Kurdinainen hajotti Marco De Witin kännykän poliisin silmien alla Narinkkatorilla (video)

Helsingin Narinkkatorille on kokoontunut teltallinen kurdeja, jotka aikovat pitää leiriä yllä viikon ajan. Poliisilta saamamme tiedon mukaan kyseessä olisi eräänlainen infopiste ja suomalaisille tilaisuus keskustella kurdien kanssa heidän tilanteestaan.

Käytännössä keskusteluyhteyden muodostaminen on ollut hankalaa, sillä eilen illalla ja varhain tänä aamuna paikalle menneet suomalaiset on ajettu paikalta pois kurdien toimesta. Toiselta heistä jopa vietiin kännykkä väkisin kädestä. Videokuvaa ja juttua näistä tapauksista tässä linkissä.

Edellä mainitussa jutussa kerrotaan, kuinka Suomen Kansa Ensin (SKE)-liike oli saanut poliisilta luvan mielenilmaukseen Narinkkatorille. Liikkeen johtohahmo Marco De Wit kertoo, että lupa olisi myöhemmin evätty, ja heitä oli kielletty pitämästä mielenilmausta paikalla.

SKE meni kuitenkin paikalle tunti aiemmin luvattua myöhemmin, ja Marco De Wit kuvasi paikan päältä suoraa striimiä YouTubeen. Lähetys kuitenkin katkesi, kun kurdien joukosta tuli henkilö, joka löi De Witin käteen sillä seurauksella, että hänen kameranaan käyttämä matkapuhelin lensi maahan useiden metrien päähän ja rikkoutui. Isku näkyy tämän artikkelin päävideossa kohdasta 3:20 alkaen.

Paikalla olleiden silminnäkijöiden mukaan De Witiä lyönyt henkilö oli sama nuori nainen, joka eilen illalla riisti puhelimen paikalla kuvanneen henkilön kädestä. Voit katsoa naisen iskuun katkenneen YouTube-lähetyksen tästä linkistä.

Isku ja sitä seuranneet tapahtumat tallentuivat myös tälle videolle. Linkki on laitettu alkamaan kohdasta, jossa isku tapahtuu. Valitettavasti tämän kuvaajan kamera oli juuri iskun tapahtuessa suunnattu muualle, mutta tapauksen jälkipyykki poliisin kanssa on tästä hyvin katsottavissa.

Iskun tapahtuessa vieressä seisoi useita poliiseja, mutta he eivät tuntuneet pahemmin reagoivan väkivaltaiseen fyysiseen kontaktiin, joka johti arvokkaan omaisuuden rikkoutumiseen. Tekijä sai jatkaa rauhassa oleiluaan alueella.

Paikalla olevan suomalaisen viime kevään ”maidan-veteraanin” mukaan nyt telttailevat kurdit vaikuttavat käytökseltään selvästi aggressiivisemmilta kuin viime keväänä Helsingissä telttailleet turvapaikanhakijat.

Suomen Kansa Ensin -liike alkoi pystyttää paikalle omaa telttaansa, mutta poliisien esittämän kiellon vuoksi he eivät saa yöpyä teltassa. De Wit kertoo poliisin perustelleen yöpymiskieltoa turvallisuussyillä.

Marco De Witin mukaan kurdit ovat kieltäneet ihmisten liikkumisen koirien kanssa telttansa lähistöllä. Suora lähetys paikan päältä on seurattavissa tästä linkistä.

Katso myös:

7 thoughts on “Kurdinainen hajotti Marco De Witin kännykän poliisin silmien alla Narinkkatorilla (video)

  • 6.2.2018 at 17:17
    Permalink

    Maahantunkeutuneet loiset hyppii silmille! Uskomatonta röyhkeyttä!

    Reply
  • 6.2.2018 at 17:28
    Permalink

    Helsingin punakaartilainen poliisi on puolensa valinnut jo kauan sitten. Nämä kurdit ovat muutoinkin ongelma separatisti pyrkimyksiensä takia arabimaissa, joissa he taistelevat aseellisesti pyrkimyksenään perustaa oma Kurdistan -niminen valtio ”omakseen” katsomalleen alueelle. Kurdit ovat radikaaleja ja terroritekoihin matalaa kynnystä pitäviä turvallisuusriskejä kanta-asukkaiden kannalta. Lisäksi jatkuvat rähinät muslimi arabien ja kurdien välillä ”pakolaismaissaan” luovat rauhattomuutta, mellakoita, tappeluita ja ääri-ilmiönä selviä tulitaisteluita pomminheittelyineen, joka on vaaraksi yleiselle turvallisuudelle ja lisäksi kuormittaa kalliisti poliisia sekä ympäristöä tuhoutuneina kiinteistöinä sekä maiden turvallisuuspoliisien resursseja nuuskia mitä on milloinkin suunnitteilla. Heidän tuomansa ”kulttuuri” ei rikastuta ainoatakaan eurooppalaista yhteiskuntaa, vaan he tuovat sodan ja väkivallan tullessaan sieltä, missä se on ”normaali” elämäntapa. Yleensäkin akat ovat rodusta riippumatta kaikkein veemäisimpiä ja silmille hyppivimpiä, eikä heitä voi tunnetusti vetää edes pataan. Siis se ikuinen epäreiluus, kädet selän taakse sidottuna.

    Reply
  • 6.2.2018 at 18:12
    Permalink

    Ämmä nippusiteisiin ja ulos maasta. Kohta alkaa Suomalaisilta pinna loppua ja sitten vastataan samalla tavalla.

    Reply
  • 6.2.2018 at 18:53
    Permalink

    Ehkä ansaitsisivat oman valtion, en tiedä?
    Vaan mitä helvettiä ne täällä mesoavat?
    Kaikki ryhmät jotka lähi-idässä keskenään tappelevat ovat täällä edustettuna, ts. tappelevat täälläkin keskenään maailman tappiin asti.

    Reply
  • 6.2.2018 at 21:25
    Permalink

    Ihan sama ootko kurdi shinna vai sunni ihan sekopätä ulos suomesta vaikka aseiden avulla. Mikä näillä on yhteistä on se et kaikki ovat MUSULMAANEJA ULOS SUOMESTA!!!

    Reply
  • 7.2.2018 at 02:51
    Permalink

    Kurdit on ensimmäisiä jotka suomestanissakin alkavat tulevaisuudessa vaatimaan omia gazan kaistaleitaan.

    Reply
  • 22.6.2019 at 09:39
    Permalink

    Marco de Wit on oikeassa kyl noi Kurdit saa poistua maastamme.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.