Brysselin muuttoliiketapaamisen tulokset ”yön yli nukkuneita”

Pääministeri Juha Sipilä osallistui eilen Brysseliin EU-maiden päämiesten epäviralliseen kokoukseen jossa käsiteltiin Eurooppaan kohdistuvaa ”muuttoliikettä”. Kuudentoista EU-maan päämiehet etsivät sunnuntaisessa työtapaamisessaan keinoja muuttoliikkeen, eli maahantulijoiden jatkuvan vyöryn parempaan hallintaan. 

Keskustelua käytiin sekä ulkoisista toimista, ulkorajavalvonnasta että unionin sisäisistä toimista, mutta tulokset näyttäisivät olevan ”yön yli nukkuneita”, siis jo aiemmin kuultuja. Keskustelussa korostettiin, miten ratkaisun tulee käsittää kaikki nämä ulottuvuudet ja sitä, että kaikki jäsenmaat ovat yhteisesti vastuussa ratkaisun löytämisestä muuttoliikekysymykseen. Pääministeri Sipilä kommentoi reissun antia seuraavasti:

– Meidän on pyrittävä löytämään muuttoliikkeen hallintaan kokonaisvaltainen ratkaisu. Lähtökohtana on helpottaa hädänalaisten elämää ja vähentää näin ihmisten tarvetta lähteä kodeistaan.

Ulkoisissa kysymyksissä esille tulivat myös erilaiset järjestelyt lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa, mukaan lukien ns. alueelliset maihinnousukeskukset, joiden osalta todettiin tarve jatkoselvittelyihin.

– Suomi on jo vuosia ottanut pakolaisia suoraan YK:n pakolaisleireiltä. Näin pystytään auttamaan kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia. Ja vielä niin, että salakuljettajat ja rikolliset eivät hyödy. Tämän käytännön toivon yleistyvän, pääministeri Sipilä jatkoi.

Tämän päämiesten epävirallisen työtapaamisen tarkoituksena oli luoda edellytyksiä ensi viikon Eurooppa-neuvoston työlle. EU-maiden päämiehet käsittelevät muuttoliikettä Eurooppa-neuvostossa torstaina 28. kesäkuuta. Juha Sipilä valmisteli osallistumistaan kokoukseen puhelinkeskustelulla Saksan liittokansleri Angela Merkelin kanssa lauantaina. Keskustelusta ei vuodettu sanaakaan julkisuuteen ja Sipilä kuvaili keskustelua lakonisesti ”hyväksi”, avaamatta sisältöä piiruakaan.

Lähde: Valtioneuvoston kanslia

6 thoughts on “Brysselin muuttoliiketapaamisen tulokset ”yön yli nukkuneita”

  • 25.6.2018 at 08:48
    Permalink

    Åbo Akademissa on tekeillä ensimmäinen tutkimus, jossa on selvitetty koko Suomen viharikosten etenemistä tuomioasteissa.
    Väitöskirjatutkija Malin Fredriksson kertoo Ylelle, että vain pieni osa vuonna 2013 poliisin tietoon tulleista viharikoksista eteni tuomioistuimen puntaroivaksi. Koventamisperustetta näissä tapauksissa käytettiin vain aniharvoin.
    – Tulokset ovat aika karua luettavaa, kommentoi poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvist Ylelle.
    Viharikoskoodi viittaa rikosilmoituksessa tapaukseen, johon saattaa liittyä vihamotiivi. Vihamotiivi on rikoslaissa esiintyvä rangaistuksen koventamisperuste.
    Jos tekijän vaikuttimena on esimerkiksi uhrin ihonväri, etninen tausta, uskonto, seksuaalinen suuntautuminen tai vammaisuus, rangaistus pitäisi määrätä tavallista kovempana.
    Oikeusministeriön selvityksen mukaan jopa 80 prosenttia viharikoksista jää ilmoittamatta poliisille. Tyypillisesti nämä ovat vihapuheen, häirinnän ja syrjinnän kaltaisia rikoksi

    Siis Tämä demla tutkija haluaa poistaa vihapuheen pääsyyliset kuviosta
    esim kun homosexuaalit jauhavat paskaa myyvät huumeita jäävät kiinni siitä
    se ei saisi suututaa ketään tai heidät pitää vain hyväksyä mukisematta
    tai kenkää tulee töistä mielivaltaisesti
    tai maahanmuutaja islamisti tekee terroristi teon
    tai kiristää kantasuomalaisia sellaisella
    jos ei saa kaikkea mitä vaatiin
    siihen ei saisi reagoida

    tai että ylen toimittajat suojelevat valkopyykaavat pimitämävät valehtelevat päin naama näiden matujen tekemisistä jääden siitä housut kintuissa kiinni

    Ei saa suutua reagoida millään tavalla

    sitäkö tämä idiootti tutkiJa ylen kanssa yritää rivien välistä kertoa
    siis juuri poistaa yhtälöstä ne syyliset
    jotka sen vihapuheen aiheuttavat omilla toimilaan sen ytimen

    siis jos olen inhonnut ylen toimitaa aikaisemmon heidän kansaa polarisaatiota aihutavien uutisten jälkeen
    nyt se tunne on halveksinta ja viha heitä kohtaan

    juuri tälläiset viher vasuri liberaali faasistiset jutut jossa he yrittävät poistaa kokonaan oman osuutensa vihapuheen syntyy ainostaan lisää tätä vihapuheen määrää
    esim Ylen Toimittajia kohtaan

    koska jokainen järkevä ihminen tajuaa mitä he oikeasti yrittävät

    eli pestä kätensä omasta syylisyydestän vihapuheen syntyyn kokonaan
    yritämällä kriminalisoida heidän
    valehtelioiden tiedon pimitäjien valtamedian toimitajien mamujen homojen arvostelijat

    mietikää millaisia noita vainoja he ovat itse harjoitanet kansalismielisiä konsertvatiiveja ja homoja arvostelevia ihmisiä kohtan

    mietikää kuinka paljon he esim
    ylen toimittajat ovat pimitäneet tietoa ja valehdeleen näistä maahanmuutajien ongelmista suomalaisille
    ja masinoineet sitä maahanmuuton islamin vastustavien suomalaisten noita vainoja
    ja toisaalta mediasaan pönkitäneet jopa suomen islamisaatiota hyvänä asiana
    sharia on outi popin sydän ystävä muiden mielenvikaisten rajat auki viher vasureiden kera
    ja liberaali kokoomus
    voi jeesus

    eli lyhyydesään he haluavat poistaa yhtälöstä sen oikean vihapuheen aiheutajan syyn siihen
    ja sitä valhein noitavainojen kera olevan uutisoivan valtamedian toimittajat

    kriminalisoimalla heidän vihaiset arvostelijat kokonaan
    muka ilman syytä olevat mielipiteensä

    oli niin kivaa huomata esim kuinka reheliiä ja puolueetomia juttuja
    Eero Mäntymaa rustaa mamujen kohtelusta
    ja on niin mukavaa että ne valheeliset väiteet mitä hän kirjoitaa ja tiedon pimitys

    ovat oikeasti puhdasta mamujen puolustus poliitikaan vaikutamis yritys propagandaa
    mutta joka perustuu valheelisen tiedon levittämiseen totuutena ja vielä YLESSÄ

    sylistäen vielä meitä

    kantasuomalaisia siinä sivussa Näistä asioista
    joihin normali suomalaisilla ei ole osaa eikä arpaa

    he vain maksavat heistä paskaa jauhavien ylen vihervasuri suvakkien toimitajien palkat

    pitäisikö ylen Mäntymaalle ostaa ennemin suklaa rasia
    kuin haukkua hänet hevon vitun viher vasuri ääri suvakki propagandisti kusipääksi
    kertokaa oma mielipide

    suklaa levyt YLEN propaganda toimittajille
    vai komentti vitun valehtelijat

    kumman hän Eero mäntymaa YLE
    on ansainnut tai he ovat ansaineet

    Glenn Beck walks out of CNN interview with Brian Stelter
    https://www.youtube.com/watch?time_continue=4&v=72wW8x8_1TY
    mietikää millaisessa alennus tilassa CNN ON
    heitä pidetän nykyään puhtaana liberaali demari vasemmiston fake news vale mediana usassa
    mitä suomen valtamedia ei teille kerro kirveeläkään
    MTV 3 Jopa syventää yhteistyötä CNN VAle propaganda uutis kanavan kanssa
    eli he levitävät suomeen CNN Vale propagandaa USASTA Faktana
    kertomalla sanakkan mitä mieltä oikeasti ihmiset ovat tästä CNN sstä tai kun
    Glenn Beck walks out of CNN interview with Brian Stelter
    sitä te suomen valtamedian uskovaiset ette ikinä nää meidän valtamedian kanavilta
    se pimitetään poliitisten tarkoitusperien takia
    eli suomen valtamedian anti thrumph akendan takia sensuurilla
    https://www.youtube.com/watch?v=qR-vkrhe43c
    CNN host put her head down in shame with border agent facts

    Reply
  • 25.6.2018 at 09:30
    Permalink

    Vinkki Juhalle hänen ongelmaansa:”– Meidän on pyrittävä löytämään muuttoliikkeen hallintaan kokonaisvaltainen ratkaisu.”: EU:n ulkorajoille rajavartiat joilla on lupa ampua.

    Toinen seikka on se että EU voisi lakata maksamasta rahaa jokaisesta ”pelastetusta” loisesta joka poimitana merestä. 9000e/kpl on liian houkutteleva raha. Rahasäkin suu kiinni tältä osin niin laivat lakkaavat ajelemasta välimerellä melko nopeasti. Eikä kumiveneelläkään yritetä enää niin helposti yli kun tiedetään että koko matka joudutaan ajamaan aiemman 2km sijaan.

    On se tyhmä.

    Reply
  • 25.6.2018 at 10:12
    Permalink

    Koska ”Keskustelusta ei vuodettu sanaakaan julkisuuteen ja Sipilä kuvaili keskustelua lakonisesti ”hyväksi”, avaamatta sisältöä piiruakaan”, otan vapauden kertoa keskustelun tuloksen lyhyesti.
    Suomi, Saksa ja Ranska (ehkä myös Espanja) jatkavat vapaata maahantulo politiikkaa, eli pitävät rajat auki kaikille. Kaikki muut maat tiukentavat rajavalvontaa EU:n sanktioiden uhasta välittämättä, koska pahin sanktio mille tahansa maalle on hallitsematon maahanmuutto. Nuolemalla Junckerin ja Merkelin persukset, Sipilä valitsi meille tämän jälkimmäisen vaihtoehdon.

    Reply
  • 25.6.2018 at 10:38
    Permalink

    Miten olisi, että ei oteta ketään enää ollenkaan!! Näitä muunmaalaisia alkaa olla kohta sen verran, että vaikka kielteisen päätöksen saaneet onnistuttaisiin palauttamaan niin nämä täällä olevat lisääntyvät keskenään kuin rottalaumat, tarpeeksi tehokkaasti syrjäyttääkseen alkuperäisväestön eli suomalaiset.

    Reply
  • 25.6.2018 at 11:47
    Permalink

    Brysseliä nöyrästi kumartava ja EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelmaan eli suomalaisten ja muiden eurooppalaisten valkoiseen kansanmurhaan osallistuva Sipilä puhuu yleistäen ”hädänalaisista” vaikka Eurooppaan tunkeutuvista siirtolOisista vainVAIN MUUTAMA PROSENTTI on todellisuudessa hädänalaisia:

    ”Daily Mail raportoi, että alle 3% Italiaan Välimeren yli saapuneista siirtoilaisista oli pakolaisia vuonna 2016. YK:n raportti paljastaa asian.

    YK (UNHCR) sanoo, että 181 436 Italiaan viime vuonna saapuneesta siirtolaisesta vain 4808 sai turvapaikan. Siirtolaisista 90 334 ei edes hakenut turvapaikkaa, vaan katosi pimeän työn mustille markkinoille.”
    https://www.nykysuomi.com/2017/06/16/yk-alle-3-siirtolaisista-pakolaisia-italiassa/

    Sipilähän lupasi syksyllä 2015 houkuttimena siirtolOisten käyttöön oman asuntonsakin (tosin sitä toteuttamatta).
    Kännyköiden välityksellä Sipilän kutsu kaikui varmasti välittömästi mustan Afrikan kaukaisimpaankin kolkkaan – kantasuomalaiset väistykööt, eläköön neekerisuomi.
    Mm. sotaveteraaneja juhlapuheessaan häpäissyt PettUri Urpo otti sitten syksyllä 2015 avosylin vastaan 30000 siirtolOista ilmaiseen täysihoitoon p-aukisen Suomen veronmaksajien kustannuksella, miljardiluokkaa vuodessa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.