Etelään tulvia luvassa, myös teitä poikki

Tulvakeskus tiedottaa: Runsaat sateet saavat joet tulvimaan Etelä-Suomessa

Lokakuun alku on ollut suurimmassa osassa maata erittäin sateinen.
Tulvakeskuksen mukaan Uudenmaan joet ovat nousseet korkeimmalle tasolleen
tänä vuonna. Kansalaisia kehotetaan varovaisuuteen alueilla, joilla vesi on
noussut teille tai jalankulku- ja kevyenliikenteen väylille.

Ilmatieteen laitoksen mukaan lokakuun alku on ollut suurimmassa osassa
maata hyvin sateinen. Uudellamaalla kuun alku on ollut jopa harvinaisen,
paikoin myös poikkeuksellisen sateinen.

Espoon Nuuksiossa lokakuun alun (1.10.–9.10.2017) sademääräksi mitattiin
126,6 millimetriä, mikä on kyseisen ajankohdan Uudenmaan alueen ennätys
vuoden 1960 alusta lukien. Aiemmin 100 millimetriä on ylitetty samalla
ajanjaksolla Vihdissä (104,4 mm) vuonna 2006, Vantaalla (103,4 mm) vuonna
1974 ja Hangossa (102,3 mm) vuonna 1999.

Koko lokakuun sademäärä on maan etelä- ja keskiosassa tyypillisesti 55–60
millimetriä. Aikavälillä 1.10.–9.10. maan etelä- ja keskiosassa sataa
tyypillisesti noin 15 millimetriä. Tänä vuonna saman jakson havaittu
sademäärä oli Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Satakunnan,
Varsinais-Suomen, Kymenlaakson ja Pirkanmaan maakunnissa keskimäärin noin
50 millimetriä tai enemmän, Uudellamaalla jopa 83 millimetriä.

Edellisen kerran vastaavia yli 70 millimetrin kertymiä mitattiin vuonna
2012 Satakunnassa, Pohjanmaalla sekä Etelä-Pohjanmaalla. Suurta vaihtelua
kuvaa se, että parina edeltävänä vuotena (2015 ja 2016) lokakuun alun
sademäärä oli maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen vain 0–3 millimetriä.

Kansalaisia kehotetaan varovaisuuteen

Lokakuun alusta jatkuneet sateet nostavat jokien ja järvien pintoja
Etelä-Suomessa. Suomen ympäristökeskuksen mukaan Uudenmaan joet ovat
nousseet korkeimmalle tasolleen tänä vuonna. Jokien pinnat jatkavat
nousuaan ainakin torstaihin, mahdollisesti hieman pidempään, kunnes
runsaimmat sateet loppuvat. Joet tulvivat Etelä-Suomessa paikoin
alavimmille pelloille. Näin käynee muun muassa Vantaanjoen sivujoella
Lepsämänjoella, jolla tulviminen on tavallista.

Uudenmaan rannikolla maa on nyt hyvin märkää ja sateet näkyvät nopeasti
vedenpintojen nousuna. Varsinais-Suomessa maaperä on kuivempaa, joten
tulvahuiput jäävät siellä selvästi etelärannikkoa vaatimattomimmiksi.
Pienemmät purot ja ojat tulvivat runsaimman sateen alueella etelä- ja
mahdollisesti myös lounaisrannikolla.

Kansalaisia kehotetaan varovaisuuteen alueilla, joilla vesi on noussut
teille tai jalankulku- ja kevyenliikenteen väylille. Veden alle jäävät
kuopat ja esteet ovat vaarallisia kaikille, ja jo 15 senttimetriä nopeasti
virtaavaa vettä kaataa aikuisen henkilön.

Mökkiläisten ja muiden ranta-asukkaiden on syytä ottaa huomioon, että
järvien pinnat ovat lähes koko maassa tavallista korkeammalla. Esimerkiksi
Pielisen ja Kallaveden ennustetaan olevan koko syksyn ajan selvästi
tavallista korkeammalla tasolla. Saimaan vedenkorkeuden ennustetaan
puolestaan nousevan koko loppusyksyn ajan yläpuolisista järvistä tulevien
tavallista suurempien virtaamien johdosta.

Vesitilanteen kehitystä voi seurata osoitteessa
http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/Vesitilanne_ja_ennusteet

Sää jatkuu epävakaisena

Ilmatieteen laitoksen 10. lokakuuta tekemän ennusteen mukaan sää on
loppuviikolla yleiskuvaltaan epävakaista. Keskiviikkona ja torstaina
yhtenäisemmät sateet painottuvat maan eteläosaan. Perjantaina sateet jäävät
suuressa osassa maata vähiin, mutta lauantaina lännestä saapuu jo seuraava
sadealue. Loppuviikon sademäärä on suuressa osassa maata 5–20 millimetriä,
etelärannikolla mahdollisesti enemmän.

2 thoughts on “Etelään tulvia luvassa, myös teitä poikki

  • 11.10.2017 at 05:36
    Permalink

    Ilmastomuutos joka on Suomen syytä ja jonka on aika maksaa velkansa muulle maailmalle, koska meillä on iso hiilijalanjälki. No oikeasti kaikki purot, joet, järvet alkavat olla melko täynnä. Hyvä ettei kaivot kuivu ja pohjavedet ovat hyvällä tasolla talven aikaan. Myös suppilovahverot alkavat nostaa päätään kun ovat saaneet hyvin vettä.

    Reply
  • 11.10.2017 at 12:34
    Permalink

    Vedenpintojan nousu johtuu ELY-keskusten epäpätevyydestä. Joka syksy/talvi ne voisivat juoksuttaa vettä Itämereen niin paljon että kun kevään lumet sulavat niin missään ei tulvisi. Ei edes pohjanmaalla. Mutta näin saadaan joka vuosi valtiolta siirrettyä rahaa yksityisille: tulvavahinkoina.

    Se mitä tulee etelän juoksutuksiin niin sama juttu etelässä. Ei ymmärretä sitä että pinnat pitää säädellä yläjuoksuilla, ei alajuoksuilla. Alajuksujen pinnat vaihtelevat aina sen mukaan paljonko niistä juoksutetaan ettei yläjuoksulla tulvi, joka aiheuttaa alajuoksujenkin tulvimisen parin päivän viiveellä. Ei. ELY-keskukset halauvat että alajuoksujen mökkirantojen vedenpinnat ovat säädeltyjä ja yläjuoksuilla saa tapahtua mitä tahansa.

    Mutta sitten kun luonto tekee mitä haluaa, niinkuin nyt, niin oman epäpätevyyden vuoksi kansalaisia varoitellaan ja surkutellaan ”että tämä on nyt tällainen vuosi tämä”. Ja etsitään tilastoista vertailuaineistoa vaikka se nähtäisiin yläjuoksujen vesialtaista. Heti kun altaiden pinnat nousevat niin alajuoksulla juoksutetaan akksinkertainen määrä muutokseen nähden mereen.

    Ihan yksinkertaista. Ei maksa mitään jos tätä PID-säätöä haluaa käyttää. No, mutta kun Kmmunistinen puolue hajosi niin vanhat tastolaiset ja telaketju-kommunistit löysivät vihreyden kautta suojatyöpäikat ELY-keskuksista. Eikä niiltä voi paljoa odottaa. Ryhmältä sukankuluttajia jotka aikoinaan koittivat kaataa hallituksiamme kerta toisensa jälkeen ja kutsuivat Venäjänkin Suomeen miehittäjäksi. Varjohallituksia ja vallankaappauksia. kai niillä on verissään anarkia koko ajan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.