Pääministeri Sipilä: Teimme mitä lupasimme, laittaa Suomen talouden kuntoon ja lopettaa velaksi elämisen

Pääministeri Juha Sipilä kirjoittaa valtioneuvoston viestintäosaston julkaisemassa kolumissaan seuraavasti:

Hallituksen kehysriihineuvottelut pidettiin viime viikolla tilanteessa, jossa Suomen talous kasvaa ripeästi. Kasvu on laaja-alaista ja se näkyy kaikkialla Suomessa. Yhä useampi suomalainen on saanut töitä. Työllisyyslukemat ovat korkeimmat vuosikymmeniin. Työllisyys kehittyy koko maassa ja investointeja tehdään runsaasti.

Vahva työllisyys on kestävin keino sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja osallisuuden vahvistamiseksi. Hyvinvointiyhteiskuntamme kestävyys perustuu siihen, että omasta toimentulostaan voivat huolehtia kaikki ne, joilla siihen on mahdollisuus.

Suomi on maailman tasa-arvoisimpia maita, jossa on pienet tuloerot. Olemme hallituksessa kiinnittäneet erityisen paljon huomioita siihen, että kaikki pysyvät mukana. Teetimme ulkopuolisen tutkimuksen saadaksemme tietoa siitä, miten hallituksen politiikka on vaikuttanut tuloeroihin. Tutkimuksen mukaan tuloerot eivät ole tällä kaudella nousseet ja poikkeuksellisen hyvä työllisyyskehitys on toiminut tulppana eriarvoisuuskehitykselle.

Silti kaikilla suomalaisilla ei mene hyvin. Esimerkiksi perustusturvan varassa elävät eivät ole päässeet riittävästi osallisiksi talouskasvun tuomasta hyvästä.

Asetin reilu vuosi sitten professori Juho Saaren eriarvoisuustyöryhmän erittelemään suomalaista eriarvoisuutta. Työryhmä esitti maaliskuussa hallitukselle monipuolisen keinovalikoiman eriarvoisuuden vähentämiseksi. Työryhmän puheenjohtaja nosti erikseen esille 12 sellaista esitystä, jotka olisivat toteutettavissa vielä tällä vaalikaudella. Kehysriihessä paneuduimme näihin esityksiin huolella ja valtaosaan niistä pystyimme vastaamaan hyvin konkreettisilla panostuksilla.

Keskustalla oli kehysriihessä kaksi avainkysymystä, joiden mukaan tarkastelimme kaikkia arvovalintoja: miten tämä ratkaisu tukee sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja miten tämä vahvistaa työllisyyttä.  Saimme mielestäni molempia tavoitteita edistettyä hyvin, ottaen huomioon tiukan taloudellisen raamin.

Kaikkein pienimpiä sairaus-, äitiys-, vanhempain -ja kuntoutusrahoja nostetaan työmarkkinatuen kanssa samalle tasolle. Korotus on kuukausitasolla noin 80 euroa. Takuueläkettä nostetaan jo kolmannen kerran tällä vaalikaudella. Nämä ovat merkittäviä oikeudenmukaisuustekoja ja selkeä keskustalainen linjaus: pidämme aina heikompiosaisten puolta.

Teimme monia muitakin oikeudenmukaisuustekoja. Lääkkeiden vuosiomavastuurajaa alennetaan ja varhaiskasvatukseen luodaan määräraha, jolla tuetaan erityisen haasteellisella alueella olevien päiväkotien laatua. Vähävaraisille toisen asteen opiskelijoille luodaan opintotukeen oppimateriaalilisä.

Hallitus kiinnitti Saaren työryhmän tavoin paljon huomiota myös ylivelkaantuneisiin. Velkaantuneita ihmisiä olisi pystyttävä auttamaan ennen kuin heidän tilanteensa pääsee pahenemaan kohtuuttomaksi.  Asunnottomien tilannetta parannetaan lisäämällä resursseja ensisuojien korjaamiseen ja asuntojen hankkimiseen. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotantoa tuetaan lisää.

Riihessä päätimme myös merkittävistä panostuksesta osaamiseen ja koulutukseen. Satsaamme työikäisten osaamisen uudistamiseen, jotta voimme varmistaa osaavan työvoiman riittävyyden vahvassa kasvutilanteessa.

Kehysriihessä hallitus myös totesi, että sen kunnianhimoiset talouspoliittiset tavoitteet ovat jo täyttyneet tai täyttymässä. Vaalikauden alussa tuntui, että hallitus oli ainut, joka uskoi näiden menevän maaliin. Teimme yhdessä ”mahdottomasta” mahdollisen.

Hyvin kunnianhimoisena pidetty 72 prosentin työllisyysastetavoite näyttää toteutuvan. Hallitusohjelman tavoite 110 000 työllisestä on saavutettavissa. Työllisten määrä on kasvanut hallituskauden alusta 87 000:lla.

Kokonaisveroaste kääntyi laskuun 2017. Julkisen talouden velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen taittui jo vuonna 2016. Velkasuhde jatkaa laskuaan lähivuosina. Velaksi elämisen loppuminen on uskottavasti näköpiirissä.

Hallituskauden alussa hallitus paini sen kanssa, että Suomessa ei ollut avoimia työpaikkoja työttömille. Nyt ongelma on toisenlainen. Avoimia työpaikkoja on ennätysmäärä, mutta osaajia niihin ei tahdo löytyä. Hallitus tarttui tähän parantamalla työttömien mahdollisuutta opiskella omaehtoisesti sekä vahvistamalla täydennys- ja muuntokoulutusta. Myös työvoimapalvelut saavat lisärahaa, jotta ne voivat parantaa palveluitaan työnhakijoille ja yrityksille.

Teimme mitä lupasimme, laittaa Suomen talouden kuntoon ja lopettaa velaksi elämisen. Yhtenäisyys on ollut suomalaisen yhteiskunnan vahvuus. Keskustalle on tärkeää, että suomalaiset voivat jatkossakin tuntea olevansa samassa veneessä, tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä. Siksi tämä riihi oli meille sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja työllisyyden riihi.

Juha Sipilä
pääministeri
Keskustan puheenjohtaja

Lähde: Valtioneuvoston viestintäosasto

Katso myös:

21 thoughts on “Pääministeri Sipilä: Teimme mitä lupasimme, laittaa Suomen talouden kuntoon ja lopettaa velaksi elämisen

  • 17.4.2018 at 17:44
    Permalink

    Mitenkäs tuo valtionvelka kun se on ennätyslukemissa?Sitä ei varmaan Sipilä muistanut laskea kun on ollut niin kiire haalia tänne kehitysmaalaisia maahantunkeutujia.

    Reply
  • 17.4.2018 at 17:55
    Permalink

    Onkohan Sipilä psykoosissa? Suomella ei ole ikinä mennyt näin huonosti. Turvallisuus on huonoimmalla tolalla sitten 2.maailmansodan. Valtion velka yli sata miljardia. Maassa on laittomia oleskelijoita joiden henkilöllisyydestä ei ole mitään varmuutta, paitsi että rintamakarkureita ovat ja paossa omien lähtömaidensa sotaoikeutta.
    Valtion omaisuutta on myyty pilkkahintaan, luonnonvaroja suorastaan lahjoitettu pois. Ulkomaiset kaivosyhtiöt operoivat noin Tanskan kokoisella alueella.Esimerkiksi Kanadaan ryöstetään Kittilästä 6000 kiloa kultaa vuodessa. Pohjavedetkin on annettu Nesstlelle, Caruna, Digita jne.ryssittiin ja kalliiksi on tullut.Eu jäsenmaksut ovat hirvittävät. Euro-valuutta syö kilpailykykyämme. Sähkön hinta tulee vaan nousemaan kun hiilivoimalat ajetaan alas.
    Miljoona suomalaista elää köyhyysrajan alapuolella. outoa että Sipilän mielestä tulo erot ovat pienet

    Sipilän poliittinen ura ja pääministerinä vatulointi on loppusuoralla. Senpä vuoksi retku yrittää kiillottaa haarniskaansa vuoden 2019 eduskunta vaait mielessään. Turhaan poitsu hinkkaa..

    Reply
  • 17.4.2018 at 17:56
    Permalink

    Haista Sipilä VITTU!
    Edelleen otetaan velkaa matuloisten elättämiseen!
    On tää ihmeellistä, Suomen talous kasvaa Sipilän ansiosta.
    Ja USA:n Trumpista huolimatta.
    Vai olisko kuitenkin toisinpäin?

    Reply
  • 17.4.2018 at 17:57
    Permalink

    Täyttä paskaa. Talous nousee maailmantalouden nosteesta. Työllisyyssaste nousee aktiivimallin ja lisääntyneen pätkä- ja osa-aikatyön yms. johdosta. Koska nekin lasketaan työllisyyslukuihin. Ja velkaa otetaan edelleen. Pelkkää kikkailua ja tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille tämä hallitus.

    Reply
  • 17.4.2018 at 17:58
    Permalink

    Globalistieliitin sätkynukke ja perseennuolija!

    Reply
  • 17.4.2018 at 18:09
    Permalink

    ”Olemme hallituksessa kiinnittäneet erityisen paljon huomioita siihen, että kaikki pysyvät mukana. Teetimme ulkopuolisen tutkimuksen saadaksemme tietoa siitä, miten hallituksen politiikka on vaikuttanut tuloeroihin. Tutkimuksen mukaan tuloerot eivät ole tällä kaudella nousseet ja poikkeuksellisen hyvä työllisyyskehitys on toiminut tulppana eriarvoisuuskehitykselle.”

    Tämän hallituksen ministerit osaavat kyllä valehtelun, kaikki muu onkin ollut sutta ja sekundaa. Suhdannetaantuman ohittuminen selittää talouskasvun. Sipilän ja Orpon porvarihallitus luo täysin uutta politiikkaa jossa kokoomustasta pestään lumivalkeaa. Orpon ja Soinin jatkuvasta virnuilusta päätellen valkopesu on äärimmäisen hauskaa. Surkein hallitus kautta Suomen historian.

    Reply
  • 17.4.2018 at 18:18
    Permalink

    Julkaistiinko tuo Sipilän kolumni valtioneuvoston vai neuvostovaltion viestintäosaston toimesta?
    Mies valehtelee niin, että enää ei tiedä missä mennään.

    Reply
  • 17.4.2018 at 18:29
    Permalink

    Vetäis ranteensa auki niin loppuisi ainakin tuo valehtelu kun ei muuten tajua erota suomi tarvitsee rehellisen hallituksen ja pääministerin eikä mitään valehtelijoiden klubia joka puhuu paskaa niin paljon että uskovat itsekin jo omat puheensa suomen kansa ei halua teitä!

    Reply
  • 17.4.2018 at 19:22
    Permalink

    Hei Sipilä, tässä olisi vähän norminpurkulistaa…

    Työehtosopimusten yleissitovuus
    Irtisanomissuoja
    Yrityksen perustamiseen liittyvä sääntely
    Taksisääntely(lupatoiminto)
    Apteekkisääntely(lupatoiminto)
    Joukkoliikenteen sääntely ja tuet
    Yritystuet
    Maataloustuet
    Rakennusmääräykset
    Koulutusmonopoli
    Alkoholimonopoli
    Kaavoitusmonopoli
    Rahapelimonopoli
    Viestintämonopoli
    Oikeusmonopoli
    Verotusmonopoli
    Lainsäädäntömonopoli
    Rahamonopoli

    Lakien ja asetusten PURKULISTA
    https://docs.google.com/presentation/d/e/2PACX-1vQpQ2m_KM89RyKUCrNaxPUVclfm2N–c4ztpzReGHv9jS0lxW5kZXTAWgOp7O–Gn3H1cWFjjQBdKF8/pub?start=false&loop=false&delayms=3000

    Reply
  • 17.4.2018 at 19:24
    Permalink

    Kertoo tuon mulkun saavutuksista paljon, kun ei uskalla mennä minnekkään ilman turvamiehiä, niin vituiksi on pistänyt koko maan.

    Reply
  • 17.4.2018 at 19:43
    Permalink

    Ainut lohtuni on tässä vituiksi pistetyssä maassa, jossa pienituloiset keikkuu itsemurhan partaalla, ja maksuvaikeudet lisääntyy, etten ikinä yli 25 vuotisen äänestys urani aikana ole kepu ripuleita, sekoomuslaisia suostunut äänestämään, koska tiedän mitä paskoja ovat, eikä sellaista virhettä ikinä tule myöskään tapahtumaan. Omatuntoni siis on puhdas, ja tulee pysymään puhtaana jatkossakin, vielä kun saisi äänestäjiltä kitkettyä tuon dementtian pois, jottei kukaan näitä paskoja äänestäisi ikinä yksissäkään vaaleissa. Ilmeisesti onkin porukalla pian netin välityksellä päätettävä, kuinka äänestämme tulevissa vaaleissa, niinhän nämä paskatkin tekee eduskunnassa, kun jostain asiasta äänestävät, niin puolue määrää miten äänestetään, eli jo on demokratian mukaista toimintaa.

    Reply
  • 17.4.2018 at 20:19
    Permalink

    Sipilä sai reilun näytönpaikan ja päätti toimia epärehellisesti.
    KEPU:n perinne jatkuu petturina eli pettää aina.
    ”lopettaa velaksi elämisen..” ja kuitenkin näemme seuraavan budjetin, joka on taas sen 5-6mrd. euroa alijäämäinen eli velkaa on otettava taas lisää, kuten on vuodesta 2007-08 tehty, tuplaten Suomen ulkomaanvelan lähemmäs 110 000 000 000 euroa.

    Reply
  • 17.4.2018 at 21:41
    Permalink

    Askeisen Ylen Mamut Eivät Ole syylisiä Ruotsin Jenkkiväkivaltaan Propaganda
    A STUDIO Raportin Jälkeen

    Näytti Ihan Siltä Kuin Toimittaja olisi alkanut Ripitämään
    komisaaria Ohjelman Lopputekstien aikana

    siitä kun hän puhui laittomasti maassa olevista
    Siis Fakta oikea termi lain mukaan

    ylen toimittajahan viljeli sanaa paperittomat

    Ehkä hän loukkanui ystäviensä mamujen laitomasti massa olevien

    hänelle ylen toimittajalle paperittomat lapsi uhrit
    geelit tukassa ja parrassa

    poliisin rasistisesta solvaamisesta

    Reply
  • 17.4.2018 at 21:52
    Permalink

    mietikää tuossa haastateltiin islam naista joka kehu muutavansa pois alueelta
    sen rauhatomuuden takia

    eli yle haluaa luoda kuvan että ne kantaväestön edustajat
    olisivat matuille se uhka
    Gööteborissa

    vaikka juuri tämän islamisti naisen aviomies
    johtaa sitä huume jenkkiä Pahimilaan

    siis tämä mamujen aiheuttaman rikolisuuden valtamedian valkopyykäys
    on käsittämätöntä kusetusta
    siis kehen se upoaa oikeasti kuka uskoo
    he tavalaan uhraavat myös ne hyvät matut tässä touhussa
    Hekin ovat näiden pahojen matujen uhreja mutta ylen toimittajat eivät tiedä sanaa paha matu on vain uhrimatuja
    kukkais matuja empaatisia maitoa juovia juovia matuja ei muita

    suositelen heille
    käykää broxissa jenkilässä
    jos se aukaisisi silmät totuudelle

    Reply
  • 17.4.2018 at 22:07
    Permalink

    eli yle haluaa luoda kuvan että ne kantaväestön edustajat
    olisivat matuille se uhka
    Gööteborissa

    Yhtäkään paikalista ruotsalaista ei syvä haastateltu asian tiimoilta

    olisivatko ehkä hekin halukaita muutamaan pois gööteborista ja miksi

    en tiedä
    ei näytetty heidän mielipidetään kuin naurettavien kysymysten yhteydessä

    oli yksi nainen joka ei uskalla lähteä yksin ulos illalla tai olenskaan
    mutta sekään ei ole ongelma kuulemma loppu peleissä

    siis ei uskalla lähteä illalla ulos matu väkivallan pelon takia

    mutta se asia ei ole mikään ongelma siis kuitenkaan
    mitä vittua

    ja muisatkaa gööteborg on ollut aina väkivallan kehto *ennen maahanmuuto jengejäkin*
    viimeiset 20 vuotta pelkkiä pommi iskuja murhia joka päivä siellä
    mutta suurkaupunki joka myös menestyy

    T ruotsin valtamedian valehtelija toimittaja
    tai valhetelija on aika lieväsana hänen toimintaansa keksikää parempi

    en yhtään ihmettele miksi ruotsalaiset käyvät jo kuumana näihin valtamediansa kusettajiin
    faktojen vääristeliöihin tiedon pimittäjiin valeheisiin

    Reply
  • 17.4.2018 at 22:26
    Permalink

    Vasurit muka velkaannuttavat maan. Mikä hallitus viimeksi oikein urakalla laski valtionvelkaa, no kas kummaa sehän oli SDP-johtoinen Paavo Lipposen hallitus 90-luvulla. Ja Lipposen hallitus laski edellisen kas kummaa porvarijohtoisen kepun Esko Ahon hallituksen massiivista nykyrahaksi markoista muutettuna 50 miljardin euron velanottoa. Demarijohtoisen Paavo Lipposen hallituksen jälkeen kaikki porvarijohtoiset hallitukset ovat lisänneet valtionvelkaa kepun Matti Vanhasen, kepun Mari Kiviniemen, kokoomuksen Jyrki Kataisen, kokoomuksen Alexander Stubbin ja nyt kepun Juha Sipilän täysporvarihallitus. Koko Suomen 106,1 miljardin euron valtionvelka http://velkakello.fi/ on porvarihallitusjohdossa otettua. Älä syytä apupuolueita vaan anna kunnia päähallituspuolueelle joka päättää hallituspolitiikan päälinjat. Apupuolueet vikisevät kun suurin vie, tai sitten siirtyvät oppositioon kasvamaan. 2017 vuoden alusta valtionvelalla kustannettiin mm. kokoomuksen Orvon ajamaa 5% yrittäjävähennystä ns. Apteekkarivähennystä jota keskiverto sitä saava apteekkari, juristi, lääkäri ym. saa yli 10 000 euroa vuodessa lisänettotulona. Jokainen voi laskea näiden ökysaajien nettovuositulot, jos 5% siitä on yli 10 000 euroa. Porvarit kustantavat valtiovelan otolla kermapersluokan ja elinkeinoelämän veroaleita ja lisäetuja, samalla kun leikkaavat hyvinvointivaltion palveluiden resursseja ja ajavat muutenkin hyvinvointia alas. Porvari elää velaksi!

    Reply
  • 18.4.2018 at 05:20
    Permalink

    sipilä unohti mainita sukulaistensa yritysten pelastamisen veronmaksajien rahoilla. Siinä on teko joka jää historiaan.

    Reply
  • 18.4.2018 at 06:04
    Permalink

    Suomessa on vuodesta 2005 lukien tehty ”lainsäädntöä” LAHONNAN voimalla: Iltalehti 19.2. 2013

    ”Miljoonien rahavirrat puolueille”. Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” Rahalla on saatu ”omanlaista lainsääädntöä”.

    Mitä on puolueilta OSTETTU ”lainsäädäntö”?

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahata aiotaan kaapata. ( suomeksi varastaa pienyritysten omaisuutta pankki – vakuutuslaitoksille).

    Varkaus tehtiin ”lailla 444/2012” VALTIOPETOKSEN eli PL 118 §:n suojissa …

    julkinen lakitietokanta Finnlex PL 118 § ..Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Reply
  • 18.4.2018 at 21:44
    Permalink

    Tuolla naamalla ei puhuta koskaan totta. Idiootti ei ymmärrä sitä, että kun aina valehtelee, Ei sinua lopulta usko kukaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.