Terrori-isku New Yorkissa – Kahdeksan kuollut, 12 loukkaantunut ja Trump aikoo romuttaa U.S.A:n viisumiohjelman

Myöhään tiistai-iltana New Yorkissa on tapahtunut terrori-isku. Uzbekistanilainen epäilty Sayfullo Saipov ajoi vuokraamansa pick-up mallisen auton pyörätielle ja ajoi kuoliaaksi kahdeksan ihmistä. Loukkaantuneita on tusina ja loukkaantuneista yhdeksän on edelleen sairaalahoidossa. Suurin osa uhreista oli ulkomaalaisia.

Tekotapa oli viranomaisten tietojen perusteella lähes yksi yhteen ISIS:n sosiaalisessa mediassa jakamien, autolla väkijoukkoon tehtävien iskujen ohjeiden kanssa. Vielä ei tiedetä, milloin Saipov radikalisoitui, mutta New Yorkin pormestari Andrew Cuomo kertoo tämän tapahtuneen miehen Yhdysvaltoihin muuton jälkeen. Saipov ei ole Yhdysvaltain kansalainen mutta hänellä on pysyvä oleskelulupa maahan.

Saipov ei poliisin tietojen mukaan ollut FBI:n seurantalistalla, mutta oli suunnitellut tekoaan viikkoja. Mies on muuttanut Yhdysvaltoihin laillisesti vuonna 2010 ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump onkin ilmoittanut tuhoavansa 1990-luvulla perustetun ohjelman, jonka nojalla maa myöntää vuosittain pysyvän viisumin 50 000 maahanmuuttajalle. Trump on jo aiemmin leikannut maan pakolaiskiintiötä yli puolella, tiukentanut viisumikäytäntöjä ja asettanut maahantulokiellon 11 maan kansalaisille. Matkustuskiellon saaneiden maiden joukossa ei kuitenkaan ollut Uzbekistania…

-”Tämän lisäksi meidän on kehitettävä rangaistuskäytäntö joka on sekä nopeampi, että tehokkaampi kuin se, mitä nämä elukat nykyisin saavat.”

Siitä huolimatta että viranomaiset vakuuttelevat epäillyn toimineen yksin, pormestari Cuomo on kiristänyt turvatoimia kaikilla lentokentillä, tunneleissa ja Penn Hubin juna-asemalla, jota Cuomo kuvaa kiireisimmäksi koko alueella.

Uzbekistan on muslimienemmistöinen maa, minkä kansalaisia on viimeisen vuoden aikana syytetty yökerhoampumisesta Istanbulissa, Pietarin metro-iskusta ja Tukholman terrori-iskusta. Uzbekistanin viranomaiset varoittelivat ruotsalaisia virkaveljiään Tukholman iskusta epäillystä. Heidän mukaansa ISIS oli värvännyt iskusta syytetyn Rakhmat Akilovin.

Lähde: AFP

 

 

5 thoughts on “Terrori-isku New Yorkissa – Kahdeksan kuollut, 12 loukkaantunut ja Trump aikoo romuttaa U.S.A:n viisumiohjelman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.