Perussuomalaiset laittoi vammaisten asiat kuntoon Eurajoella

Eurajoella Perussuomalaiset tarttuvat hanakasti toimeen paikallisten asioiden ja epäkohtien kuntoon saattamiseksi.

Perussuomalaisten paikallisosaston puheenjohtaja Tomi Salonen kertoo, että paikallisessa kehitysvammaisten toimintakeskus Toimarissa maksetaan päivätoiminnassa oleville työosuusrahaa noin 2-12 euroa päivässä. Ruokakulut ovat olleet noin 5 euroa päivässä, joten pahimmassa tapauksessa toiminnassa käymisestä on tullut rahallista tappiota.

Eurajoen Perussuomalaisten valtuustoryhmä puuttui asiaan ja teki valtuustoaloitteen toimintakeskus Toimarissa työskentelevien työosuusrahan korottamisesta sekä ilmaisesta ruokailusta 12.6.2017. Tavoitteena oli nostaa päivittäinen työosuusraha 6-14 euroon.

– Perustuvalautakunta ei kuitenkaan ollut valmis tukemaan aloitetta päättäen, ettei talousarvioon ole syytä varata määrärahoja asian edistämiseksi, Salonen sanoo.

Tämän jälkeen Perussuomalaiset käytti kokousten ulkopuolella kaikki mahdolliset asian eteen tehtävät keinot mm. neuvottelemalla taustalla muiden valtuustoryhmien kanssa.

Lopulta rahat varattiin monien erinäisten käänteiden jälkeen valtuuston kokouksessa 11.12.17. Päätöksellä taattiin toiminnassa mukana oleville ilmainen ateria, mutta työosuusrahaa ei korotettu.

– Asia nousi takaisin talousarvioon ja lopulta se hyväksyttiin yksimielisesti. Tämä oli esimerkillistä päätöksentekoa, kiittää Salonen.

Pienet työosuusrahat ovat normaali käytäntö monessa paikassa.

– Käsittääkseni Eurajoki on ainoa kunta suomessa, joka tarjoaa ilmaisen ruokailun toiminnassa oleville. Tällä mahdollistetaan se, että toiminnasta jää jotain käteenkin, Salonen kertoo.

Tukea opiskelijoille

Eurajoen lukion oppilaat saavat ilmaiset kirjat, tietokoneet ja matkat asuinpaikasta riippumatta. Tämä on toiminut hyvänä houkuttimena ulkopaikkakuntalaisile opiskelijoille. Salonen kertoo Eurajoen lukiossa olevan oppilaita esimerkiksi Raumalta ja Porista.

Eurajoen Perussuomalaiset ajavat, että myös ammatillisessa koulutuksessa muilla paikkakunnilla käyvät eurajokelaiset opiskelijat saisivat samat edut.

– Silloin se olisi tasapuolista kaikkia kohtaan, Salonen toteaa.

Tomi Salonen on ehdolla ensi syksyn maakuntavaaleissa. Yhtenä kantavista teemoistaan Salonen mainitsee lähipalveluiden säilyttämisen.

One thought on “Perussuomalaiset laittoi vammaisten asiat kuntoon Eurajoella

  • 30.1.2018 at 16:41
    Permalink

    Hienoa perussuomalaiset ja muutkin asiaan pehmenneet. Turhaa kait mainita, että jos kyseessä olisivat olleet ns. karvaranteet kaikessa maskulinisuudessaan, olisimme saaneet lukea lehdestä, että Eurajoella on tapahtunut ”rahavyöry”. Mutta kaikeksi onneksi se pystyttiin ”eliminoimaan” sitä mukaa kun sitä (raha) tuli.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.