Taksimatkustajalle on jatkossa kerrottava matkan hinta ennen matkan alkua

Taksin käyttö muuttuu heinäkuun alussa, kun liikennepalvelulaki astuu voimaan. Suurin muutos taksimatkustajan näkökulmasta on hinnoittelun vapautuminen. Trafi ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto painottavat, että jatkossa matkustajalle pitää kertoa selkeästi taksimatkan hinta tai hinnan määräytymisperuste jo ennen matkaa.

”Heinäkuusta alkaen taksimatkan enimmäishintoja ei enää säädellä, vaan yritys saa hinnoitella palvelunsa vapaasti. Yrittäjän tulee pitää huolta, että asiakas on aina tietoinen taksimatkan hinnasta matkasta sopiessaan”, painottaa tieliikennejohtaja Marko Sillanpää Trafista.

”Uudessa tilanteessa on tärkeää, että asiaa tarkastellaan myös harvemmin tai vieraalla paikkakunnalla taksia käyttävien asiakkaiden näkökulmasta. Olemmekin antaneet määräyksen taksimatkan kokonaishinnasta eli jos matkan hinta ylittää 100 euroa, niin kuljettajan pitää sopia selkeästi hinnasta etukäteen asiakkaan kanssa. Tarkoituksena on, että kalliimmat matkat eivät tule yllätyksenä asiakkaalle”, jatkaa Sillanpää.

Hinta esille mahdollisimman selkeästi

Taksimatkan hinta voi vaihdella esim. kellonajan, taksiyrityksen, tilaustavan ja haluttujen palveluiden mukaan.

Liikennepalvelulain mukaan taksin tai taksin välityspalvelun tarjoajan on kerrottava matkustajalle selkeästi tieto matkan hinnasta tai hinnan määräytymisperuste ennen matkan vahvistamista tai sen alkamista. Laki myös edellyttää, että hintatiedot ovat selkeästi nähtävillä esimerkiksi silloin, kun taksi otetaan tolpalta tai muulta taksiasemalta.

”Taksihinnaston olisi hyvä olla helposti luettavissa taksin ulkopuolelta esim. digitaaliselta näytöltä tai vaikkapa tarralta. Visuaalisesti ja sisällöllisesti yhteneväiset hinnastot helpottaisivat varmasti taksimatkailun sujuvuutta uudessa tilanteessa”, sanoo kehityspäällikkö Pipsa Eklund.

Trafi on julkaissut nettisivuillaan vinkkejä hinnan ilmoittamiseen sekä mallipohjia, joita voi hyödyntää hinnaston teossa.

Tolpalla ja asemalla auton voi valita vapaasti

Nykyään taksitolpilla tai muilla taksiasemilla on vallitsevana käytäntönä, että asiakkaan tulee valita ensimmäinen taksi, ellei taksin vaihtamiselle ole perusteltua syytä, kuten esim. auton koko. Jatkossa taksien erilaiset hinnoitteluperusteet vaikuttavat myös tähän käytäntöön ja asiakas saa vapaasti valita, minkä taksin haluaa ottaa.

”Heinäkuusta alkaen taksitolpalla voikin päättää vapaasti painottaako valinnassaan esim. hintaa, autoa tai palvelutarjontaa”, kertoo Eklund.

Lähde: Trafi

Katso myös:

6 thoughts on “Taksimatkustajalle on jatkossa kerrottava matkan hinta ennen matkan alkua

  • 18.4.2018 at 18:17
    Permalink

    Eli jatkossa saa kieltäytyä mamun kyydistä, jos kokee että hän ei osaa perille ilman asiakkaan opastusta, niin kuin monesti on käynyt. Silloin on turha itkeä rasismista kun lain mukaan saa valita palvelutarjonnasta.

    Reply
  • 18.4.2018 at 18:29
    Permalink

    Loistava laki. Fiksun taxiyrittäjän kannattaa jatkossa palkata ajopiiaksi ainoastaan kauniita suuririntaisia kaunottaria.Toppless taxeilla olisi menestys myös taattu.
    Emma Kari tietenkin alkaisi rääkymään kanssa sisartensa kanssa, mutta vihervasemmistolaiset saavat mieluusti kävellä, kunhan eivät piere matkalla.

    Reply
  • 18.4.2018 at 18:32
    Permalink

    Saako etukäteen myös tiedon ryöstetäänkö vai raiskataanko? Jokainen Suomelian hallitus voisi antaa kansalaisilleen myös saman informaation. Odotankin mielenkiinnolla aikaa, milloin kokonaisveroaste kipuaa yli 100%:n. Tällä menolla siihen ei kauaa mene.

    Reply
  • 18.4.2018 at 20:28
    Permalink

    Suomalainen nainen kelpaa siitä alkaen vain minulle kuskiksi..muihin en istu..

    Reply
  • 18.4.2018 at 20:59
    Permalink

    Matukuski: Mine ei jummarra! Vai, että mopoauto- ja mönkkäritaksit. Ei helevetti!!!

    Reply
  • 19.4.2018 at 10:49
    Permalink

    Itse pidän uudistusta ehkä ainoana hyvänä mitä nykyinen hallituksemme on saanut aikaan, yksi monopoli poissa kiusaamasta suomalaisia.
    Näin siis ajattelin aika pitkään, kunnes salaliittoteorialaisuus asian takana laittoi kyseenalaistamaan uudistuksen lopullista tarkoitusta. Nimittäin uutinen irakilaisten ja kiinalaisten ajokorttien hyväksyminen suomalaisessa liikenteessä astuu voimaan, kas kummaa, heinäkuun alusta, eli samaan aikaan kuin taksiuudistus.
    Näinkö on ajateltu, että turvapaikkaa maassa hakevat saadaan töihin, suurin osahan näistä nuorista miehistä tulee juurikin Irakista. Kiinalaisten korttien hyväksynnän ajatus tulee sen sijaan kiinalaismatkailijoiden määrän hurjasta kasvusta maassamme ja heidän toivotaan kuluttavan enemmän ja liikkuvan vapaammin tuhlaten rahojaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.