Onko sinulla masentunut vagina? – Lue syyt ja hoito-ohjeet

Masentunut vagina voi oireilla esimerkiksi poltteluna, pistävänä kipuna tai turvotuksena ja tilaa kuvaillaan yleensä erittäin kivuliaaksi. Taudin kuva täytty osittain jo siitä, ettei oireille löydy muuta selittävää tekijää. Australialainen lääkäri Ross Pagano johtaa Melbournen sairaalan ”Vulva-häiriöiden osastoa” ja on määrittänyt taudin kuvan ja kertoo siitä muunmuassa seuraavaa:

-”Suurin osa diagnosoiduista potilaista eivät tilansa vuoksi kykene harrastamaan s***iä laisinkaan ja useat eivät ole kyenneet yhdyntään vuosiin. Naiset jotka kertovat lääkärilleen vaivoista ja joidenka alapää todetaan yleisesti ottaen terveeksi, saavat lääkäriltään usein päätelmän yhdynnän pelkäämisestä tai muusta henkisestä tilasta ja ohjataan seksuaaliterapeutille.

Masentuneen vaginan syyt saattavat olla hyvinkin yksinkertaisia. Yksikin yhdyntäkerta liian kuivana, seksuaalinen väkivalta tai minkälainen fyysinen isku tahansa kyseiselle alueelle saattaa laukaista tilan.

Vulvodynia, masentunut vagina, ”palavan vulvan syndrooma”, ei ole seksuaalinen, hormonaalinen tai mentaalinen tila, vaan se liittyy itseasiassa hermostoon. Tohtori Pagano selittää elimistön herkimmällä alueella sijaitsevien hermokimppujen menevän ylivaihteelle ja aiheuttavan yliherkkyystilan. Siten tavallista herkemmät, enemmän hermopäätteitä kyseisellä alueella omaavat henkilöt ovat myöskin alttiimpia sairastumaan ”masentuneeseen vaginaan”.

Ongelma voi säilyä jopa vuosien ajan ja saattaa johtaa ikäviin ongelmiin niin parisuhteessa kuin seksielämässäkin, itsetunnosta puhumattakaan. Paganon mukaan yleisimmin käytetty lääke tilan hoitoon, on jo mielenterveysongelmien hoidosta poistettu masennuslääke jonka todettiin olevan hyödytön masennuksen hoidossa mutta helpottavan hermostollista kipua. Mikäli lääkehoito ei auta, ovat vaihtoehtoina joko fysioterapia tai leikkaus, jossa poistetaan pieni pala kudoksesta, johon immenkalvo on ollut kiinnittyneenä.

Tila on siis hoidettavissa, joten varsinaista huolta ei ole.

Lähde: Dailymail

2 thoughts on “Onko sinulla masentunut vagina? – Lue syyt ja hoito-ohjeet

  • 18.11.2017 at 16:47
    Permalink

    Mulla on joskus masentunut mulkku, kaipaa vitun lämpöä mutta ulkonäkö ei suo naisen lämpöä kovin helposti ja vielä tämä kähmintä keissi. Eihän sitä uskalla mitään edes yrittää ja mokomastakin mulkku masentuu.

    Reply
  • 18.11.2017 at 18:56
    Permalink

    No nyt on vittumaisia juttuja!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.