Madagascarin saarella 1200 ruttotartuntaa – 124 kuollut, hoitamattomana tappaa 100% varmuudella

Rutto on vaarallinen tartuntatauti jota tavataan useimmiten pienillä nisäkkäillä ja näiden loisilla, mm. kirpuilla. Tauti tarttuu ihmisiin yleisimmin kirpun puremasta. Ihmisestä ihmiseen rutto tarttuu esimerkiksi yskiessä hengitysteiden kautta ja tällöin kyseessä on Keuhkorutoksi kutsuttava ruton muoto. Keuhkorutto on tehokkain ja nopein ruton muoto ja se saattaa tappaa ihmisen jopa 24 tunnin sisällä tartunnasta. Hoitamattomana sen tappavuus on 100% luokkaa mutta mikäli hoitoon pääsee nopeasti tartunnan saamisen jälkeen, on ennuste hyvä.

Madagascarin saarella, Intian valtamerellä noin 640 kilometrin päässä Afrikan itä-rannikosta, keuhkoruttoepidemia alkoi elokuussa .2017 ja 30.9 mennessä siihen on kuollut 124 ihmistä. WHO ei suosittele matkustusrajoituksia saarelle. Vaikkakin tartunnan riski alueella on kaksinkertaistunut, ei se pidä maailmanlaajuista epidemiaa kovinkaan todennäköisenä. Saarella Tartunnan saaneita on noin 1200.

Matkustajille WHO kuitenkin suosittelee tutustumista paikalliseen terveydenhuoltoon mahdollisen tartunnan varalta ja muistuttaa myöskin alueella riehuvasta malariasta, jota vastaan on saatavissa rokote.

1346–1353 rutto tappoi 30-60% koko Euroopan väestöstä.

Lähde: CNN ,WHO

4 thoughts on “Madagascarin saarella 1200 ruttotartuntaa – 124 kuollut, hoitamattomana tappaa 100% varmuudella

  • 27.10.2017 at 12:09
    Permalink

    – Paljonko musta-surma tappoi ihmisiä englannissa?
    – …
    – Rutosti!!

    Tästä tulee sanonta ”Bless You” kun ihminen aivastaa. Eli ”Let God bless You from plague” koska taudin ensi oire oli aivastelu. Moniko tiesi?

    Näitä samanlaisia sanontoja tulee historiasta vaikka millä mitalla. Esim. alkuperäinen ”Son of the gun” on väännetty muotoon ”son of the bitch”. Alkuperäisen lähtökohta oli se että ennen vanhaan sotalaivoilla oli aina mukana prostituoituja. Ja kun matkat oli pitkiä niin lapsiakin syntyi. Ja kun ei koskaan tiedetty tarkalleen kenen lapsi milloinkin juoksenteli kannella niin sanottiin ”Son of the gun crew”. Eli tykkimiesten poika.

    Reply
  • 27.10.2017 at 15:09
    Permalink

    Jos lapsi saa tartunnan tarhassa tai koulussa, osaako vanhemmat tulkita oireet oikein ennen kun on liian myöhäistä!
    Ei normaalilla perheellä ole käsitystä rutosta, voi olla että aivastelu menee kausi flunssan tai vilustuminen piikkiin.

    Mikä tätä aikaa vaivaa, kaikki se mikä on pitänyt meidät hengissä aikaisemmin, on nyt hylätty uuden ja ihmeellisen edessä.
    Ihmisistä on tullut ylimielisiä muka älykköjä, jotka kuvittelevat voivansa tehdä mitä huvittaa, kun sitten reaalimaalilma lyö näpeille, etsitään syyllisiä totuuden puhujista.

    Reply
  • 27.10.2017 at 19:11
    Permalink

    Luonto on aloittanut omat toimenpiteensä ylikansoittumisen estämiseksi -meitä on liikaa, vähennys on aloitettava sieltä missä lisääntyminen on kiivainta.

    Reply
  • 28.10.2017 at 06:06
    Permalink

    Joku vastaava tauti lähtee jossain vaiheessa jyllämään jossain kehitysmaassa ja kulkeutuu massojen mukana myös sivistyksen pariin ja tekee selvää jälkeä länsimaisesta sivilisaatiosta. Kriittinen piste saavutetaan kun taudin parissa työskenteleviä tutkijoita alkaa kuolemaan riittävästi. Tämä ei ole scifiä eikä The Walking Dead sarjaa. Yleensä monessa scifi elokuvissa tai sarjoissa esitetyt tapahtumat tuppautuvat toteutumaan jossain vaiheessa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.