Keskusrikospoliisi paljasti amfetamiinia saostaneen organisaation

Keskusrikospoliisi on paljastanut Pohjois-Suomessa ja Itä-Suomessa toimineen huumausaineiden välitysorganisaation. Organisaatiolla on ollut hallussaan nestemäistä amfetamiiniemästä, josta se on saostanut valmista amfetamiinia katukauppaan.

– Viime aikoina Euroopassa on ollut näkyvissä ilmiö, että Hollannissa tai Belgiassa valmistettu nestemäinen amfetamiiniemäs salakuljetetaan määränpäähän ja vasta siellä se saostetaan käyttövalmiiksi amfetamiiniksi. Emäksen salakuljetus ei kuitenkaan ole riskittömämpää kuin valmiin huumeen, koska amfetamiiniemäskin luokitellaan huumausaineeksi, kuvaa jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Nurmenniemi.

Keskusrikospoliisi pääsi nyt paljastetun organisaation jäljille omien tutkimustensa perusteella. Kahdessa takavarikossa organisaatiolta takavarikoitiin nestemäistä amfetamiiniemästä ja valmiiksi saostettua amfetamiinia määrä, josta olisi saanut valmista amfetamiinia yhteensä noin 35 kiloa. Katukauppa-arvo olisi tuolle määrälle ollut noin 1,5 miljoonaa euroa ja kyseessä onkin poikkeuksellisen suuri takavarikkoon saatu amfetamiinimäärä Suomessa.

Ensimmäinen erä saatiin takavarikkoon Oulun seudulla lokakuussa 2016, jolloin nestemäistä amfetamiinia oli määrä, josta olisi saanut valmistettua noin seitsemän kiloa katukauppaan sopivaa amfetamiinia. Kesäkuussa 2017 poliisi otti kiinni Pohjois-Karjalassa kolme henkilöä, jotka olivat saostaneet amfetamiiniliuoksesta valmista amfetamiinia syrjäisellä mökillä. Mökiltä takavarikoidusta amfetamiinista olisi saanut jatkeaineita lisäämällä katukauppaan noin 30 kiloa amfetamiinia. Poliisi epäilee, että organisaation toiminta on ollut pidempiaikaista.

Jutun esitutkinta on kestänyt noin puolitoista vuotta ja sitä on suunnattu myös ulkomaille. Epäiltyjen törkeiden huumausainerikosten osalta tutkinta on saatu valmiiksi ja se siirtyy syyteharkintaan lähipäivinä. Rikoksesta epäiltyinä on ollut yhteensä kymmenen henkilöä, joista vangittuina on ollut kuusi. Tällä hetkellä vangittuina on neljä henkilöä.

Kokonaisuuteen on kuulunut myös talousrikoshaara, jossa tutkitaan epäiltyä törkeää rahanpesurikosta sekä rikoshyötyyn liittyvää menettämisseuraamusta. Tähän liittyen poliisi on turvaamistoimena takavarikoinut omaisuutta. Tämä tutkintakokonaisuus siirtyy syyteharkintaan ensi vuoden puolella.

Artikkelikuvassa saostamosta löytyneitä välineitä ja alla olevassa kuvassa saostamosta löytyneitä huumausainejäämiä.

Lähde: Poliisi

3 thoughts on “Keskusrikospoliisi paljasti amfetamiinia saostaneen organisaation

  • 11.12.2017 at 12:16
    Permalink

    No no, nyt jäivät pikkujouluissa monelta kiksit saamatta ja nenä valkaisematta. Toisaalta hyvä niin sillä kenenkään elimistö ei tarvitse huumeita toimiakseen. Itse asiassa, huumaava vaikutus kertoo siitä että elimistöön on joutunut aineta jotka vaarallisesti tai hengenvaarallisesti estävät normaaleja välitysaineita toimimasta. Siitä johtuu huumaava olo.

    Esimerkkinä ”ilma sprayn” hengittelijät. Spray on raskaampaa kuin ilma ja siksi sitä hengitettäessä (siis se ei ole ilmaa vaan kemikalia) se jää kehkoihin, syrjäyttäen sieltä hengitysilman. Ja kun ihminen tuntee hyvänolntunnetta ja pyörrytystä se johtuu siitä että elimistössä hiilidioksidin taso nousee. Ihminen on siis tukehtumassa.

    Ja tätä meidän nuoriso harrastaa. Onhan se toisaalta selvä kun pienestä ptäen aivot saavat ”kiksejä” milloin mistäkin. Jossain vaiheessa kaikki on koettu ja mikään ei anna enää hyvänolontunnetta. Edessä on itsemurha kun elämä on ”niin tylsää”.

    Onnellisen elämän perusta on siinä että ne pienet asiat arjessa ovat niitä elämän tähtihetkiä. Kun arjesta löytää onnellisia asioita, silloin elämä on mukavaa ja hauskaa.

    Reply
    • 11.12.2017 at 14:13
      Permalink

      Ei jää kukaan ilman -avoin raja ruåtsiin takaa kovien huumeiden maahan pääsyn. Asia joka takuulla tiedetään päättäjienkin joukossa mutta siitä ei saa edes keskustella.

      -Jokainen voi päätellä itse miksi kukaan ei puutu asiaan -bisneksessä on mukana sellaisia henkilöitä jotka pystyvät vaikuttamaan suomen rajavalvontaan.

      Reply
      • 11.12.2017 at 16:23
        Permalink

        Mahtaako anarkomarkojen ja voimavarojen karavaanit rahdata näitä ”kiva”-piristeitä yli Suomen rajojen?
        Eihän virhevasemmiston tilaisuuksissa muuten olisi suvaitsevaa kivaa joten ei ihme jos ”no borders” on ihqu tärkeää.

        Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.