Terrorismirikokseen syyllistynyt kaksoiskansalainen voisi jatkossa menettää Suomen kansalaisuutensa

Sisäministeriö on asettanut hankkeen kansalaisuuslain muuttamiseksi. Tavoitteena on säätää Suomen kansalaisuuden menettämisestä terrorismirikoksiin syyllistyneiltä kaksoiskansalaisilta.

Hallituksen turvapaikkapoliittisessa toimintaohjelmassa todetaan, että YK:n ja EU:n terroristijärjestöksi luokitteleman organisaation toimintaan osallistuminen sekä matkustaminen ulkomaille terrorismirikoksen tekemistä varten ja tällaisen matkustamisen rahoittaminen kriminalisoidaan. Tämän jälkeen säädetään mahdollisuudesta mitätöidä Suomen kansalaisuus terrorismitoimiin osallistuneilta kaksoiskansalaisuuden omaavilta henkilöiltä.

Hankkeen esiselvitys aloitettiin syksyllä 2017. Siinä selvitettiin asiaan liittyviä kansainvälisiä sopimuksia, oikeuskäytäntöä ja tehtiin kansainvälistä vertailua. Selvityksen aikana kuultiin oikeusministeriön asiantuntijoita.

Hankkeen toimikausi on 30.1.2018–31.12.2018.

Lisätietoa hankkeesta:
http://intermin.fi/hankkeet/hankesivu?tunnus=SM002:00/2018

Artikkelikuvan henkilö ei liity terrorismiin. Kuvituskuva. 

Lähde: Sisäministeriö

Katso myös:

6 thoughts on “Terrorismirikokseen syyllistynyt kaksoiskansalainen voisi jatkossa menettää Suomen kansalaisuutensa

  • 5.2.2018 at 16:58
    Permalink

    Ai vasta terrorismin vuoksi? Posti merkki perseeseen koko suvulle, jos sen yksikään jäsen syyllistyy raiskauksiin ja mihinkä rikokseen tahansa, eikä odotella sitä potenttiaalista terrorismia islamin nimissä. Minunkin tuttuni tuli raiskatuksi tääne roudatun afrikkalaisen kunniakansalaisen toimesta, joten suvaitsevaisuus on kohdaltani loppu, eikä uutta osteta.

    Reply
  • 5.2.2018 at 17:12
    Permalink

    ”Hankkeen”. Olen jo kuollut kun se on valmis ja kun se on valimis. Sitä ei sovelleta, vaan siitä tulee eräs kuolleimmista kirjaimista on the Earth.

    Reply
  • 5.2.2018 at 20:15
    Permalink

    Käy pudottamassa toiset paperi kolera altaaseen niin ei voi palautaa ja helsinki tarjoaa paperittomalle palvelut.

    Reply
  • 5.2.2018 at 21:22
    Permalink

    Sosiaaliedut ja asunnot silti säilyy.

    Reply
  • 6.2.2018 at 06:56
    Permalink

    Pieneen kuntaan sijoitettiin näitä ”lapsia”. Satuin olemaan kaupan kassalla maksamassa kun nämä kunniakansalaiset saapuivat ”ostoksille”. Kassa meni paniikkiin koska hävikki on iso näiden uussuomalaisten takia. Tälläisille rikollisille samantien lippu takaisin kotimaahan. Miksi Suomalaisten täytyy kärsiä näiden sikojen takia.

    Reply
    • 6.2.2018 at 12:30
      Permalink

      Eivätkä he tee edes rikosta omien ”lakiensa” mukaan.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.