Oulun yliopisto aloittaa ”Opettajaksi Suomeen”- koulutuksen järjestämisen maahanmuuttajille

Oulun yliopistossa alkaa elokuussa ensimmäinen maahanmuuttajataustaisille suunnattu valmistava koulutus. Kokonaisuuden aiheena on työskentely suomalaisessa koulussa ja päiväkodissa, ja se on laajuudeltaan 15 opintopistettä.

Opettajaksi Suomeen -koulutus antaa valmiuksia hakeutua kasvatusalan opintoihin Suomessa eikä se johda tutkintoon. Koulutus antaa kielellisen opastuksen kasvatusalan toimintaympäristöön eli sanastoon ja käsitteisiin sekä valmiuksia suomalaisessa koulussa tai päiväkodissa toimimiseen .

Koulutus alkaa elokuussa 2018 ja päättyy toukokuussa 2019. Se on opiskelijoille maksuton. Koulutus on suunnattu maahanmuuttajataustaisille henkilöille, jotka ovat toimineet aiemmin opetustehtävissä tai joilla on opettajankoulutus omasta maastaan, tai henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään suomalaisessa koulussa tai päiväkodissa esimerkiksi avustajina, lastenhoitajina tai oman kielen opettajina.

Hakuaika päättyy 31.5.2018 kello 16.15, johon mennessä hakemusten liitteineen tulee olla perillä. Hakuilmoitus on luettavissa täällä.

Koulutus toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella.

Lähde: Oulun yliopisto

23 thoughts on “Oulun yliopisto aloittaa ”Opettajaksi Suomeen”- koulutuksen järjestämisen maahanmuuttajille

  • 14.5.2018 at 08:14
    Permalink

    Tosi hienoa kun kehitysmaalaiset alkavat opettamaan meitä suomalaisia.

    Reply
    • 15.5.2018 at 00:46
      Permalink

      Alistutko sinä?

      Menetkö kyykkyyn?

      Reply
  • 14.5.2018 at 08:16
    Permalink

    Kun Yle Tunkee Eeteriin Eero Mäntymaan sääli propagada juttuja Mamuista
    kysy itseltäsi mitä välijä mitä ja miten hän uutisoi asiasta aiheesta
    koska aika harvaa ihmistä suomessa ne asiat koskettavat henkilökohtaisella tasolla
    eli Eero Mäntymaan jorinoista ei kannata välitää
    Paitsi jos et veljeile ja kaveraa mamujen kanssa samaan tyyliin kuin hän tekee
    tunkemallaa ystävystymällä tarkoitukselisesti heihin
    kuinka moni kanta suomalainen tekee saman lailla kuin hän Eero Mäntymaa
    eli änkeytyy matujen seuraan tarkoituksellisesti
    kaveraa heidän kansaan
    pitää heistä ennemän kuin kanta suomalais ihmisistä
    aika harva väitän suomalaisista
    eli hän puhuu kaltaisileen ääri suvakeille ja puhutelee heitä vähemmistön edustajia
    Ennmistön mielipiteitä hän ei edusta
    paitsi Että hän saa ihmiset ja viranomaiset raivon partaalle
    näillä ihmisoikeus överi puolitotuus loukkaus jutuilaan
    jotka on käsikirjoitettu kimpassa näiden hänen matu ystäviensä kanssa
    ja näkökanta asioista on täysin yksi puolinen monologi
    johon ennen jutun julkaisua ei kukaan jota hän arvostelee niissä
    ei kysytä mitään saatika he joita syytetään saisivat puolustautua näihin
    eero mäntymaan puolitotuus juttuihin
    sen jälkeen kun hän on sen juttunsa roiskaissut Ylen sivuille uutis lähtykseen
    MIkri ja poliisi yleensä joutuvat korjaamaaan hänen valheelisia
    yksipuolisia syylistämis väittämiään jollain tiedon annoilla

    koska eero mänty maa ei ole kysynyt koskaan sitä ennen heidän kantaansa asioihin
    hän o nkysynyt sitä vain kaveriltaan turvapaikan hakijoilta
    Mitä veikaatte mikä mielipide on
    jos karkoitus päätös on annettu *Mäntymaan kaveri ystävä mamulle*
    suhteelisen puolueelinen väitän epä uskottava jopa valheelinen kuten
    Eero Mäntymaan provokaatiset ääri suvaitsevaisuutta
    maa täyteen hänen parhaita tulevia ystäviään akendalla
    kysymys onko Eero Mäntymaalla yhtäkään kanta suomalaista oikeaa ystävää siviili elämässä
    vai ovatko he vain näitä monikultuurin edustajia
    vielä jos asia on näin kuinka monella suomalaisella
    on samanlainen suhde matuihin kuin hänellä
    vähemmistöllä marginaali vähemistöllä väitän
    Ennemistöt eivät tunne maahan muutajia eivätkä kaveeraa heidän kansaan
    kuin Eero Mäntymaa haluaisi tekevän
    ottavan mallia hänestä
    PS -YLE ON jo kääntänyt selkänsä Saara Aalolle
    ei jutun juttua hänestä
    Reilu firma he välittävät vain ja ainoastaan voittajista muita he alkavat halveksimaan
    Urheilu uutiset kommentit Ylellä on hyvä esimerkki heidän toiminastaan
    jos menestystä ei ole
    he itkevät itse ääri kansalismielisyydestä
    kun itse urheilu suoritusten menestyksen puiteissa
    ovat itse sitä kirjaimelisesti ja fanaatisesti

    Reply
  • 14.5.2018 at 08:58
    Permalink

    Tämä siis jo turvapaikan saaneille joiden taustat on aukottomasti saatu tarkistettua?

    Reply
    • 18.5.2018 at 05:14
      Permalink

      Pedareille luultavasti suunnattu tämä.

      Reply
  • 14.5.2018 at 08:59
    Permalink

    ”henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään suomalaisessa koulussa tai päiväkodissa esimerkiksi avustajina, lastenhoitajina tai oman kielen opettajina”

    Siinähän sitä hyvin kotoutuu suomeen kun oppii vaikkapa Swahilia ja samalla opetetaan vaatimaan palvelut Swahiliksi. Ja työllistäähän se samalla käteväsi matubisnes-sektorin omaa väkeä, tosin kukaan ei tuota yhtään mitään vaan tähän loputtomaan lavuaarinpyörteeseen tai mustaan aukkoon syötetään veronmaksajien rahoja yksisuuntaisesti. Vitun fiksua.

    No, ehkäpä saamme sentään parhaassa tapauksessa ammattikouluihin rakennuspuolelle päteviä kakkamajalinjan opettajia opettamaan kuinka ulosteesta läiskitään taloja kasaan. Ekologistakin vielä.

    Reply
  • 14.5.2018 at 14:06
    Permalink

    Onko huivi tai burkha naisille pakollinen? Myös tyttöoppilaille?

    Reply
    • 15.5.2018 at 00:47
      Permalink

      Miksi alistut edes kysymään?

      Ei tietenkään ole.

      Reply
  • 14.5.2018 at 14:26
    Permalink

    Kantasuomalaisten opiskelupaikkoja leikataan ja nekin rahat käytetään ulkomaalaisten kouluttamiseen Suomessa ja työllistetään kantaväestön sijaan ulkomaalaisia, ihanaa että saadaan lisää koulutuksesta syrjäytyneitä ja työttömiä kantasuomalaisia.
    Onhan se nyt hirveätä jos suomalaislapsia hoitaisi ja kouluttaisi suomalainen, on myös rasistista vaatia ulkomaalaisia sopeutumaan suomalaisuuteen Suomessa.
    Tällä ohituskaistalla tempputyöllistetään ulkomaalaisia kivasti ja hävitetään rasistisen kansallismielinen suomalainen kulttuuriperintö ja traditiot.

    Reply
  • 14.5.2018 at 17:30
    Permalink

    Mitähän tuostakaan loppujen lopuksi tulee?

    Reply
  • 15.5.2018 at 00:12
    Permalink

    Vastaavasti suomalaistaustaisille opiskelijoille on aloitettava kurssitus aiheesta

    — Koraanikoulun pedagogiikka eli kuinka opetan pojat muistamaan Koraanin etu- ja takaperin vain vain keppiä ja piiskaa käyttäen.

    Reply
    • 15.5.2018 at 00:52
      Permalink

      Koittakaa nyt vihdoinkin irtautua kaikista kaavoista. Nämä kehari opet ulos kouluista.

      Ja koulut saa ainakin mun puolesta roihuta vaikka juhannuskokkoina. Mitä muutakaan käyttöä on näille poliittisille aivopesulaitoksille.

      Reply
  • 15.5.2018 at 16:24
    Permalink

    Milloin horrostilassa nuokkuva suomalaisten enemmistö herää ja pudottaa seuraavissa vaaleissa pois vallankahvasta ne EU-diktatuurin lahjomat maanpetturit, jotka pitävät kaikki portit auki kehitysmaista tunkeutuville miehitysjoukoille – joille tarjotaan vielä ilmainen täysihoito, terveydenhuolto ja koulutus p-aukisen Suomen veronmaksajien selkänahasta revityillä rahahoilla?

    Suomen tuhoamisohjelma, http://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

    Reply
    • 15.5.2018 at 17:08
      Permalink

      Ei niitä äänestämällä pudoteta pois vallasta.

      Ei ole hyperinflaatiota eikä tuhansia kodittomia kaduilla. Ei ole tarpeeksi monella suomalaisella nälkä jotta tartuttaisiin aseisiin.

      Kun SDP voittaa vaalit ja Antti Rinteestä tulee uusi pääministeri sama paska jatkuu, joka tapauksessa upotaan yhä syvemmälle suohon. Velka kasvaa. Uusi työpaikkoja ei synny. Tyytymättömien määrä kasvaa. Narina ja marina jatkuu.

      Miten käy sananvapauden?

      Kieltämällä poliittiset oppositiojärjestöt ja murhaamalla sananvapauden poliitikot ovat tehneet parlamentaarisen muutoksen lähes mahdottomaksi. Tätä ei vain tyhmät suomalaiset tajua, eivätkä välitä.

      Niin kauan kuin tv:stä tulee urheilua ja viihdettä ja kaupasta saa olutta oikeastaan muilla asioilla ei ole niin väliä. Senhän todistaa jo se kun aika ajoin löydetään joku kuollut suomalainen joka on lojunut viikkoja tai kuukausia omassa kodissaan mädäntyneenä ja pahanhajuisena. Ei kiinnosta suomalaisia.

      Sen takia minua ei myöskään kiinnosta se jos vähän suomalaisia vaikka lentää ilmaan. Sehän nyt on vaan sellaista että sattuivat olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. TV:stä tulee urheilua ja kylmää olutta on jääkaapissa.

      Kyllä suoralla toiminnalla on täysi oikeutus aiheuttaa tarvittaessa kollateraalia.

      Reply
  • 15.5.2018 at 19:30
    Permalink

    Oulun yliopiston onkin sitten varauduttava todella pitkään koulutukseen, kun opettaja koulutus on aloitettava ala-asteen ensimmäiseltä luokalta.
    Oulun yliopisto on arvatenkin saanut hyvä veli kerholta muhkean rahoituksen tähän yliopiston tason madaltamiseen?
    Voi vilpittömästi todeta että Oulun yliopiston johtavat professorit ovat tyhmiä!

    Reply
    • 15.5.2018 at 19:32
      Permalink

      Ei sitä niin päin tehdä että alettaisiin kouluttamaan alkeista, vaan uskotaan että paperit ja todistukset sekä diplomit ovat hukkuneet, ja myönnetään maisterinarvo vaikkapa viiden kertotaulun osaamisella. Kuudella kerrotaan jo sitten Tohtoreita.

      Reply
      • 15.5.2018 at 20:01
        Permalink

        No niinpä tietenkin. Täytyyhän kaikki järjestää oppilasmateriaalin mukaisesti.

        Reply
  • 15.5.2018 at 20:04
    Permalink

    Tulipa mieleen että nyt selvisi todellinen syy miksi Savonlinnan opettajakoulutus lopetettiin.
    Kyllä on saatanallista touhua.

    Reply
  • 17.5.2018 at 19:55
    Permalink

    Onneksi nämä matut ja neekerit eivät pääse minun mukuloitani opettamaan, sellasta päivää ei koita, että tähän asuinkelvottomaan roska maahan kakaroita tekisin kärsimään tämän kaikkien aikojen paskimman hallituksen päätöksistä..

    Reply
    • 19.5.2018 at 13:34
      Permalink

      No juuri siihen mitä aiot tai siis et aio, tämä nykypolitiikka tähtääkin…

      Reply
  • 19.5.2018 at 09:27
    Permalink

    Pisatulokset halutaan romahduttaa.

    Reply
  • 28.8.2018 at 13:37
    Permalink

    Aikamoisia kusipäitä on täällä kommentoimassa, satun tuntemaan muutaman opiskelijan tuolta kurssilta, ja kaikki ovat jo aiemmin opiskelleet yliopistossa ja useimmilla on myös monta tutkintoa takanaan, ja he ovat työskennelleet opettajina kotimaissaan vuosikausia, sen verran voin sanoa vaatetuksesta että itävaltalaiset, saksalaiset, korealaiset, kiinalaiset, tahi USA,n kasalaiset harvemmin käyttävät burqaa…..

    Hyvät aiemmat kommentoijat : Opetelkaa edes lukemaan ja kirjoittamaan …tanan taliaivot !

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.