Pääkaupunkiseudulta yhteinen, varsin kriittinen maakunta/SoTe-kanta- ”paljon vahingollisia vaikutuksia…”

Pääkaupunkiseutu, eli Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat julkaisseet yhteisen kannanoton SoTe-uudistukseen. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti allekirjoittamisesta eilen, äänten ollessa hyvin selvät yhteiseen mielipiteeseen yhtymisestä.

Äänestyksessä 79 valtuutettua ääntesi puolesta, 3 vastaa, 1 tyhjää ja 2 oli poissa. Käsitellyn aikana valtuutettu Pekka Puska teki valtuutettu Sampo Terhon kannattamana vastaehdotuksen, joka hylättiin äänestyksessä. Sampo Terho jätti eriavän mielipiteen päätöksestä.

Tiivistelmä kannanotosta:

”Maakunta- ja sote-uudistuksella on paljon vahingollisia vaikutuksia kasvavien
kaupunkien taloudelle, palveluille ja investointikyvylle, eikä se
ota huomioon pääkaupunkiseudun erityispiirteitä. Helsingin, Espoon,
Vantaan ja Kauniaisten kaupunginvaltuustot toteavat yhteisenä lausuntonaan,
että eduskunnan käsiteltävänä oleva maakunta- ja sote-uudistus
ei riittävästi toteuta sille asetettuja tavoitteita, eikä ehdotuskokonaisuutta
tule esitetyssä muodossa hyväksyä… ”

”Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat tuoneet sote- ja maakuntauudistuksen haasteita ja vakavia puutteita esille lukuisissa lausunnoissaan.
Näkemyksiä ei ole juuri huomioitu uudistuksen valmistelussa… Uudistuksen kokonaisuudesta ei ole ollut lainkaan
mahdollisuutta lausua. Nyt pääkaupunkiseudun kaupungit antavat yhteisen
lausuntonsa.”

”Lainsäädännön valmistelua on
leimannut vaikutusarviointien puutteellisuus. Erityisesti taloudellisiin
vaikutuksiin ja asiakkaiden palvelujen sujuvuuteen liittyviin riskeihin on
kiinnitetty liian vähän huomiota. Koska vaikutusarvioinnit pohjautuvat
puutteelliseen tutkimustietoon ja pienimuotoisiin kokeiluihin, ne eivät
anna todellista kuvaa uudistuksen kokonaisvaikutuksista suurissa kaupungeissa
ja pääkaupunkiseudulla.”

”Uudistuksen valmistelussa on keskitytty etsimään yhtä ratkaisumallia,
riippumatta maan eri osien hyvin erilaisista olosuhteista, tarpeista, vahvuuksista
ja haasteista. Pääosin maaseutu- ja haja-asutusalueiden tarpeisiin
pohjautuva ratkaisu ei vastaa pääkaupunkiseudun erityispiirteisiin
tai kasvaville kaupungeille tyypillisiin haasteisiin. Alueiden erojen
huomioiminen olisi kaikkien etu. Se parantaisi palvelujen saatavuutta
yhdenvertaisesti ja mahdollistaisi toimivat ratkaisut paikallisesti.”

”Pääkaupunkiseudun erityispiirteitä, kuten muuta maata merkittävästi
voimakkaampaa maahanmuuttoa, muusta maasta poikkeavaa elinkeinorakennetta
ja kansainvälisyyttä, ei huomioida uudistuksessa lainkaan.
Lisäksi sosiaaliset haasteet, kuten asunnottomuus, segregaatio
ja pitkäaikaistyöttömien määrä ja erityinen profiili, vaativat pääkaupunkiseudulla
erilaisia joustavia ratkaisuja ja muuta maata tiiviimpää yhteistyötä
kuntien eri toimintojen välillä.”

”Pääkaupunkiseudun kilpailukyvyn ja elinvoiman turvaaminen on koko
Suomen etu.
Uudistus muuttaa merkittävästi kaupunkien taloudellista tilannetta. Uudistuksen
myötä talouden näkymä muuttuu kaupungeille epävarmaksi,
sillä tulorahoituksen kehitykseen ei ole 2020-luvun alun jälkeen näkyvyyttä.
Erityisiä huolenaiheita ovat myös kaupunkien investointikyky,
Uuttamaata koskevat rahoituksen epäkohdat sekä jo toteutetun sotekehitystyön
huomiotta jättäminen.”

Koko kannanotto löytyy täältä.

SoTe-uudistus on tarkoitus toteuttaa maakuntauudistuksen yhteydessä ensi syksyksi kaavailtujen vaalien jälkeen. Hanke on ollut kovassa vastatuulessa eduskunnassa ja jopa hallituksen enemmistö on vain hiuksen hienosti uudistuksen kannalla.

Lähde: hel.fi

4 thoughts on “Pääkaupunkiseudulta yhteinen, varsin kriittinen maakunta/SoTe-kanta- ”paljon vahingollisia vaikutuksia…”

  • 16.5.2018 at 10:20
    Permalink

    Sipilä ja kumppanit vaan sählää.
    Mitään järkevää eivät saa aikaan.
    Maailman parhaan taxijärjestelmänkin pilasivat.
    Syksyllä riittää otsikoita hämäristä takseista, kiskurihinnoista, veronkirrosta ja alipakattujen kuskien ahdingosta,

    Reply
  • 16.5.2018 at 13:44
    Permalink

    Hähhähhäääää! ” muuta maata voimakkaampaa maahanmuuttoa”
    Ihan vitun oikein että pääkaupunki seudun suvakkiasukkaat ovat saaneet sitä mitä tilasivat!
    Nyt sitten ei olekaan enää kivaa kun todellisuus on tullut iholle. Eikö suvakkien sykkivän märkä unelma ollutkaan sitä mitä meillä on unelma-konsertin biletyksessä ihquteltiin poski poskea vasten?
    Kannattiko neuloa villasukkia ja leipoa pullaa kurkunleikkaajille ja genitaalien silpojille?
    Ainoa ryhmä mikä on tyytyväinen ovat anarkistit, koska he haluavat kantaväestön ja kansallisvaltio Suomen täystuhoa.

    Reply
    • 16.5.2018 at 17:30
      Permalink

      Kalergi-suunnitelmaa toteuttavat Brysselin lahjomat maanpetturit vallankahvassa haluavat myös kantaväestön ja kansallisvaltio Suomen täystuhoa.

      Reply
  • 16.5.2018 at 19:49
    Permalink

    Todennäköisesti mutakuonot jäävät jotenkin nyt jalkoihin ja kanta-asukkaat saattavat voittaa. Tai ei sittenkään.
    Jos haluaa harrastaa iltansa ratoksi raskasta huumoria, voi vain ajatella mitä tapahtuisi vatuloivalta Sipilän hallitukselta, jos tuosta ”kunniattomien paskiaisten” keltaisesta sukupolvesta koottaisiin teloitusryhmä. Olen varma, että ruumihia tulisi rumasti, mutta se, keitä he loppujen lopuksi ovat, Se olisi suorastaan kutkuttava dilemma.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.