Soini tapasi Liettuan ulkoministerin – Keskustelivat muun muassa EU:n puolustusyhteistyöstä

Ulkoministeri Timo Soini tapasi tänään Liettualaisen virkaveljensä Linas Linkevičiusin. Soinin itsensä pitämän puheen mukaan puheenaiheina oli Suomeen sijoitetun hybridikeskuksen, molempien maiden satavuotisen itsenäisyyden ja Brexitin lisäksi EU:n puolustusyhteistyö ja sen syventäminen.

Soini mainitsi puheessaan olevansa erityisen tyytyväinen siihen, että Liettua on hybridiosaamiskeskuksen perustajajäseniä ja kertoi maiden välisen yhteistyön kyseisellä alalla lisääntyvän.

Puolustusyhteistyön tai turvallisuuspolitiikan osalta Soini ei puheessaan maininnut yllä kerrottua enempää, mutta sanoi ulkoministereiden keskustelleen laajasti muunmuassa Turkin ja Pohjois-Korean tilanteesta.

Lähde: Ulkoministeriö

One thought on “Soini tapasi Liettuan ulkoministerin – Keskustelivat muun muassa EU:n puolustusyhteistyöstä

  • 24.10.2017 at 09:22
    Permalink

    Miksi sionisti-soini puhuu taas suulla suuremmalla? Eihän kansa ole antanut sille oikeutta puhua Suomen ja EU:n puolustusyhteistyöstä. Suomi on puolueeton maa ja suurin osa EU:sta on NATO-kenraalien käskytettävänä. Luulisi sinosti-soininkin jo ymmärtäneen että suomalaiset eivät halua NATO:on. Eivät nyt eivätkä jatkossa. Siksi siis koko keskustelu oli propagandaa ja lännen mielistelyä. Suomi on Sveitsin tapaan puolueeton maa. Nyt ja tulevaisuudessa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.