Tavaraviennin arvo kasvoi 15 prosenttia vuonna 2017

Suomen tavaraviennin arvo kasvoi 15 prosenttia vuonna 2017 Tullin ennakkotietojen mukaan. Vienti oli arvoltaan 59,5 miljardia euroa. Myös tuonnin arvo nousi, 13 prosenttia. Tavaratuonti oli arvoltaan 62,0 miljardia euroa. Edellisvuonna 2016 vienti laski neljä prosenttia, mutta tuonti kasvoi yhden prosentin. Vienti kasvoi vuositasolla viimeksi vuonna 2011.

Kauppataseen alijäämä väheni viime vuonna edellisvuoteen verrattuna. Kauppatase jäi ennakkotietojen mukaan lähes 2,5 miljardia euroa alijäämäiseksi vuonna 2017. Alijäämä EU-maiden kanssa käydyssä kaupassa väheni 1,9 miljardiin euroon viime vuonna. EU-maiden ulkopuolisten maiden kanssa käytävä kauppa kääntyi myös alijäämäiseksi vuonna 2017. Vajetta oli 615 miljoonaa euroa.

Vuonna 2016 kauppataseen alijäämää kertyi 3,1 miljardia euroa. EU-maiden kanssa käydyssä kaupassa vajetta kertyi tuolloin 3,6 miljardia euroa, mutta EU:n ulkopuolisten maiden kanssa käyty kauppa oli 434 miljoonaa euroa ylijäämäistä. Vuonna 2015 kauppataseen alijäämä oli vain 613 miljoonaa euroa. Ulkokaupan ylijäämä oli tuolloin 1,7 miljardia euroa, mutta EU-kauppa oli alijäämäistä 2,3 miljardilla eurolla. Vuonna 2014 vajetta kertyi yhteensä 1,8 miljardia euroa.

Lähes kaikkien päätoimialojen vienti kääntyi kasvuun vuonna 2017. Kuljetusvälineiden vienti nousi päätoimialoista eniten, mutta myös metalliteollisuuden tuotteiden vienti suureni merkittävästi. Öljytuotteiden viennin arvo kasvoi myös kohonneiden vientihintojen myötä. Muun kemianteollisuuden vienti suureni maltillisemmin, paitsi lääkkeiden vienti, joka laski. Tulli julkaisee ulkomaankaupan yksityiskohtaiset maa- ja tavaratiedot koko viime vuoden osalta 28.2.2018.

Myös tavaratuonti oli ripeässä kasvussa vuonna 2017. Kuljetusvälineiden ja erityisesti kuljetusvälineiden osien ja tarvikkeiden tuonti kasvoi merkittävästi. Teollisuuden tuotantotarvikkeiden sekä poltto- ja voiteluaineiden tuonnin arvon kasvu oli myös ripeää. Investointitavaroiden ja elintarvikkeiden tuonnin arvon nousu jäi laimeammaksi. Kulutustavaroiden tuonti sen sijaan laski.

EU-maihin suuntautunut vienti kasvoi 17 prosenttia vuonna 2017. Vienti euroalueelle nousi 20 prosenttia. Vienti EU:n ulkopuolisiin maihin suureni 12 prosenttia. Tuonti EU-maista kasvoi 10 prosenttia ja tuonti muista maista 17 prosenttia. Vuonna 2016 vienti EU-maihin väheni neljä prosenttia, myös vienti EU:n ulkopuolelle väheni samat neljä prosenttia. Tuonti kaikista EU-maista oli vuonna 2016 samalla tasolla kuin vuotta aiemmin, mutta tuonti EU-maiden ulkopuolelta kasvoi kaksi prosenttia.

Lähde: Tulli

3 thoughts on “Tavaraviennin arvo kasvoi 15 prosenttia vuonna 2017

  • 12.2.2018 at 11:36
    Permalink

    Suomen pitäisi myös kunnostautua karvaranteiden viennissä EU-maihin, sillä tuollaiset ”tavaraviennin” kasvut ovat kuin pisara meressä kun ”Maailma tulee Kelaan”.

    Reply
  • 12.2.2018 at 11:52
    Permalink

    Tämä kaikki viennin parannus taas ei tämän Suomen kaikkien aikojen paskimman hallituksen aikaansaannosta ole, vaikka sellaista kuvaa yrittävät kansalle antaa. Suhdanteet ovat paraantuneet kautta maailman, ja yritykset ovat saaneet tuotteitaan kaupaksi, ja tällä ei ole mitään tekemistä hallituksen kanssa, joka taas ajaa tänne ilmaistöitä ruokapalkalla, kuten nestle jo tekee.

    Reply
  • 12.2.2018 at 12:37
    Permalink

    Ja mistähän tämä ”vienti” muodostuu? Kuka tietää??

    Suomen vienti koostuu Keskon ulkomaille viemästä viljasta sekä Uudenkapungin autojen viennistä. Autot lasketaan vientiin nimellisarvostaan. Ja vilja joka voitaisiin pitää Suomen varmuusvarastossa, myydään vientituilla ulos. Mutta se kirjataan nimellisarvostaan sekin.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.