Poliisi tutkii usean henkilön aamuöistä tappelua taksijonossa Kruununhaassa

Helsingin Kruununhaassa sijaitsevan ravintolan edustalla taksijonossa tapahtui maanantaina kello neljän jälkeen tappelu, johon osallistui useita henkilöitä. Kun poliisi tuli paikalle, varsinainen tappelu oli ohitse, mutta henkilöt huusivat toisilleen keskellä katua.

Poliisille kerrottiin, että tappelu alkoi ravintolan sulkemisen jälkeen. Parikymppisen naisen mukaan hänelle täysin tuntematon mies löi häntä nyrkillä kasvoihin. Poliisi otti rikoksesta epäillyn 1960-luvulla syntyneen miehen kiinni ja vei hänet Pasilan poliisivankilaan pahoinpitelystä epäiltynä.

Mies kertoi poliisille, että myös hän joutui pahoinpitelyn uhriksi. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa, kuka häntä oli lyönyt.

Kolmas henkilö, niin ikään 1960-luvulla syntynyt mies, kertoi, että häntä oli lyönyt toistaiseksi tuntematon nuori mies.

Lähde: Poliisi

One thought on “Poliisi tutkii usean henkilön aamuöistä tappelua taksijonossa Kruununhaassa

  • 19.2.2018 at 13:38
    Permalink

    Mitäs mitäs, onko spuget muuttaneet jo Kruunuhakaankin. MIkään ei ole niinkuin ennen…

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.