Esineiden internet – Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Esineiden internetin tulevaisuutta on vaikeaa tai jopa mahdotonta ennustaa, mutta jotta voitaisiin paremmin ymmärtää, kuinka paljon se voi tulevaisuudessa muuttaa elämäämme, kannattaa meidän tarkastella menneisyyttä. Esineiden internet oli vielä kymmenen vuotta sitten aivan erilaisissa kantimissa kuin nykypäivänä. Näin ollen tulevaisuuskin voi sen suhteen olla jotain aivan muuta kuin millaisena sen nyt tunnemme. Tässä artikkelissa käydään läpi hieman sitä, mitä kaikkea tulevaisuus voisi Esineiden internetin kohdalla tuoda tullessaan.


Mitä Esineiden internet oikeastaan tarkoittaa?


Moni on varmasti kuullut puhuttavan Esineiden internetistä (Internet of Things eli IoT), joka onkin ollut melko kuuma puheenaihe jo pidemmän aikaa. Mikäli se ei ole käsitteenä kuitenkaan ennestään tuttu, tarkoitetaan sillä käytännössä verkkoa, johon erilaiset nykyajan esineet yhdistetään.

Esineiden internetillä, jota toisinaan kutsutaan myös nimityksellä Teollinen internet, ei niinkään viitata varsinaiseen teknologiaan, vaan muiden innovaatioiden kehittymiseen, joita ovat esimerkiksi langaton viestintä, sensorit, sisäänrakennetut järjestelmät ja koneoppiminen. Nämä kaikki muuttavat ‘esineitä’ tai ‘asioita’, oli kyseessä sitten fyysinen esine, laite, kulkuneuvo, rakennus tai joku muu, jotta niistä tulisi osa suurempaa verkkoa ja jotta niitä olisi mahdollista kontrolloida tai seurata etäältä käsin. Tämän myötä tietokone toimii fyysisessä maailmassa ilman tarvetta ihmisen jatkuvalle ohjailulle, jolloin kaikesta tulee entistä automaatisempaa.

Kuinka maailma muuttuu Esineiden internetin avulla?


Lienee tarpeetonta sanoa, että Esineiden internetin sisältämät mahdolliset hyödyt ovat valtavia. Sen avulla voidaan saada aikaan huomattavia ajallisia ja rahallisia säästöjä niin teollisuudessa, liiketoimissa kuin ihmisten arjessa. Hyvä esimerkki tästä on jakeluketju, jossa Esineiden internet mahdollistaa yrityksille niiden lähetysten seurannanmilloin tahansa, joka optimoi tehokkuutta, vähentää tappioita ja ennen kaikkea maksimoi myynnit. Esineiden internetistä on ollut myös sanoinkuvaamatonta hyötyä nettikasinoilla ja niihin liittyvillä sivustoilla, Casumo Kasino mukaan lukien, sillä online-kasinot ovat päässeet nyt lähemmäksi pelaajia kuin koskaan aikaisemmin.


Esineiden internet on saanut osakseen runsaasti suitsutusta myös sen kyvystä vähentää jätteitä ja energiankulutusta, sillä nyt meillä on paremmat edellytykset kuin milloinkaan aikaisemmin kontrolloida omia resurssejamme todellisten tarpeidemme mukaisesti. Mainio esimerkki Esineiden internetin laitteista on Nest-termostaatti, joka kontrolloi keskuslämmitystä sen mukaan, onko kodin asukas poissa kotoa, kotona tai esimerkiksi sängyssä. Enää ei tarvitse jättää keskuslämmitystä päälle työpäivän ajaksi lomamatkasta puhumattakaan. Vastaavanlaisia ratkaisuja on sovellettu myös katuvalaistuksessa, jolloin valot syttyvät tiettyinä aikoina ja tietyissä tilanteissa. Tämä säästää sekä kaupungin energiakustannuksia että myös luonnonvaroja, joten hyödyt ovat mittaamattomia jo nyt.


Myös turvallisuutta voidaan kehittää Esineiden internetin avulla. Se auttaa jäljittämään turvajärjestelmiä ja mahdollisia uhkia automaattisesti ja etäältä käsin. Vaikka toistaiseksi tulokset ovat olleet vielä melko pieniä, toivotaan Esineiden internetin tuovan suuria parannuksia terveydenhuoltoon. Voidaan vain kuvitella, millainen vaikutus terveydenhuoltoon olisi sillä, jos potilaat pystyisivät itse seuraamaan oireitaan ja erilaisia kehon signaaleja käyttämällä erilaisia, jotka olisivat yhteydessä verkkoon. On jo laskettu, että tällaisten teknologioiden avulla on mahdollista säästää maailmanlaajuisesti miljardeja euroja, eikä potilaiden tarvitsisi enää saada turhaa hoitoa tai käydä turhaan lääkärin vastaanotolla.


Esineiden internet tulevaisuudessa

Jos katsomme ajassa taaksepäin muutaman vuoden päähän, on helppo huomata, että Esineiden internet on jo nyt käynyt läpi valtavia muutoksia lyhyessä ajassa. Pari vuotta sitten erilaiset Esineiden internetin sovellukset näyttivät hyvin erilaisilta kuin nykyään. Tuolloin kodin automatisoiminen ja päälle puettavat laitteet olivat uusinta uutta, mutta nyt ne tuntuvat jo arkisilta asioilta.

Esineiden internetin merkitys tulevaisuudessa tulee korostumaan entistä enemmän. On arvioitu, että vuoteen 2020 mennessä maailmassa olisi noin 50 miljardia verkkoon yhteydessä olevaa laitetta.

Forrester Researchin vuoden 2018 Esineiden internetin tulevaisuuden ennustamista käsittelevässä raportissa käydään läpi monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Raportti ennustaa muun muassa sen, että IoT tulee nousemaan asiakaskohtaamisissa entistä suurempaan arvoon ja että Esineiden internetin infrastruktuuri tulee hiljalleen siirtymään kohti eriyisiä IoT-alustoja. Turvallisuus tulee jatkossakin olemaan suuri huolenaihe. Seuraavaksi esitellään hieman muutamia mielenkiintoisia kohtia raportista koskien Esineiden internetin tulevaisuutta.

  • Markkinoinnissa herätään Esineiden internetin mahdollisuuksiin. Jatkuvasti enemmän mielenkiintoa herättävät älykkäät apuvälineet kuten Google Assistant ja Amazon Alexa ovat käytössä yhä yleisemmin ja markkinoinnissa aletaan hyödyntää niitä uutena keinona olla vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa. Älykellot ja älykkäät kaiuttimet ovat pari esimerkkiä mahdollisuuksista, joiden kautta asiakkaiden huomiota voisi tavoitella.
  • Uudet eurooppalaiset ohjeistukset sallivat Esineiden internetin sisältämien tietojen kaupallistamisen. Lähes puolet Yhdysvalloissa sijaitsevien yritysten tiedonkäsittelyn asiantuntijoista kertoo tietojensa olevan jo kaupallistettuja,kun taas vain noin kolmasosa eurooppalaisista yrityksistä kertoo samaa. Euroopan komissio tulee julkaisemaan ohjeistuksen, jonka myötä eurooppalaisia kannustetaan niin ikään käyttämään kehittynyttä teknologiaa tietotalouden vilkastamiseksi.
  • Yritykset tulevat ponnistelemaan entistä enemmän voidakseen tarjota laadukkaita ääniohjailuun pohjautuvia palveluita kuluttajille. Erilaiset ääniohjatut toiminnot ovat kasvattaneet suosiotaan ja vuonna 2018 tällaisten palveluiden uskotaan jopa kaksinkertaistuvan entiseen nähden. Erilaiset rahoituspalvelut kuten pankit ovat jo hiljalleen ottaneet käyttöön äänentunnistuksen esimerkiksi puhelinpalveluissaan, mutta tilaa kehitykselle on vielä runsaasti.

Lähde: Ammattilehti, YLE,

 

3 thoughts on “Esineiden internet – Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

  • 23.6.2018 at 13:47
    Permalink

    En ole kuullut puhuttavan ”esineitten internetistä” joka lienee väärin käännetty IoT:sta (internet esineissä tai esineet internetissä).

    Mutta jos se jotain tuo niin lisää vakoilua ja seurantaa sekä kustannuksia. Se on varma. Kuka maksaa ne sadat tuhannet uudet serverit jotka tarvitaan erilaisten laitteiden internet-kommunikointaia ja ilmoituksia varten? Kuluttaja.

    Reply
  • 23.6.2018 at 15:40
    Permalink

    Kyllä tuo esineiden internet on yleisestii käytetty ja ihan käypä termi. Olen kuitenkin samaa mieltä, että lisää valvontaa ja vakoilua tästä seuraa, sillä näin päästään entistä syvemmälle ihmisten jokapäiväisen elämän ja elämänrytmin seurantaan. Ja sen tiedon voi sitten taas myydä edelleen tai sen avulla voi esimerkiksi perustella uudenlaisia käyttömaksuja tai käyttäytymismaksuja (ml. uudet innovatiiviset verot). Toisaalta esim. teollisuuden tai palveluiden logistiikkaan ja prosessien tehostamiseen tästä todennäköisesti on apua. Mutta ihmisten osalta ollaan menossa kovaa vauhtia kohti digitaalista valvontahelvettiä. Ei hyvä.

    Reply
  • 24.6.2018 at 10:29
    Permalink

    Esineiden internet nostaa sähkönkulutuksen pilviin kryptovaluutan louhimisen tapaan, kun laitteet ovat jatkuvassa verkkoyhteydessä valmistajaan ja erilaisiin isovelitahoihin koko ajan sekä big-datan datamassoja kerätään ja analysoidaan pilvipalveluissa. Koska suurin osa laitteista on langattomia, massiivinen langattoman verkkoyhteysmassan lisäys kumuloi mikroaaltosäteilyvaikutuksia, jotka aiheuttavat syöpää ym. terveyshaittoja. Verkotetut IoT-laitteet toimivat Orwellin isoveljen apulaisina vakoilemalla kaikkia ihmisten tekemisiä kellon ympäri. Yksityisyys siis katoaa kaikkialle sirotellun IoT:n avulla, energiakulutus lisääntyy maailmanlaajuisesti huimasti ja langattomien verkkojen säteilyn haittavaikutukset moninkertaistuvat.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.