Viimeisimmät tiedot Pariisin eilisestä puukkoiskusta: Uhrien määrä on varmistunut, ISIS ottanut kunnian…

Nykysuomi kertoi eilen ensimmäisenä Suomessa Pariisissa tapahtuneesta puukkoiskusta, jossa ensitietojen mukaan olisi loukkaantunut jopa kahdeksan ja kuollut kaksi. Independentin mukaan uhrien määrä olisi tiettävästi viisi, yksi kuollut ja neljä loukkaantunut.

Tapauksen silminnäkijät kertoivat hyökkääjän huutaneen ”Allahu akbar”-sotahuutoa hyökätessään Rue Saint-Augustinilla kävelleiden ihmisten kimppuun. Tänään terroristijärjestö ISIS on ilmoittanut olleensa iskun takana ja tekijän olleen ”ISIS:n sotureita”. Terroristijärjestö kertoi iskun olleen kostotoimi sen alueiden pommittamisesta Irakissa ja Syyriassa.

Iskussa haavoittuneet uhrit eivät tiettävästi enää ole akuutissa hengenvaarassa ja Pariisin poliisin terrorisminvastainen yksikkö on ottanut tapauksen tutkinnan harteilleen. Viranomaiset eivät toistaiseksi ole nimenneet hyökkääjää, mutta kertovat tunnistaneensa tämän DNA-testin perusteella. Toistaiseksi ainoa julki annettu tieto tekijästä on, että 1997 seitsemän syntynyt oli Ranskan kansalainen ja alunperin kotoisin Tšetšeniasta, Venäjältä.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron totesi tapahtuneesta seuraavaa:

-”Ranska on jälleen kerran maksanut veristä hintaa, mutta emme antaudu tuumaakaan vapauden vihollisille.”

Jo eilen illalla Ranskan sisäministeri Gerard Collomb kiitteli poliisia nopeasta ja kylmäpäisestä toiminnasta tilanteessa. Poliisi oli ensin yrittänyt taltuttaa hyökkääjää sähkölamauttimella, mutta joutui lopulta ampumaan tämän.

ISIS on viimeaikoina aktivoitunut jälleen enemmän sen menetettyä alueita mm. Syyriassa ja Irakissa, joissa se käy sotaa sekä kyseisten maiden valtioita, Venäjää että Yhdysvaltoja ja sen kumppaneita vastaan.

Lue myös:

Lähde: Independent,

9 thoughts on “Viimeisimmät tiedot Pariisin eilisestä puukkoiskusta: Uhrien määrä on varmistunut, ISIS ottanut kunnian…

  • 13.5.2018 at 18:06
    Permalink

    Rauhanuskonnon nimiin meni tämäkin.

    Reply
  • 13.5.2018 at 18:15
    Permalink

    Tämä valkopestään, YLE aloittaa huomen aamulla.

    Reply
    • 13.5.2018 at 19:46
      Permalink

      Yle uutiset puhuvat nyt veitsi-iskusta tai veitsihyökkäyksestä ilmeisesti puukko-sana on herättänyt pöyristyttäviä mielikuvia, seuraavaksi voisi ehkä puhua voiveitsihyökkäyksestä niin ei tunnu niin pahalta.
      Oli käytössä sitten leipäveitsi, sotilaspuukko, sirppi, vesuri, machete tai lihakirves niin on jees puhua voiveitsihyökkäysestä koska voiveitsi yleensä tuikataan valkoiseen rasvaan.

      Reply
    • 14.5.2018 at 06:16
      Permalink

      Nyt on syytä tehdä ero rauhanomaisen islamin ja muutamien sotahullujen islamistiryhmien välillä. Maailman miljardista muslimista 99,99 % ei ole väkivaltaisia. Loppu miljardisosa pilaa kaikkien maineen.

      Reply
      • 14.5.2018 at 13:15
        Permalink

        Nyt ei ole syytä kuvitella mitään eroa, idiootti. Sinulla on suhdeluvut väärinpäin, hyväuskoinen hölmö tai islamin propagandisti. Rauhanomaista islamia ei ole olemassakaan, koraani kieltää rauhan toisuskoisten kanssa, tosin parilla poikkeuksella, ja näitä ovat se jos alistussuhde on tuottava ja toisuskoinen saa palvella oikeauskoista eli muslimia.

        Reply
  • 13.5.2018 at 20:44
    Permalink

    YLE vähättelee ja poliitikot hokevat ettei saa antaa pelolle valtaa ja Sipilä on shokissa.
    Kyllä meilläkin kohta taas rytisee. Sipilän kutsuvieraat ovat tehneet jo yhden tapon. Turussa terri-iskun ja lukemattomia muita vakavia rikoksia.
    Valtamedian ja keskustan, kokoomuksen, sinisten, vihreiden, vasemmiston ja demareiden mielestä jihadisteilla on ihmisoikeus tulla Suomeen elinikäiseksi eläteiksi ja on rasismia epäillä jihadistien motiiveja.
    Supo on raportoinut että Suomessa on 470 potentiaalista muslimiterroristia. Tavallinen kansalainen ihmettelee että miksi mitään ei tehdä. Miksi heitä ei karkoiteta ENNEN kuin mahdollinen terrori-isku tapahtuu.
    Demlan mädättämä oikeusjärjestelmä ei salli järjen käyttöä eikä suojele uhreja. Uhreilla ei ole ihmisoikeuksia. Ainoastaan tuhansien kilometrien päästä kansalaisia tappamaan tulleella jihadistilla on ihmisoikeus. Ihmisoikeus tulla maahamme oleilemaan ja ihmisoikeus suunnitella terrori-isku ja tappaa ja raiskata kantasuomalaisia.

    Reply
  • 13.5.2018 at 20:54
    Permalink

    Yle tuhlasi juuri asken aikaa taphatumaan 20 sec
    kehuen tapahtnutta veitsi hyölkkäyseksi
    islamilaisesta terrorismista ei sanaakaan
    vaikka ISIS Mainitiin
    eli teko on ääri islamilainen terroristi teko

    alkaa näytämään siltä että nämä tapahtumat hetkauttavat näitä Ylen toimittajia
    yhtä paljon kuin kylmä aamu puuro

    he ehkä ymmättävät syyn ja seuraus suhten näihin asioihin
    ja sen takia uutisointi on Ylellä mitä se on

    ei nyt viitsi enempä näistä asiosta jauhaa
    sori kun meidän poliitinen ideologia ruokii juuri näitä tapahtumia on sen suurin syy

    mutta valehdelaan itselemme ja muille että kaikki on kondiksessa

    tämän turvapaikka hakijoiden vyöryn takia
    ja keitä sieltä myös on tänne saapunut pahat mielesään

    ei ole mitään syytä pelätä että tämä sama asia voisi tapahtua jossain suomalaisen terrasin edessä
    esimerkiksi

    vihapuhe on pahempi uhka valtamedian toimittajia kohtaan asian tiimoilta
    kuin nämä itse fyysiset reali elämän asiat joidenka tietojen pimitämisestä
    juuri ihmiset suutuvat valtamedian suvakki valkopyykaja toimittajille

    T -yle -Turun sanomat esim

    Reply
  • 24.5.2018 at 05:50
    Permalink

    Eiköhän tämäkin markkinoida uutisissa kansalle yksittäistapauksena, kuten ne sadat mulattien raiskaukset Suomessa, joten ei voida vetää suuntaviivoja sinne tai tänne, ja mädätys sen kun jatkuu medialla.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.