Tehostettu rattijuopumusvalvonta viikonloppuna Helsingissä – Tavoitteena 5000 puhallutusta

Helsingissä valvotaan tulevana viikonloppuna tehostetusti rattijuopumuksia pikkujoululiikenteessä. Valvonta alkaa perjantai-iltana ja jatkuu sunnuntai-iltaan asti. Samaan aikaan valvotaan tehostetusti myös pikkujoulujuhlintaan liittyvää häiriökäyttäytymistä. Valvontaryhmiä on useita, ja ne vaihtavat paikkoja valvonnan aikana siten, että valvontaa suoritetaan eri puolilla Helsinkiä.

– Rattijuopumusvalvonnan osalta emme yksilöi katuja, missä puhallutuksia tehdään, vaan kerromme tehovalvonnan ajankohdan, ja alueena on koko Helsinki. Valvonnan etenemistä ja tuloksia voi seurata sosiaalisessa mediassa #LiikennePro-aihetunnisteella, kertoo ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisilaitokselta.

Resurssit ovat suurimmillaan perjantai- ja lauantai-iltoina, jolloin puhallutuksia tekee enimmillään noin 30 liikennepoliisia.

– Painopisteaikoina puhutaan koko ajan yli kymmenestä puhallutuksia tekevästä partiosta ja tuhansista puhallutuksista. Olemme asettaneet tavoitteeksi sen, että viikonlopun aikana Helsingin ratsioissa saadaan puhallutettua vähintään 5000 autoilijaa, Lehtinen sanoo.

– Jos tavoiteltuun volyymiin päästään, saamme viikonlopun ajaksi selvästi nostettua rattijuoppojen kiinnijäämisriskiä. Jos ei välttämättä halua itselleen rattijuopumusasiaa, päihtyneenä tulee jättää auto kotiin.

Lähde: Poliisi

2 thoughts on “Tehostettu rattijuopumusvalvonta viikonloppuna Helsingissä – Tavoitteena 5000 puhallutusta

  • 17.11.2017 at 10:48
    Permalink

    Se on aina hyvä kertoa näistä etukäteen jotta tilastot näyttäisivät kauniimmilta. Miksei poliisi tee tehovalvontaa esim. kuukaudein ajan ja listaa sitten sitä määrää lainrikkojia mitä saadaan kiinni? Eihän valtiovalta muutenkaan kerro kansalaisilleen mitä aikoo tehdä ja milläaikataululla jotta kuluttajat voisivat sauhassa muuttaa elämäntapansa uusien lakien ja verojen mukaisiksi.

    Saksassa esim. on aina viiden vuoden siirtymäaika jona aikana kansalaiset voivat hallitusti muuttaa talouttaan/kulutustaan eikä kaikki tule takautuvasti yllätyksenä kuten Suomessa.

    Sakottamalla esim. työmatkaliikenteen aamuisin Hesingin sisääntuloväylillä, poliisi keräisi koko maan poliisivoimien palkkarahat kuukadessa. Sen verran sielä ajetaan ylinopeutta.

    Reply
  • 17.11.2017 at 13:24
    Permalink

    Voimahaleja ja jaksamista jo etukäteen jos sattuu joku tunnettu, joka on ihqu kärähtämään.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.