Yhdysvaltalainen pedofiili ja eläintenkiduttaja pidätettiin 15-vuoden etsinnän jälkeen

Yhdysvaltain kansalainen Orson William Black Jr, 56, on pidätetty Mexikon rajakaupungissa Chihuahuanissa.

Blackistä on ollut pidätysmääräys Yhdysvalloissa 15 vuotta, vuonna 2006 Black oli esiteltävänä suositussa most wanted ohjelmassa.

Black junioria, joka tunetaan myös nimellä Larry William Black on Yhdysvalloissa etsintäkuulutettuna pedofiliasta. Mies on ollut sukupuoliyhdynnässä teinityttöjen kanssa ja tehnyt heistä vaimojaan. Miehen väitetään olevan ”La Comuna” kultin pyörittäjä.

Miestä epäillään myös kolmesta murhasta, vaikkei syytteitä ole vielä nostettu. Kuolleet löydettiin 10. syyskuuta. Murhattuna löytyneet olivat 15- ja 19-vuotias, sekä 23-vuotias mies. Myöhemmässä tutkinnassa murhattujen nimiksi on paljastunut  Michael Black, Robert W Black ja Jesse L Black.

Nyt nostetut syytteet koskevat yli 50 kuollutta eläintä, mitkä löytyivät ratsiaan kohdistuneelta paikalta. Eläimet olivat silvottu ja pakastettu. Pakastimista löytyi esimerkiksi seepra, puhveli ja leijona.

Miehen lisäksi pidätettyinä on miehen neljä vaimoa ja 22 muuta seuraajaa, mistä osa oli alaikäisiä. Pidätyspaikalta takavarikoitiin useita ajoneuvoja ja huumeita. Pidätykseen osallistui paikallispoliisi ja FBI, yhteensä 100 virkavallan edustajaa piiritti Blackin ”El Negro” maatilaa. Miestä tullaan syyttämään eläinrääkkäyksestä Meksikon puolella ja Yhdysvaltojen vanha pidätysmääräys koskee ihmissalakuljetusta ja pedofiliaa. Uudempi mahdollisesti kolmea nuoren ihmisen murhaa.

Lähde: news.sky.com

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.