Vantaan Golfpuisto Oy:n rakennustyömaa täynnä rikkomuksia ja vajaita tietoja

Vantaan kaupungin vuokratonttia hallinnoiva Vantaan Golfpuisto Oy:n maantäyttö ei meinaa kestää päivänvaloa hetkeäkään. Ylitäyttöä, tulvaongelmia, maisemavirheitä.

Toimenpidelupa on allekirjoitettu 8.4.2015 ja toimenpideluvan mukaan työt ovat oltava valmiina 24.4.2018. Näillä näkymin rakennustyömaa ei tule olemaan lähelläkään valmista määräaikaan mennessä.

Golfkenttä sijaitsee natura-alueen ympäröimänä. Natura tutkimusta ei ole tehty. Vaikka natura-alue lähellä, sekä luonnonsuojelualue. Maisemoinnin vaateena on papereiden mukaan se ettei maisema saa muuttua, eikä maan korkeus nousta. Kuitenkin maantäytön tarkistuksissa on selvinnyt jopa 5-10 metrin ylitäyttöä. Alueelle on tuotu jopa pari miljoonaa kuutiota maata.

Jälkeen ja ennen täyttöä

Maanläjityksen seurauksena 2016 työmaalla sattui suuri maanvajoama, joka kokoluokaltaan käsitti 50 x 200 metrin alueen ja syvyyttä vajoamalla oli 2-3 metriä. Millään pienellä täytöllä tämänlainen vajoama ei ole edes mahdollinen. Vajoaman seurauksena Vantaalla osittain kärsittiin lyhyestä sähkökatkoksesta, koska vajoama repi irti sähkölinjan muuntajasta. Siton Vantaan kaupungille tekemän selvityksen mukaan sortuma johtui liian nopeasta täytöstä. Kuitenkin muissa selvityksissä puhutaan parin metrin liian korkeasta täytöstä sortuman syyksi.

virallisen piirrustuksen mukaan täyttö ei kuitenkaan ole ylittänyt tukipengertä?

Yhtänä suurena ongelmana rakennusvaiheessa on myös syntynyt ”järvi”.

Järvi, jonka pinta-alan arvioidaan olevan jopa 15 hehtaaria on syntynyt mahdollisen jatkuvan ylitäytön seurauksena. Ratkaisuna KRY Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Furu Marco Viking Irenius ehdottaa putkittamista ja lisätäyttöjä. Alkuperäisessä Siton selvityksessä kuitenkin puhutaan mahdollisimman luonnonmukaisiin ratkaisuihin ojien osalta.

Vantaan Kaupungin omasta muistiosta kuitenkin selviää, kaupungin tiedossa rakennusalueen keskellä sijaitsevan uoman siirtäminen. Uoman siirrolle ei ole kuitenkaan myönnetty lupia, vaan uoma piti säilyttää sellaisenaan koskemattomana.

Ympäristökeskus on kuitenkin alkanut toimiin jatkuvien tulvien johdosta, mitkä ovat pinta-alaltaan suuria ja jatkuvia. Seuraavat kaksi kuvakaappausta Vantaan Ympäristölautakunnan selvityksistä.

Paikalle on myönnetty täyttölupa betonijätteen käytölle, lupaa on hakenut 150 000 tonnin määrälle KRY Rakennus Oy. 

KRY Rakennus Oy:n päättäjät ovat:

KRY Rakennus Oy:n päättäjien takaa löytyvät myös yritykset Luja-Louhinta Oy, Kalliorakennus-Yhtiöt Oy, kry rakennus oy ja Viking Rakennuttajat Oy.

KRY Rakennus Oy ja Viking Rakennuttajat Oy on perustettu molemmat vuonna 2015, juuri ennen golfkentän rakennuksen aloittamista. Luja-Louhinta Oy ja Kalliorakennus-Yhtiöt Oy on perustettu aikaisemmin. Kaikkien toimialoina on tavalla tai toisella kivi- ja maanrakennukseen liittyvä toimiala.

Kysyimme Vantaan Ympäristölautakunnan jäsen Eija Liinakoskelta kantaa tapaukseen.

”Koska olen Vantaan ympäristölautakunnan jäsen, minuun otetaan yhteyttä ympäristöongelmissa.

Sain viime vuoden puolella yhteydenoton huolestuneelta kuntalaiselta. Maanläjitystoimintaa harjoitetaan golf-puiston rakentamisen varjolla. Aloitin tutkimaan asiaa. Sain eri lähteistä tietoa lisää. Huomasin, että kyseessä onkin paljon suurempi ongelma, kuin alussa tajusin. Osaksi kerätyn aineiston kanssa otin yhteyttä toimittajaan. Tähän tutkintaan tarvitaan lisäkäsiä. Tässä jutussa pieni pinta riipaisu aiheesta.

Aihe on kuuma, meille kerrotaan kuinka Pasilan ratapihan maapohjia upotetaan Vantaan vuokramaalle. Maata kipataan päälle, ettei näy mitä oikeasti pohjalla on. Tämäkin lähteenä toimiva kuorma-autokuski kielsi nimensä käytön jutun yhteydessä.

Poliisin tulisi käynnistää tutkinta tästä asiasta. Tässä on käynnissä suunnitelmallinen ympäristörikos.”

 

 

7 thoughts on “Vantaan Golfpuisto Oy:n rakennustyömaa täynnä rikkomuksia ja vajaita tietoja

  • 29.1.2018 at 23:59
    Permalink

    Kunnon porsastelua. Maanrakentajien vanha sanonta onkin ”minkä pohjakerros heittää sen pintakerros peittää”

    Reply
  • 30.1.2018 at 07:04
    Permalink

    Suomessa pyritään rikkomaan kaikkia lakeja ja säännöksia eli viilaamaan linssiin joka käänteessä aivan kuten Etelä-Euroopan wanhoissa kulttuureissa.

    Reply
  • 30.1.2018 at 08:50
    Permalink

    Onkohan tässä käynyt niin, että koko golfkenttähomma onkin peitetarina , jotta saadaan läjittää hirvittäviä ylijäämämaaeriä ja vieläpä ongelmamaita mahdollisimman lähelle pääkaupunkiseutua. Näistä läjitysalueistahan on huutava puute. Golfkenttä on vain peitetarina.

    Reply
    • 30.1.2018 at 17:07
      Permalink

      Olet asian ytimessä! Samaa tehdään ympäri suomea varsinkin betonijätettä ajetaan suonsilmiin ja haudataan maastoon täysin häikäilemättömästi.

      Mutta missä ovat viherpiiperöt silloin kun oikeasti tehdään ympäristörikoksia? Onko kokoomuksen apupuoluetta kielletty puuttumasta toimintaan?

      Reply
  • 30.1.2018 at 12:53
    Permalink

    Taas näyttöä kuinka asumme kehitysmaassa…

    Reply
  • 30.1.2018 at 13:48
    Permalink

    Jos kyse on Pasilan ratapihan maista, onko selvitetty sitä, että kuinka paljon kreosiittia ja muita ratapölkkyjen kyllästysaineita on natura -alueen kupeeseen tuotu ja piilotettu. Kuka hoitaa maan puhdistamisen Vantaan vuokramaalta??
    Onko virkamiehillä tässäkin tapauksessa tulospalkkaus ja kenen tuloksesta?

    Reply
  • 12.5.2018 at 21:14
    Permalink

    Koska te tajuatte! On olemassa porukka joka järjestelmällisesti suunnittelee näitä uusia ”luomuksia” joilla saadaan veronmaksajien rahoja ja rahoilla mellestää. Ja, mikä tähän johtaa mikä tekee rehellisestä yrittämisestä niin vaikeaa ja kannattamatonta, että kannattaa tällaiseen toimintaan ryhtyä. Suomi on viittä vailla konkursissa, koska ei tämä järjestelmä kestä sitä että yhdet lypsää kilpaa verovaroja ja ”lobbarit” lypsää lisää velkaa valtiolle. SuomiMafia (eduskunta) on kohta housut kintuissa ja alkanee pakostikkin paljastumaan se korruption määrä täällä pohjolassa. Se verovarojen lypsäminen on tullut siihen pisteeseen että kohta se loppuu joka tapauksessa. Valtionvelka on yhtäkuin SuomiMafian ahneudella lypsämät varat.

    Se mitä tässä pitäisi tehdä ennen kuin se on myöhäistä, takavarikoida kaikkien niiden omaisuus ja varallisuus jotka ovat toimintaan osallisina. Hoitaa vuokrattu maa-alue takaisin (niillä varoilla) niin lähelle alkuperäistä kuin mahdollista, ja jos jää euroja niin nekin lunastaa valtiolle. Koska tässähän on kyse puhtaasti voiton tavoittelusta muiden (veronmaksajien) kustannuksella… (tulee olemaan lopputulos).
    Ja, jälleen taas osallisena (tilaajan asemassa, on valtion jokin osasto).

    https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Julkinen-talous/Valtion-velka/
    http://velkakello.fi/

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.