Oikeusministeriö ja Rainbow Rights käsikynkkää Pride-viikkoon

Oikeusministeriö ja Rainbow Rights –hanke osallistuvat Helsinki Pride –viikkoon, joka järjestetään 25.6.-1.7. Rainbow Rights Promoting LGBTI Equality in Europe on oikeusministeriön koordinoima hanke, jonka tavoitteena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä.

Hanke osallistuu moniperusteista syrjintää käsittelevän kansainvälisen seminaarin järjestämiseen yhteistyössä HeSetan, Loisto Setlementin ja Helsingin seurakunnan kanssa. Oikeusministeriö on mukana myös lauantain kulkueessa yhdessä ulkoministeriön, THL:n, tasa-arvovaltuutetun ja yhdenvertaisuusvaltuutetun kanssa.

Rainbow Rights – LGBTI-soturit Baltian alueella

Rainbow Rights edistää yhdenvertaisuuslainsäädännön toimeenpanoa sekä Suomessa että myös muissa EU:n jäsenmaissa, erityisesti Baltian alueella. Oikeusministeriö toteuttaa hanketta yhteistyökumppaneinaan Kuntaliitto, Seta ja Lithuanian Gay League. Hanke saa rahoitusta Euroopan Unionin perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuusohjelmasta (2014-2020).

Rainbow Rights -hanke pyrkii vahvistamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteiskunnallista asemaa monella eri tapaa. Hankkeen yhtenä tavoitteena on tukea Baltian alueen HLBTI-ihmisten yhdenvertaisuuteen liittyvää työtä. HLBTI (englanniksi LGBTI) on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä käytettävä lyhenne, joka tulee sanoista homot, lesbot, biseksuaalit, trans- ja intersukupuoliset.

Suomessa Rainbow Rights on pyrkinyt parantamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuutta esimerkiksi kunnissa. Kuntaliiton hankeosuudessa on kehitetty yhdenvertaisuussuunnittelun toteutusta viidessä pilottikunnassa, joita ovat olleet Utsjoki, Kuopio, Oulu, Vaasa ja Tampere.

Turun ja Kouvolan lisäksi Oulu, Vaasa ja Tampere ovat olleet pilottikuntia myös Setan Rainbow Rights –toimissa.. Näissä pilottikunnissa Seta on kouluttanut erityisesti sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Lisäksi Seta toteuttaa paikallisia tiedotuskampanjoita Pride-tapahtumien yhteydessä.

Yksi Rainbow Rights –hankkeen tärkeimmistä tavoitteista on tiedon lisääminen moniperusteisesta syrjinnästä. Hankkeessa on käynnissä tutkimus, joka kartoittaa vammaisten, etniseen vähemmistöön tai uskonnolliseen ryhmään kuuluvien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajien kokemaa syrjintää. Moniperusteinen syrjintä tarkoittaa syrjityksi tulemista usean eri syrjintäperusteen takia.

Eri HLBTI-ryhmiä, vammaisia, maahanmuuttajia sekä uskonto- ja kieliryhmiä edustavien järjestöjen kesken pohditaan keinoja edistää myös niin sanottujen vähemmistöjen vähemmistöjen tilannetta sekä omassa viiteryhmässään että laajemmin yhteiskunnassa.

– Järjestöt ovat yhteiskunnallisesti tärkeässä roolissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja muiden marginaalissa olevien ryhmien yhdenvertaisuuden edistämisessä. Vähemmistöjen vähemmistöt jäävät kuitenkin usein katvealueeseen, sillä moniperusteista syrjintää ei osata vielä tunnistaa kovin hyvin. Järjestöjen tuominen yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan on keino lisätä tietoa HLBTI-ihmisiin kohdistuvan syrjinnän moniperusteisuudesta, projektiasiantuntija Michaela Moua sanoo.

Rainbow Rights -hanke on saanut rahoitusta Euroopan Unionin perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuus -ohjelmasta.

Lähde: Oikeusministeriö

12 thoughts on “Oikeusministeriö ja Rainbow Rights käsikynkkää Pride-viikkoon

  • 27.6.2018 at 13:40
    Permalink

    Ja millähän tavalla lähes alastomana tai outoihin hepeneisiin pukeutuneena marssiminen edistää seksualisesti poikkeavien tasa-arvoa? Nyky-yhteiskunnassa nitä ymmärretään ja suvaitaan. Ja minusta ne ovat jo tasa-arvoisia. Joten miksi tuoda julki sitä mikä on jo OK?

    Reply
    • 27.6.2018 at 14:11
      Permalink

      Olen ihmetellyt samaa, miten pride kulkueessa rinnat paljaana lastenvaunuja työntävä nainen on ”parempi äiti” kuin esim. soihtukulkue 612 tai miekkarissa kulkeva äiti lapsensa kanssa joista sossutädit saavat ilmoituksia. Kai se on vaan sitä parempaa esillä oloa.

      Reply
  • 27.6.2018 at 14:01
    Permalink

    Nykylinjan mukasestihan vähemmistöt (tai ainakin heidän asiallaan ratsastavat) ei vaadi yhtäläisiä oikeuksia vaan etuoikeuksia, ei tasa-arvoa vaan valtaa yli kantaväestön enemmistön.

    En ole oikeastaan missän vaiheessa tajunnut miksi yliampuva oman seksuaalisuutensa julkituonti kaikessa on hyväksyttävää ja sitä rohkaistaan homoseksuaaleille, mutta heteroseksuaalin feminiinen tai macho flirtti tai muu käytös katsotaan METOO-mekkalan ansaitsevaksi rikostutkinnan kohteeksi.

    Reply
  • 27.6.2018 at 16:02
    Permalink

    Vähemmistöjen oikeuksien puolustamisessa on vähän samaa kuin alkoholin nauttimisessa. Pitää tietää sopivat annostukset ja ottaa sivulliset huomioon. Pari-kolme annosta lyhyessä ajassa riittää hilpeään seuralliseen tunnelmaan, mutta neljäs tai viides tuottaa jo humalan ja siitä aukeaa tie alkoholismiin ja rappioon. Vähintäänkin sivulliset kärsivät, kun juoppo örveltää omissa maailmoissaan.

    Reply
  • 27.6.2018 at 18:24
    Permalink

    Kuinka voi olla kyse ”syrjinnästä” kun kyseiset ”piirit” hilluvat päällimmäisenä joka yhteiskunta osa-alueen osalla. Olipa kyse minkälaisesta virasta hyvänsä puhumattakaan pätevyysvaatimuksista. Valituksi otetaan aina joku sellainen joka kuuluu nk. seksuaalivähemmistöihin. Koska kuten TV-sarjoissa joku aika sitten piti olla kiintiöhomo, koskee tämä myös nykyään yhteiskunnassa olevien työpaikkojen ja virkojen suhteen. Eihän normi-ihmisistä enää kukaan kanna mitään huolta missään asiassa, vaan heidän kaulaansa asetetaan kuin myllynkivi syyllisyydestä Herra ties mihinkä kuvitteellisiin rikoksiin syylliseksi vain siksi, että he elävät arkielämäänsä ja yrittävät Juha Sipilän tuho-hallituksen hallitessa saada jostakin leipää hampaansa rakoon tekemällä raskasta uuvuttavaa työtä työpaikoilla, joista on raakattu ”ylimääräinen” henkilökunta pois pörssikurssien nostamiseksi sikaari pösöjen ahneiksi mieliksi. Eikä tämä vieläkään riitä, vaan samanaikaisesti maahamme tunkee kaikenlaista rikollista ja elintasopakolaista vetämään lonkkaa sosiaalituilla ja yhteiskunnan panostuksilla, joista kanta-asukkaat voivat nähdä vain unta Eldoradon kaltaisena kultaisena kaupunkina, joka sekin on ylettömän vaikeaa saavuttaa, sillä nämä karvaiset sukukypsät häntäheikkien ei tarvitse nukkua öitään, sillä vapaana kuin kaupungin pulut he saavat nukkuen örveltää päivisin yli puolenpäivän ja raapia karvaista selkäänsä ylösnoustessaan ja sitten muutaman kolkon sanan osoittamisen jälkeen akalle suunnata Puhokselle toisten samanlaisten seuraan, jossa olot ovat perin ”kotoisat” lukemattomien satojentuhansien ”kotoutukseen” suunnattujen eurojen tyhjänpäiväisyyksien jälkeen, joka saa umpitunnelissa olevat poliitikkomme yhä vain vakuuttuneemmaksi siitä, että kalliosta saadaan puristettua vettä ja kaatopaikalta löytyy kultasuonia, joita on kuin entisellä emännällä suonikohjuja.

    Reply
  • 27.6.2018 at 18:31
    Permalink

    Nämä wanna be LGBT ihmiset ovat lapsena vaille huomiota jääneitä rikkinäisiä sieluja. Nyt sitten he kokevat saavansa huomiota julkisella pervoilulla.ja sitä he saavat kun YLE ja sanoma konserni nostavat jalustalle kaikkein pervoimmat pervot. Oikeat homot ja lesbot eivät alenna itseään paraateissa. Vai menisikö esim.Fil.Tri. Hankamäki keekoilemaan mielisairaiden saattueeseen?

    Reply
  • 28.6.2018 at 06:09
    Permalink

    Homot hilluu ja riekkuu taas oikein peräsuolen täydeltä.

    Reply
  • 28.6.2018 at 18:30
    Permalink

    Eläimiinsekaantujille ja pedofiileiile kans oikeudet!

    Reply
  • 1.7.2018 at 08:50
    Permalink

    Nythän on kuitenkin niin, että tämä muoti-ilmiö on syntyvyyden kannalta siinä määrin kielteinen, että se johtaa parin sukupolven aikana ko. porukan sukupuuttoon kuolemisen. Vai opetetaanko näin, että”haikara” eli Finnairin kone tuo lapset perheeseen?

    Reply
  • 17.8.2020 at 11:46
    Permalink

    Tästä on kysymys:

    ”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”,
    http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

    Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman näin:

    ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”

    Toden totta löyhkää, löyhkää!

    Eikä pienin tekijä tuon löyhkän aikaansaamisessa ole lukumääräisesti pikkuruinen mutta sitäkin kovaäänisemmin ja röyhkeämmin räyhäävä viherkommunistien alajaoksena toimiva Seta-pervertikkojen joukko, jonka saama propagandavalta on täysin suhteeton sen kokoon nähden. Se kaiuttaa homotusta, lesbotusta, sukupuolettomuutta, monisukupuolisuutta, miesten ja naisten yhteisvessoja ja ties mitä seksuaaliperversioita yhteiskunnan UUSINA NORMEINA. Se on onnistunut aivopesemään oikeusministeriön lisäksi opetushallituksenkin jo ennestään mm. monikulttuurisuudelle mädätetyt virkamiehet, joiden käskystä seksuaalisten poikkeavuuksien ”normaalistaminen” on tuotu kouluihinkin, Seta-pervertikot suurina auktoriteetteina suoltamassa ”ilosanomaansa” pienten, arvostelukyvyttömien koululastenkin tajuntaan.

    ”Kouluista tehtiin poliittisia aivopesukeskuksia”,
    https://www.magneettimedia.com/kouluista-tehtiin-poliittisia-aivopesukeskuksia-ketka-ovat-syyllisia/

    Läntinen RAPPIO-liberaali ”arvoyhteisö” tai oikeammin arvottomuusyhteisö näyttää menevän tietoisesti kiihdytetyssä degeneroitumisessa kuolinkouristuksiaan kohti.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.