Ministeri Terho asetti selvityshenkilön elokuva- ja teatterialalle

Kulttuuriministeri Sampo Terho on asettanut selvityshenkilön selvittämään häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua elokuva- ja teatterialalla.

Selvityshenkilönä toimii OTT, työ- ja sosiaalioikeuden dosentti, varatuomari Jaana Paanetoja. Selvittäjältä odotetaan ehdotuksia häirinnän ehkäisemiseksi ja tasa-arvon edistämiseksi.

Selvityksessä kuvataan nykytila ja tehdään katsaus elokuva- ja teatterialan olemassa olevista hyvistä käytännöistä ja toimintamalleista. Selvityshenkilö tekee myös suosituksia lainsäädännön ja käytäntöjen muuttamiseksi sekä ehdottaa mahdollisia uusia toimintamalleja ja käytäntöjä.

– Toivon selvitystä myös siitä, ovatko tuotantoyhtiöt hoitaneet työlainsäädännön mukaiset työnantajavelvoitteensa, joiden tavoitteena on turvata häirinnästä ja muusta epäasiallisesta kohtelusta vapaa työympäristö. Sekä itseä että toisia kunnioittava työkulttuuri on paras lähtökohta kaikelle yhteistyölle, sanoo Sampo Terho.

– Lähiaikoina annettavaan elokuvakulttuurin rahoitusta koskevaan lakiesitykseen on sisällytetty säännös, jonka perusteella tuotantojen tukisopimuksissa pitää sopia myös lain ja hyvien käytäntöjen noudattamisesta.

Selvityksen määräaika on 6.8.2018. Selvityksen osana kuullaan Suomen elokuvasäätiön, tuotantoyhtiöiden, tärkeimpien elokuva- ja teatterialan edunvalvontajärjestöjen sekä eri hallinnonalojen viranomaisten näkemykset nykytilanteesta sekä heidän parannusehdotuksensa.

Lähde: OKM

6 thoughts on “Ministeri Terho asetti selvityshenkilön elokuva- ja teatterialalle

  • 16.4.2018 at 13:45
    Permalink

    Ministeri alle yhden prosentin kannatuksella. Terhon poliittinen ura on loppusuoralla ja juudas tietää sen itsekin, joten Terho rooliutuu meetoo sutturaksi.

    Reply
  • 16.4.2018 at 15:48
    Permalink

    Säälittävä kaveri josta olisi voinut tulla jotain. Säälittävä tapaus !

    Reply
    • 16.4.2018 at 16:46
      Permalink

      Säälittävä kaveri, mutta en sääli yhtään typerystä.

      Reply
  • 16.4.2018 at 16:26
    Permalink

    Sai tääkin herra ministeri,miljoonan käytettäväksi yleishyödylliseen tarkoitukseen ja tukee varmaan summalla kaverikapitalismia.

    Reply
  • 16.4.2018 at 23:55
    Permalink

    Moderni McCarthistinen elokuva-alan valvontaministeri on nyt antimḱommunismin sijaan antirasistinen. Luonnollinen osa nykyaikaahan tuo on.

    Reply
  • 17.4.2018 at 05:19
    Permalink

    Tästä pölhökustaasta on kuoritunut cuck-mies vailla vertaa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.