Helsingin poliisi tehostaa liikennevalvontaa ensi vappuun asti – Näkyvään liikennevalvontaan kymmenen poliisia lisää

Helsingin poliisilaitoksessa käynnistyy ensi maanantaina 13.11. tehostetun näkyvän liikennevalvonnan projekti LiikennePro. Projekti kestää puoli vuotta, vappuun 2018 asti. Projektin tavoitteena on parantaa Helsingin liikenneturvallisuutta tehostetusti näkyvän liikennevalvonnan keinoin.

Helsingin poliisilaitoksessa toimii tällä hetkellä kolme päätoimista liikennevalvontaryhmää. Käynnistettävä projekti tulee niiden rinnalle neljänneksi ryhmäksi, joka keskittyy valvomaan viikoittain valittavia valvontateemoja ja kohteita eri puolilla Helsinkiä.

– Uuden ryhmän koko on noin 10 poliisia, jotka on puolen vuoden ajaksi lainattu muista toiminnoista, kuten venepoliisista ja ratsupoliisista. Kyseessä on merkittävä lisäpanostus liikennevalvontaan. Saamme paljon valvontapyyntöjä kaupunkilaisilta ja nyt pyrimme vastaamaan tähän tarpeeseen, toteaa Helsingin poliisilaitoksen Liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Jarkko Lehtinen.

Liikennevalvonnasta entistä näkyvämpää

LiikennePro tulee eroamaan perinteisestä valvonnasta korostettuna näkyvyytenä. Valvontakohteista ja -teemoista tiedotetaan pääsääntöisesti ennakkoon sosiaalisessa mediassa. Projektin ajaksi otetaan Twitterissä käyttöön #LiikennePro -aihetunniste, jonka kautta kaupunkilaiset voivat seurata valvonnan toteutumista. Valvonnasta välitetään myös kuvia. Valvonnasta on mahdollista käydä keskustelua ja esittää toiveita valvontakohteista.

Ensimmäisen valvontaviikon teema ja valvontakohteet julkaistaan tulevana maanantaina Helsingin poliisilaitoksen Twitterissä.

– Tarkoituksenamme ei ole lisätä sakkojen tai muiden valvontasuoritteiden määrää, vaan kerromme ennalta mitä valvomme ja missä valvomme. Valvonta ei siis tule yllätyksenä. Tavoitteenamme on se, että autoilijat noudattaisivat paremmin liikennesääntöjä. Korjaamalla omaa ajokäyttäytymistä voi välttää sakot ja parantaa liikenneturvallisuutta, Lehtinen toteaa.

Projektin tuloksia ja kokemuksia sosiaalisen median hyödyntämisestä osana liikennevalvontaa arvioidaan ensi kesänä. Sen jälkeen tehdään päätökset jatkosta.

Lähde: Poliisi

3 thoughts on “Helsingin poliisi tehostaa liikennevalvontaa ensi vappuun asti – Näkyvään liikennevalvontaan kymmenen poliisia lisää

  • 10.11.2017 at 13:27
    Permalink

    Jos ne menisivät aamuisin sisäntuloväylille siirrettävine kameroineen niin muuta ei tarvittaisi. Jo yksistään niillä ylinopeussakoilla rahoitettaisiin koko poliisilaitoksen toiminta. Moottoriteiden varressa olevat kaupungit voisivat myös hyödyntää ilmaiset rahasammot. Sillä jos Porschet ja Ranget ajavat 130-140km/h satasen rajoituksella niin kuljettajilla on varaa maksaa sakkonsa. Ja silloin valtion budjettiin saadaan tuloveroja. Niin yksinkertaista se on.

    Mutta tälle neljännelle poliisipartiolle voisi antaa tehtäväksi polkupyöräilijoiden informoimisen. Nyt kun on pimeää ja liukasta, niin entisä arvokkaampaa olisi polkupyöräilijöille painottaa heidän velvollisuuksiaan. Mm. suojatien kohdalla (= pyörätien jatke) polkupyöräilijä on velvollinen väistämään sekä vasemmalta että oikealta tulevai ajoneuvoja. Jollei ajoneuvoja erikseen liikennemerkein velvoitetta väistämään. Pyöräilijöillä on jostain kumman syystä kehittynyt mielikuvat että pyörätien jatkeella heillä olisi joku erityisoikeus olla välittämättä väistämisvelvollisuudesta.

    Reply
  • 12.11.2017 at 06:55
    Permalink

    Valtio tarvitsee kipeästi tuloja. Vaivaton keino lisätä niitä. Myös vihapuhe puolelle tarvitaan lisää rahoitusta.

    Reply
  • 16.11.2017 at 12:16
    Permalink

    Mitä jos resursseja laitettaisiin oikeiden rikosten tutkimiseen ja ennaltaehkäisyyn? Ainnin joo, eihän sillä tehdä rahaa! Onnea vain autoilijoiden sakottamiseen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.