Ministeri Häkkänen: Ulosottouudistus tukee työllisyyttä ja yrittäjyyttä

Ulosottolainsäädäntöön tulee uudistuksia helmikuun alussa. Uudistuksella puretaan ulosottoon liittyviä kannustinloukkuja ja helpotetaan näin työllistymistä.

Jatkossa vähintään vuoden ajan työttömyysetuutta saaneet ulosottovelalliset ovat oikeutettuja enintään kuuden kuukauden pituiseen lykkäykseen palkan ulosmittauksesta. Aiemmin lykkäyksen enimmäiskesto on ollut neljä kuukautta. Ulosoton lykkäys kannustaa ottamaan työtä vastaan, koska lykkäyksen aikana ulosmittausta ei toimiteta lainkaan.

– Työllisyyden parantaminen on hallituksen tärkeimpiä tavoitteita. Tällä uudistuksella voidaan tarttua yhteen työllistymisen kannustinloukkuun, kun ulosotossa olevan työttömän on nyt aiempaa kannattavampaa ottaa työtä vastaan. Työn vastaanottamisen tulee aina olla kannattavaa, oikeusministeri Antti Häkkänen painottaa.

Uudistuksen jälkeen palkan ulosmittauksen lykkäystä voivat saada sellaiset henkilöt, joiden nettotulot jäävät alhaisiksi, eli henkilöt, jotka ovat niin sanotun tulorajaulosmittauksen piirissä. Ulosottomies voi kieltäytyä lykkäyksen myöntämisestä ainoastaan, jos velalliselle on jo aiemmin myönnetty lykkäys ja uuden lykkäyksen takia velan maksu vaarantuisi olennaisesti.

Muiden velallisten osalta lykkäys säilyy harkinnanvaraisena ja enintään neljän kuukauden kestoisena.

Myös velallisen ryhtymistä yrittäjäksi helpotetaan. Jos pitkään työttömänä ollut henkilö työllistyy yrittäjänä, elinkeinotulosta voidaan jatkossa jättää ulosmittaamatta aiempaa suurempi määrä.

– Uudistuksella kannustetaan pitkään työttömänä olleita henkilöitä työllistämään itsensä yrittäjinä. Yrittäjyyden ottaminen mukaan uudistukseen on erityisen tärkeää, jotta kannusteita yrittäjyyteen saadaan vahvistumaan velkaantumisesta huolimatta, Häkkänen sanoo.

Kaupunkien ulkopuolella asuvien ulosottovelallisten työllistymismahdollisuuksia parannetaan

Osana ulosoton kannustinloukkujen purkamista uudistetaan myös asetusta, jolla säädetään ulosmittauksen ulkopuolelle jätettävien työvälineisiin rinnastettavien esineiden arvosta. Tällainen voi olla esimerkiksi työmatkoihin tarvittava auto.

Aiemmin ulosottovelallinen saattoi pitää työvälineisiin rinnastettavan esineen, jonka arvo on korkeintaan 3 000 euroa tai erityisestä syystä 5 000 euroa. Uudistuksen jälkeen rajat nousevat 5 000 ja 7 000 euroon.

– Korotuksella halutaan auttaa erityisesti kaupunkien ulkopuolella asuvien ulosottovelallisten työllistymistä, sillä työssäkäynti voi monessa tapauksessa edellyttää auton säilyttämistä, Häkkänen sanoo.

Kaikkiaan ulosottolainsäädännön uudistusten odotetaan helpottavan tuntuvasti työllistyvien velallisten asemaa. Myös julkinen talous hyötyy työllistymisistä. Muutoksen ei arvioida heikentävän velkojien asemaa pitkällä tähtäimellä.

Lähde: Oikeusministeriö

Katso myös:

2 thoughts on “Ministeri Häkkänen: Ulosottouudistus tukee työllisyyttä ja yrittäjyyttä

  • 26.1.2018 at 14:34
    Permalink

    Se miten nämä ”kannustimet” nähdään eri yhteiskunnan askelmilla, poikkeaa suuresti.

    Lapseni, joista toinen odottaa jatko-opiskelun alkamista ja toinen armeijaan menoa, ovat tällä hetkellä työttömiä. Työvoimakekuksia kiinnostaa kummankin kohdalla erityisesti oma ajokortti. Ja kun sitä ei ole, sanovat että sellainen pitäisi kyllä hankkia, mutteivat maksa sitä. Ja mitä sitten jos on ajokortti? Joutuu menemään naapurikaupunkeihin peruspäivärahalla tekemään esim. kolmivuorotyötä. Ja jos matkakulut ovat suuremmat kuin päiväraha, kieltäytymisestä tulee karenssi. On siis onni että asuu alueella josta julkinen liikenne on kuihtunut pikku hiljaa pois ja ei omista ajokorttia. Pieni tauko elämässä auttaa jaksamaan paremmin. Kyllä sitä saa loppuelämänsä tehdä huonopalkkaista työtä.

    Miksi muuten kaupunkien naapurikunnista halutaan tämä ilmainen työvoima yrityksiin töihin? Onhan kaupungeissakin omat työttmänsä ja asunnottomansa? Ja toisaalta, mikseivät kunnat ja kaupungit enää työllistä kuten aikoinaan? Aikoinaa ”kunnan mieheksi” pääsi jos ei muualle päässyt. Katuja lakaistiin, lumia lapioitiin ja koulujen nurkkia korjailtiin. Nyt kaikki on rempallaan vaikka kunnallisverot ovat moninkertaistuneet entisistä ajoista. Kesätyöntekijöitäkään ei oteta kuin muutama entisiin aikoihin verrattuna. Eivätkä seurakunnatkaan työllistä kuten aikoinaan.

    No, nuoriso loikoileen yhteiskunnan elättinä. Mutta tekee oman osansa aikanaa. Niinkuin minäkin.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.