristi teko euroopassa on toisen polven nuoren muslimin tekemä
    vanhoolis islamisti isät ja äidit pidätetään samalla
    hehän sen islamin jälki kasvulensa juuruttavat kotikasvatuksensa yhteydessä kakaroihinsa maahanmuuto perheissä esim suomessa
    briteissä ei ole ilmeisesti yksikään allahin kannataja uus turvapaikan hakija
    intengtoitumassa maan tavoile
    siltä se alkaa vaikutamaan
    The Jihadist Next Door

    Reply
    • 9.7.2018 at 08:05
      Permalink

      Eikös ne muslimien oikeat motiivit selvinneet jo 2015. Islam on lähetysuskonto ja pyrkivät alistamaan koko maailman islamille ja yhtenäiseksi kalifaatiksi. Vasemmistolaisilla ja vihreillä on sama rajattoman maailman pyrkimys jota myös oikeistolaist globalistit tukevat. Suurpääoma on onnistunut painostamaan länsimaat puuhaamaan valtiollisin pakkokeinoin islamisaatiota. Velkaantuneet valtiot ovat kuristusotteessa. Suomen poliitikot eivät uskalla myöntää tosiasioita. He tekevät mieluummin kansaa vahingoittavaa politiikkaa.
      Juha Ahvio avasi suurpääoman juonia Euroopan islamisoimiseksi luennollaan syksyllä 2015
      https://www.youtube.com/watch?v=WBWjcQq09-Y

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.