Nestlé etsii palkatonta harjoittelijaa – Vaativa työnkuva, ei palkkaa

Suuri kansainvälinen konserni etsii vaativaan työtehtävään työntekijää, mutta palkkaa se ei tehtävän hoitamisesta halua maksaa.

Nestlé etsii palkatonta harjoittelijaa. Haettavan työntekijän vastuulle kuuluu mm. reseptien kehittämistä Nestlén tuotteista, maistotilaisuuksien järjestämistä, ruoka- ja ruuanvalmistuskuvien ottamista, pakkaustekstien oikolukua, tuote- ja tuoteryhmäanalyysien tekemistä, Facebook-sisältöjen ideointia, ostokäyttäytymistietojen keräämistä ja analysointia sekä kuluttajatutkimusdatan ja -tiedon analysointia ja jalostamista.

Työntekijältä vaaditaan mm. kiinnostusta ruokaan ja markkinointiin, ravitsemuksen perusteiden tuntemista, ideointikykyä ja luovuutta, systemaattisuutta ja järjestelmällisyyttä, suomen ja englannin kielen taitoa sekä muuta kielitaitoa (mm. saksan ja ruotsin kielet), hyviä tietoteknisiä valmiuksia sekä sujuvia organisointi- ja yhteistyötaitoja.

Tehtävä on palkaton. Ilmoituksessa Nestlé kertoo olevansa maailman johtava ravitsemukseen, terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvä yritys, jonka maailmanlaajuinen liikevaihto on noin 76 miljardia euroa.

20 thoughts on “Nestlé etsii palkatonta harjoittelijaa – Vaativa työnkuva, ei palkkaa

  • 11.2.2018 at 18:21
    Permalink

    Ai että oikeen ruokapalkalla. Kylläpä Nestle on avokätinen.

    Reply
  • 11.2.2018 at 18:37
    Permalink

    siinä on sellanen paskafirma, minkä tuotteita kannattaa välttää viimeseen asti.. nää nestlen molonimijäthän just haluaa omia vesivarat ja myydä ne takas vitullisella hinnalla pullotettuna

    Reply
    • 15.2.2018 at 19:05
      Permalink

      Epäterveellistä paskaa tekevät. Voi elää ihan hyvin ilman Nestlen tuotteita.

      Reply
  • 11.2.2018 at 18:44
    Permalink

    Fasistinen korporaatio puhdasverisimmillään. Eikä äidinmaitokohuistakaan ole mitään opittu.

    Reply
  • 11.2.2018 at 19:11
    Permalink

    Nyt on jo niin sakeaa toimintaa ettei oikein osaa sanoa mitään. Senverran nyt kuitenkin että se joka tuohon paikkaan hakee orjaksi on menettänyt itsekunnioituksen täydellisesti.

    Reply
  • 11.2.2018 at 19:13
    Permalink

    1950-luvulla Nestlé ja monet muut kansainväliset yhtiöt alkoivat myydä äidinmaidonkorviketta kehitysmaihin.Niitä markkinoitiin vauvoille parempana kuin äidinmaito.lähde? Yhä useammat äidit alkoivat juottaa lapsilleen imettämisen sijasta korvikkeita. Tuotteissa ei ollut varoituksia pulloruokinnan haitoista.Vauvat sairastuivat ravinnon puutteellisuuden, kuten äidinmaidon sisältämien vasta-aineiden puuttumisen ja huonosti desinfioitujen tuttipullojen ja saastuneen veden takia ripuliin. Usein vanhemmilta myös loppuivat varat korvikkeen ostoon, joten korvikemaito jouduttiin korvaamaan pelkällä (usein likaisella) vedellä, joka vauhditti aliravitsemusta ja lisäsi riskiä sairastua ripuliin ja muihin vaarallisiin tauteihin. 1970-luvulla Unicef arvioi, että pulloruokintaan kuoli miljoona vauvaa vuodessa. Lastenruokinnan asiantuntija Patrice Jelliffe arvioi määräksi kehitysmaissa tuolloin kolme miljoonaa.

    Kritisoijien mielestä Nestlé oli tietoisesti piittaamaton toimintansa aiheuttamista haitoista, koska se jatkoi liiketoimintaansa, vaikka ongelmista oli raportoitu jo 1950-luvulta lähtien.Väitteiden mukaan Nestlén palveluksessa oli myös 5000 sairaanhoitajaksi pukeutunutta naista, jotka kävivät sairaaloissa ja joskus kylissä markkinoimassa tuotteita tuoreille äideille. Yhtiö jakoi ilmaiseksi tai alennetulla hinnalla korvike-eriä ja lahjoja sairaaloille ja terveyskeskuksille. Näistä tapahtumista alkoi vuonna 1977 Nestlén tuotteita vastaan suunnattu boikotti, jota ajoivat kansalaisjärjestöjen lisäksi muun muassa monet kristilliset yhteisöt.

    Nestlé-boikotti on parhaita esimerkkejä laajalti levinneestä kansalaistoiminnasta. Yhdysvalloista alkanut boikotti levisi nopeasti moniin muihin länsimaihin, etenkin Suomeen ja se sai pontta WHO:n 1980-luvun alussa antamasta kansainvälisestä äidinmaidonkorvikkeiden markkinointisäännöstöstä. Se tuomitsi korvikkeiden mainonnan, ilmaisnäytteet, korvikeyhtiöiden antamat lahjat terveydenhoitohenkilökunnalle, suorat kontaktit odottavien äitien tai vastasyntyneiden ja pienten lasten äitien kanssa sekä äidinmaidonkorvikkeita ihannoivat kuvat tai tekstit myyntipakkauksissa.Vuonna 1984 Nestlé taipui ja lupasi siirtyä noudattamaan WHO:n ohjeita markkinoinnissaan. Se lupasi vähentää sairaaloihin ja terveyskeskuksiin tarjoamiaan tuote-eriä kehitysmaissa, lopettaa lääkärien lahjomisen tavaroilla, laittaa tuotteisiinsa varoitusmerkinnät ja varoittaa esitteissään korvikeruokinnan vaaroista.

    Vain neljä vuotta myöhemmin boikotti käynnistettiin uudelleen, kun huomattiin, ettei Nestlé ole pitänyt lupauksiaan, vaan käytti edelleen aggressiivista markkinointia jakamalla puoli-ilmaisia korvike-eriä sairaaloille, vaikka suorat mainokset ja räikeimmät muodot (esimerkiksi ”sairaanhoitajattaret” ja lääkäreille jaetut reseptivihkot, joissa paperien kääntöpuolella on äidinmaidonkorvikkeen mainos) olivat kadonneet. Unicef arvioi 1990-luvulla, että korvikkeen väärinkäytön aiheuttamiin sairauksiin ja aliravitsemukseen kuolee vuosittain noin puolitoista miljoonaa lasta.
    Nestlé on myöntänyt aiempina vuosina tapahtuneita rikkomuksia, jotka on aikoinaan kieltänyt. Boikotin merkittävin seuraus Nestlén liiketoiminnassa on ollut PR-puoleen panostus.lähde?
    Muu kritiikki

    Syksyllä 2009 selvisi, että Nestlé osti maitoa Robert Mugaben vaimolta Grace Mugabelta. Tila oli takavarikoitu valkoihoisilta maanomistajilta. Yhteistyö sai paljon kansainvälistä arvostelua. Nestlé keskeytti kokonaan toimintansa Zimbabwessa 23.12.2009.

    Norsunluurannikolla Nestléä arvostellaan orjatiloilta hankitun kaakaon käytöstä sekä välinpitämättömyydestä lapsiorjien ihmisoikeuksia kohtaan. Pakistanissa ja useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa syytetään yhtiön pullovesituotantoa pohjavesien riistokäytöstä. Kiinassa maidontuottajat sanovat Nestlén polkevan tuottajahintoja.

    Indonesiassa, Pakistanissa ja Tunisiassa ammattiliitot ovat arvostelleet Nestléä alhaisista palkoista ja liittoon kuuluvien työntekijöiden syrjinnästä. Filippiineillä armeija on kutsuttu lopettamaan lakkoa Nestlén tehtaalla, minkä seurauksena kymmeniä ihmisiä sai surmansa.

    Kolumbiassa Nestléllä on ollut elintarviketyöläisten liiton Sinaltrainalin kanssa jatkuvasti kiistaa työntekijöiden oikeuksista. Sveitsiläinen ihmisoikeusryhmä MultiWatch raportoi, että Kolumbiassa on surmattu marraskuuhun 2013 mennessä yhteensä 15 Nestlén työntekijää. Viimeisin uhri oli ammattiyhdistysaktiivi, joka oli ollut nälkälakossa ajaakseen työntekijöiden oikeuksia, kunnes puolisotilaalliset joukot murhasivat hänet. Muutkin Nestléllä töissä olevat ammattiyhdistysaktiivit ovat saaneet tappouhkauksia puolisotilaallisten ryhmittymien nimissä. Nestlé on myös yrittänyt estää ammattiliiton työtä ja painostanut siihen kuuluvia vaihtamaan liittoa.

    Kanadassa nostettiin rikossyyte Nestléä ja muita suklaavalmistajia vastaan hintakartellista.Vuonna 2008 Nestlé oli yksi Kiinan maitojauheskandaalin syytetyistä: melamiinia löydettiin muiden muassa Nestlén maitotuotteista ja suklaapatukoista Aasiassa.Vuonna 2012 dokumenttielokuva Pullovesibisnes kertoi, miten pullotetun veden markkinoita hallitseva Nestlé tekee tavallisella vedellä miljardien liikevoittoa eri puolilla maailmaa ja vaarantaa paikallisten asukkaiden vedensaantia.Nestlén entinen toimitusjohtaja, nykyinen hallituksen puheenjohtaja Peter Brabeck-Letmathe on ehdottanut maailman juomavesivarojen yksityistämistä.

    Vuonna 2014 Nestlélle palmuöljyä toimittaneen IOI Groupin havaittiin loukanneen vakavasti työntekijöidensä oikeuksia maksamalla vähimmäispalkan alittavaa palkkaa, takavarikoivan työntekijöiden passeja, estävän ammatillista järjestäytymistä ja kirjoittavan työsopimuksen kielellä, jota työntekijät eivät ymmärtäneet.

    Marraskuussa 2015 Nestlé ilmoitti havainneensa Thaimaan tuotantoketjussaan pakkotyön käyttöä. Nestlén meriruokateollisuuden siirtotyöntekijöiden havaittiin joutuneen ihmiskaupan uhreiksi, eikä heille ollut maksettu palkkaa. Orjatyöllä oli valmistettu Fancy Feast -tuotemerkille kuuluvaa kissanruokaa Nestlén tytäryhtiö Nestlé Purina Petcarelle. Orjuutta vastaan toimiva kansalaisjärjestö Freedom Fund kiitteli Nestléä ongelman vapaaehtoisesta paljastamisesta, mikä voi toimia esimerkkinä muille yrityksille.

    Vuonna 2016 Nestlé vastasi palmuöljyarvosteluun julkistamalla raakapalmuöljyn toimittajansa.

    Kilpailuvirasto hyväksyi Valion jäätelöliiketoiminnan myynnin Nestlélle.

    Kilpailuviraston selvitykset eivät viitanneet siihen, että Valiojäätelön siirtyminen Nestlélle johtaisi kilpailua merkittävästi estävään määräävään markkina-asemaan.

    Tähän asti Nestlé on toiminut Suomen jäätelömarkkinoilla pääasiassa jäätelöautosta myytävien kotipakkausten katumyynnissä Suomen Kotijäätelö Oy:n kautta. Muissa jäätelösegmenteissä Nestlén markkinaosuus on ollut Suomessa alle viisi prosenttia.

    Nestlé-kauppaan kuuluvat niin Valiojäätelön liiketoiminta kuin pitkäaikainen käyttöoikeus tuotemerkkiin. Viime vuonna Valiojäätelön liikevaihto oli 63 miljoonaa euroa.

    Osa suomalaisesta jäätelökansasta ei ole tainnut koskaan toipua syksyn 2004 tapahtumista. Rakastettu Pigviini yhdessä koko Valiojäätelö-tuotemerkin kanssa siirtyi elintarvikejätti Néstlen omistukseen, joka osti koko Valion liiketoiminnan. Valion sisälläkään jäätelöistä luopuminen ei sujunut ilman jupinoita, vaikka ulospäin kauppaa ei juuri arvosteltu.

    Sopimukseen kuului, että Néstellä on oikeus käyttää Valiojäätelö-nimeä kymmenen vuotta. Karenssi on siis päättynyt ja Valiojäätelö vailla kotia. Valio ei kuitenkaan ole kiinnostunut vanhasta tuotemerkistään.

    Néstle pitää tiukasti otteessaan kotimaan jäätelömarkkinoiden suurinta siivua tuoden joka vuosi lukuisan määrän uutuuksia myyntiin. Yksi suurimmista hiteistä on ollut laktoositon kermajäätelö. Pigviini, Classic ja Aino ovat edelleen tiukasti Néstlen tuotemerkkejä.

    https://www.hs.fi/talous/art-2000005539327.html

    Reply
    • 12.12.2018 at 10:57
      Permalink

      Perhana ! en tiennytkään että Pingviini, Classic ja Aino on Nestlen tuotteita !!! Niihin en enää sitte koske tikullakaan !!!

      Reply
  • 11.2.2018 at 21:19
    Permalink

    Nestle on varmasti mallifirma niille suurille veroparatiisi-yrityksille, joille meillä vallankahvaan kiipineet Suomea tuhoavat psykopaatit aikovat valinnanvapaus-verukkeella siirtää mahdollisimman suuren osan terveydenhuollostamme – nuo täysin selkärangattomat punaliberaalit, vain omaa etuaan ajavat punaporvarit.

    Reply
  • 11.2.2018 at 21:40
    Permalink

    Tulevaisuuden työpaikkailmoitus. Moni nyt vakisopimuksella oleva on vielä kyllin hölmö räkättääkseen työttömille työharjoittelijoille ja aktivoiduille työttömille, mutta saattaa ääni muuttua kellossa kun tulee itse kenkäistyksi ulos vain siksi että voidaan ottaa samasta ovesta takaisin sisään samoihin hommiin mutta ilman oikeaa palkkaa. Ja ei, se että on kuinkakin mainio ja kyvykäs tyyppi ainakin omasta mielestään, ei estä tätä tapahtumasta.

    Reply
  • 11.2.2018 at 21:45
    Permalink

    Olipas hyvä että lopussa oli jälleen lista boikotoitavista tuotteista.

    Muuten, kukas muistaa mitä Nestle on tehnyt eri valitoiden pohjavesille? Se ryöstää vedetkin.

    Reply
  • 11.2.2018 at 21:59
    Permalink

    Nestle onkin meillä jo boikotissa.

    Reply
  • 12.2.2018 at 05:48
    Permalink

    Tuonne ”harjoittelemaan” sipilän hallituksen aktiivimallilaisia. Omia ”reseptejä” ja kivoja ullatuksia markkinoille.Kysytään minkä ihme ainsosan olet keksinyt kun maistui ihan johtoportaalle asti. No vastaus, isompi tuotanto voi olla hankalaa kun ei aina kuseta ja runkata ei viitsi kovin usein.

    Reply
  • 12.2.2018 at 07:35
    Permalink

    Tollanen moraaliton paska lafka sitten meni boikottiin, katson jatkossa tarkkaan, etten tuon tuotteita osta ensinmäistäkään.

    Reply
  • 12.2.2018 at 10:03
    Permalink

    Saako tämä monikansallinen miljardien tulosta tekevä paska lafka vielä yritystukia, joidenka maksajina Suomen kansa on? Että oikein ruokapalkalla sitten 3 kuukaudeksi töihin, just juu, voin tulla kuselle ja paskalle tuotteisiinne ihan ilmatteeksi.

    Tuokaa ihmeessä kaikki nämä julki ja vastaavat kusettaja firmat, joillle joudutte pakon edessä ilmaiseksi töihin menemään, veikkaan että listasta tulee pitkä.

    Reply
  • 12.2.2018 at 11:36
    Permalink

    Ruokapalkalla työskentelevälle ihmiselle on ihan oma nimikin jonka Nestle olisi ihan reilusti voinut ilmoitukseen laittaa: Orja. Etsimme orjaa.

    Reply
  • 12.2.2018 at 11:55
    Permalink

    Nestle yrittää väenväkisin suoranaisesti varastaa itselleen Yhdysvalloissa erään pikkukaupungin pohjavedet itselleen ja käy asukkaita vastaan oikeustaistelua saadakseen sen itselleen.
    Taitaa olla jutku -firma, sillä elkeet ovat kovasti sitä ”maata”.

    Reply
  • 13.2.2018 at 07:44
    Permalink

    Kyselin tämän paska lafkan moraalin perään, mutta eipä näiltä sellaista todellakaan tunnu löytyvän, sehän nyt ilmenee jo Henriikin ylempänä olevasta kirjoituksesta. Vastauksena oli alla oleva olankohautus tyyliin kirjoitettu vastaus tuolta moraalittomalta roska yhtiöltä. Opiskelijatkaan eivät näiden mukaan tarvitse palkkaa, vaikka on lukuisia kertoja tuotu julki, kuinka elävät tonnikalan varassa makaroonilla höystettynä, ilmankos naispuoliset opiskelijat joutuvat opiskelunsa yhteydessä turvautumaan maailman vanhimman ammatin puoleen myymään itseään, kyllähän sen on eri treffi palstoilta jokainen nähnyt. Mahtaako Nestléén ”oikeat” työntekijätkään palkkaa saada muuta kuin syödäkseen.

    ”Kiitos viestistäsi. Tarjoamme opiskelijoille pidempiä, palkallisia työharjoitteluja Student Worker –nimikkeellä ja myös tällaisia lyhyempiä harjoittelumahdollisuuksia suorittaa opintoihin kuuluva työharjoittelujakso Nestléllä. Työharjoitteluun osallistuvat opiskelijat saavat arvokasta, kansainvälistä työkokemusta ja monet työharjoittelujaksoja Nestléllä suorittaneista on myöhemmin työllistynyt Nestlélle.

    Pyrimme aina mahdollisuuksien mukaan palkkaamaan opiskelijoita Student Worker –tehtäviin. Aika ajoin meillä on avoinna myös tällaisia lyhyempiä ja palkattomia harjoittelujaksoja, jotka kuuluvat opintoihin.”

    Ystävällisesti,
    Saara
    Nestlé

    Reply
  • 16.2.2018 at 02:57
    Permalink

    Pää pois perseestä. tämä on työkokeilu paikka ilmoitus. Valtio maksaa ylläpitokorvauksen ja aktiivimallin mukainen aktiivisuus täyttyy yhden jakson ajalta…näitä tulee sikana jatkossa lisää kiitos aktiivimallin perseilyn ja valtion

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.