Häkkänen tahtoo lopettaa lapsiavioliittojen poikkeuslupien jakamisen Suomessa

Oikeusministeri Antti Häkkänen haluaa luopua alaikäisten avioliitot Suomessa mahdollistavasta poikkeuslupamenettelystä. Oikeusministeriö on perjantaina julkaissut arviomuistion, jossa tarkastellaan alaikäisten avioliittoja koskevaa poikkeuslupamenettelyä sekä alaikäisten ulkomailla solmimien avioliittojen tunnustamiskäytäntöjä ja niiden mahdollisia kehittämistarpeita.
Oikeusministeri Antti Häkkänen

– Lapsen etua toteuttaa parhaiten se, että hän voi vasta täysi-ikäisenä puhtaasta omasta tahdostaan solmia avioliiton. Lapsen etu edellyttää, että alaikäisten avioliittoja ei jatkossa enää sallita Suomen lainsäädännössä, Häkkänen toteaa.

– Esimerkiksi uskonnolliset tai kulttuuriset syyt eivät ole mielestäni riittävän vahvoja perusteita alaikäisten avioliittojen sallimiseen edes poikkeuslupamenettelyllä. Alaikäisten avioliittojen poikkeuslupamenettelystä luopumisella olisi myös selvä kansainvälinen signaali, ja linjamme olisi kirkkaampi, kun työskentelemme ulkomailla tyttöjen oikeuksien puolesta. Lähetän nyt valmistuneen arviomuistion lausunnolle, jonka jälkeen teen päätöksen tarvittavien lainsäädäntömuutosten valmistelusta, Häkkänen jatkaa.

Muistiossa todetaan, että vaikka nykysääntelyn soveltamisessa ei ole tullut tietoon varsin yleisen paheksunnan lisäksi varsinaisia käytännön ongelmia, alaikäisten avioliitoista on kansainvälisesti käyty paljon kriittistä keskustelua. Kritiikki on osaltaan vaikuttanut siihen, että poikkeuslupamenettelystä on luovuttu tai siitä ollaan luopumassa muun muassa lähes kaikissa Pohjoismaissa.

Tällä hetkellä lupaa alaikäisenä avioitumiseen haetaan oikeusministeriöstä. Viime vuosina hakemuksia on tullut vuosittain 10–30. Esimerkiksi viime vuonna hakemuksia saapui 11, joiden perusteella myönnettiin seitsemän lupaa. Valtaosa viime vuosina luvan saaneista alaikäisistä hakijoista on ollut 17-vuotiaita tyttöjä. Poikkeusluvan tarvetta on yleisimmin perusteltu uskonnollisella vakaumuksella. Alle 17-vuotiaalle myönnettyjen lupien perusteena taas on ollut raskaus.

Ulkomailla solmitut avioliitot mietityttävät

Jotta ulkomailla solmittu avioliitto on Suomessa pätevä, on se tunnustettava täällä. Perinteisesti on pidetty tärkeänä, että ihmisten henkilökohtainen oikeusasema, esimerkiksi siviilisääty, säilyy muuttumattomana, vaikka he liikkuisivat maasta toiseen.

Käytännössä alaikäisenä ulkomailla solmittu avioliitto on tullut Suomessa tunnustettavaksi vasta siinä vaiheessa, kun puolisot ovat saavuttaneet täysi-ikäisyyden. Avioliitto voi jäädä kuitenkin tunnustamatta, jos puoliso on edelleen alaikäinen. Muistiossa tuodaan myös esiin, että avioliiton tunnustamatta jättäminen voi vaikeuttaa alaikäisenä avioliiton solmineen tilannetta.

Häkkäsen mukaan ulkomaisten avioliittojen tunnustaminen on moniulotteinen kysymys, sillä punnittavaksi tulee oikeus perhe-elämän suojaan ja henkilökohtaisen oikeusaseman pysyvyys maasta toiseen muutettaessa sekä toisaalta lapsen edun toteutumisen varmistaminen.

– Tunnustamistapauksia on toistaiseksi ollut verrattain vähän, eikä ongelmia nykykäytännössä ole havaittu. Haluan kuitenkin lausuntopalautteen pohjalta pohtia vielä tarkemmin, kaipaako nykyinen tunnustamissääntely muokkaamista, Häkkänen sanoo.

Lähde: Oikeusministeriö

10 thoughts on “Häkkänen tahtoo lopettaa lapsiavioliittojen poikkeuslupien jakamisen Suomessa

  • 1.7.2018 at 10:57
    Permalink

    Häkkäsessä on ripaus sellaista vanhan ajan suoraryhtistä kokoomuspoliittikkoa, johon nykyisen pride-puoleen jo ajat sitten hylkäämä ’koti, uskonto ja isänmaa’ -litania sopii. Tietenkin, kun toimii rosvojoukon keskellä, niin erottuuhan sieltä.

    Reply
  • 1.7.2018 at 12:18
    Permalink

    Se mitä mieltä Häkkänen on sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tapahtuu. Häkkänen tekee juuri niinkuin puolueen ryhmäjohtaja sille sanoo. Ja painaa juuri sitä nappia jota sen käsketään kulloinkin painaa.

    Reply
  • 1.7.2018 at 14:14
    Permalink

    Häkkänen ja EU ovat lopulta samanlaisia, puheet muuttuvat ennen kuin edellisen lausunnon jälkeen suu ehtii tuskin ”umpeutua”.
    Suomalaiset poliitikot antavat periksi joka asiassa ja on vain ajan kysymys kun tässäkin asiassa sanat syödään yhtä liukkaasti kuin vaalilupausten kohdalla tapana tehdä.

    Reply
  • 1.7.2018 at 15:55
    Permalink

    Häkkäsen touhuja kannattaa seurata huomioiden kenen suojattina hän on kokkareissa edennyt, Brysselin viran ostanut Jykä Käteinen hoivasi erikoisavustajansa valoisan tulevaisuuden tielle ruiskaunokkipuolueessa ennen oman hillotolppansa juurelle lähtöä. Häkkänen on tyypillinen kokoomuslainen nykypoliitikko, ensisijaisena tähtäimessä oma osa, siihen päästäkseen voi vaikka vähän esittääkin linjakasta ja nuhteetonta.

    Reply
  • 1.7.2018 at 16:28
    Permalink

    Uskon, ettei nykysuomen toimittaja ole asiasta perillä, taitaa olla aika nuori, mutta tuo kuva on vuosia, ainakin kait jo 10 vuotta kierrellyt nettiä
    Todellisuudessa siinä morsiustyttöjä sulhasten kanssa, morsian tulee paikalle sitten isänsä saattamana vihkihetkellä.

    Lapsiliitoista, niitä on aina solmittu Suomessa, yleensä teinin yllätysraskaus, tosin joskus kuvitellusta rakkaudestakin. Nuorimmat tytöt lienevät olleet 14-vuotiaita. Saadakseen naimaluvan sulhasten on pitänyt kuitenkin olla myös nuoria, presidentin lupienkin aikaan.

    ”Tilastokeskuksen mukaan useat sadat alaikäiset ovat menneet avioliittoon. Näiden joukossa on neljä 14-vuotiasta tyttöä.

    Suomessa asuvista 14–17-vuotiaista tytöistä ja pojista on 1 553 mennyt avioliittoon vuosien 1987 – 2011 aikana, ilmenee Tilastokeskuksen Seinäjoen Sanomille toimittamista tilastoista.”

    Lue koko juttu: https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/95381-nelja-14-vuotiasta-tyttoa-vihitty-avioliittoon-suomessa

    Nuoruuteni ajalta tiedän 3 teiniparia, jotka raskauden takia menivät naimisiin alaikäisinä. Vielä useamman tiedän, jotka synnyttivät alaikäisenä au-lapsen ja avioituivat 17-vuotiaina , joka siihen aikaan oli tyttöjen naimaikä.

    Eivätkä olleet muslimeita tai mamuja. Eikö sitä teinityttöjen neitsyyttä pikemminkin pitäisi persujenkin vaalia , turha se on naimisiin menosta nipottaaa, kun vanhemmat hankkivat kuitenkin e-pillerit 13-vuotiailleen.

    Reply
    • 1.7.2018 at 20:10
      Permalink

      On hiukka eriasia kun molemmat on saman ikäisiä kun poikkeuslupaa avioon haetaan, tässä maassa ei yksikään suomalainen ole mennyt avioon niin että toinen on ollut lapsi ja toinen vaikkapa yli 40 vuotias karvakämmen, islamissa mennään aina edellä mainitun lailla avioon, että siinä sinulle suvakki hiukan totuutta.
      Jaa miksikö väitin sinua suvakiksi, no, se kuva tuli vahvana esiin kirjoituksestasi.

      Reply
      • 1.7.2018 at 22:04
        Permalink

        he taas eivät hae suomalaisilta lupia, kun solmivat islamilaisen liiton. Ymmärräpä se asia.
        Nuorena tyttönä koulukaverini 14 v. maaseudulla oli leskimiehen lastenhoitajana, 3 pientä lasta, asuen hänen talossaan, kihlasormus sormessa. Odottivat kuitenkin tytön 17 vuoden ikää avioliittoon. Mies oli ylitse kolmenkymmenen.

        Sinä sukassakus, kuules, sinä et teinityttöjäsi pitele, sinä jotenkin pidät avioliittoa tärkeämpänä, viis siitä, jos tyttäresi heilastelee jne., (sinulta ei lupia kysele, kannattaisi kuitenkin ne e-pillerit kustantaa) vaikka nelikymppisen kanssa, kun ei vaan avioon mene?

        Reply
  • 1.7.2018 at 18:24
    Permalink

    Häkkänen taipuu kuin muovinaru kun vihervasurit aloittavat kampanjan lapsivioliittojen luvan laajentamiseksi ja moniavioisuuden laillistamiseksi. No, sitten ei Aallon tai Rinteen tarvi piilotella ”sivuavioliittojaan”

    Reply
  • 2.7.2018 at 05:43
    Permalink

    Poika joutuu vielä nielmään karvoineen kaikkineen aloituksensa kun pöytään tuodaan uskonnollinen ja nimenomaan islamilainen näkökanta ja vielä heitetään hieman rasismi höystettä puuron päälle.Sitä Häkkänen sitten syö naama mutrussa mutta syö kuitenkin.

    Reply
    • 2.7.2018 at 13:23
      Permalink

      Eiköhän nämä ”presidentin luvalla” naimisiin menneet ole suomalaisia, heitähän on aina ollut. Nykyisin ehkä nuoretkin asuvat susiparina, vanhemmat tai oma vakaumus ei vaadi välttämättä papin aamenta, vaikka lapsikin olisi jo kehdossa. Netistä löytyy juttujakin näistä nuorista parista, yksi 14-vuotias rouva ei edes olllut raskaana, kun olivat silmittömän rakastuneena hakeneet avioliittoluvan 18-vuotiaan sulhon kanssa.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.