Tänään on Lauran päivä – Tapahtumia ympäri maata, katso kuvat ja video Turusta

Tänään 18. tammikuuta on Lauran nimipäivä. Lauran päivää juhlitaan monen Perussuomalaisten paikallisosaston toimesta ympäri maata.

Muun muassa Vihdin Perussuomalaiset ovat mukana juhlistamassa Lauran päivää ja samalla kannustamassa Huhtasaarta presidenttikilvassa.

Turun Kauppatorin tämänpäiväisessä tapahtumassa on mukana kansanedustaja Ville Tavio. Tapahtuma alkoi aamukymmeneltä ja kestää klo 13 saakka, joten ehdit vielä mukaan, jos olet nopea.

Turussa on paikalla myös muun muassa Turun Perussuomalaisten puheenjohtaja Kai Sorto sekä Turun vaalipäällikkö Jyrki Åland. Tarjolla on kahvia ja lettuja. Tilaisuudessa jaetaan Laura Huhtasaaren vaalimateriaalia, muun muassa pinssejä ja lehtiä.

Tilaisuus etenee vapaamuotoisen rupattelun merkeissä pienessä lumisateessa ja kuuden asteen pakkasessa. Puolen päivän aikaan paikalla arvioitiin olevan reilut 50 henkeä.

Letut maistuivat myös paikalla olleelle Niina Rannikolle. Niina kehui tapahtuman lämminhenkistä ja mukavaa tunnelmaa.

Lisää tunnelmia Turusta alla olevalla videolla. Kaikki Lauran päivän tapahtumat näet tästä linkistä. Tilaisuuksia on kautta koko maan.

3 thoughts on “Tänään on Lauran päivä – Tapahtumia ympäri maata, katso kuvat ja video Turusta

  • 18.1.2018 at 12:07
    Permalink

    ONNITTELUT LAURALLE NIMIPÄIVÄN JOHDOSTA

    Reply
  • 18.1.2018 at 13:07
    Permalink

    Hyvää nimipäivää Suomen tulevalle presidentille.

    Reply
  • 18.1.2018 at 14:08
    Permalink

    Jutkun munan imijä huhtasaari. Väyrynen ehkä ei ainakaan rappari. Aatukun olis ehdolla vois äänestää

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.