Kuntien nuorisovaltuustojen perustamisessa otettava loppukiri

Suomen ensimmäinen nuorisovaltuusto perustettiin Kangasalla vuonna 1995, ja uuden kuntalain myötä nuorisovaltuustot tulivat kuntiin lakisääteisiksi 1.6.2017 lukien.

Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on lain mukaan asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä sekä huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuustolle on myös annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Nuorisovaltuustolla on kaikkiaankin erittäin tärkeä merkitys nuorten osallistumisen tukijana ja mahdollistajana.

”Nuorisovaltuustojen liiton antamien tietojen mukaan 48 kunnasta puuttuu vielä nuorisovaltuusto. Vaikka valtuustoja on viime aikoina perustettu ahkerasti, niin myös viimeisen kuudesosan Suomen kunnista tulisi viipymättä saattaa nuorten vaikuttamismahdollisuudet lain edellyttämälle tasolle”, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen toteaa.

Muidenkin kuntien osalta ministeri suosittelee kehittämään nuorten ja päättäjien sekä viranhaltijoiden vuoropuhelua edelleen. Muodollisten vaikuttamismahdollisuuksien lisäksi tätä voidaan tehdä myös paljon käytännönläheisemmin.

”Esimerkiksi Juuassa kunnanjohtaja otti osaa nuorten mopomiittiin. Kannustan myös nuoria ottamaan rohkeasti yhteyttä kunnan päättäjiin ja viranhaltijoihin. Yhteistä vuoropuhelua ei voi koskaan olla liikaa.”

Myös uusiin maakuntiin on tulossa lakisääteiset nuorisovaltuustot. Suomessa on jo vireillä kaksi eri hanketta, joissa näiden perustamista valmistellaan, ja nämä hankkeet kattavat lähes puolet Suomen maakunnista.

Ministeri Vehviläinen puhui lauantaina 14.10. Suomen nuorisovaltuustojen liiton tapahtumassa, johon osallistui noin 150 nuorisovaltuustoaktiivia.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.