Monikulttuuri ja rikkaus

Usein kuulee toistettavan väitettä, että monikulttuurisuus olisi rikkaus.

Kuvaannollisesti tulkittuna väite kertoo lähinnä sanojansa arvomaailmasta. Konkreettisemmin ajateltuna väitteen todenperäisyyttä voi tutkia, meillä näet on käytössämme julkisia tilastoja monikulttuurisuuden ja tulotason vaihtelusta alueittain. Esimerkkinä toimikoon Helsinki.

Monikulttuurisuuden mittarina joudumme käyttämään vieraskielisten osuutta koko väestöstä, mikä ei tee eroa esimerkiksi kehitysmaalaisten ja länsimaalaisten maahanmuuttajien välillä. Tulotason mittarina toimii valtion verotus vuodelta 2014: alueen keskitulot asukasta ja ruokakuntaa kohti.

Kaavion tarkat tiedot katsottavissa tästä.

Monikulttuurisuus kasvaa kuvaajassa oikealle mentäessä, ja tulotaso kohoaa pystysuunnassa. Lisämausteena ruotsinkielisten suuri osuus näkyy keltaisena värinä. Ympyrän pinta-ala kuvaa asukaslukua. Alueen nimi ja tiedot ilmestyvät näkyviin kunhan pysäyttää kursorin pallon kohdalle.

Suuri linja on selkeä: rikkaus vähenee monikulttuurin myötä. Kuitenkin korkean tulotason alueet näyttävät keskittyvän kaupunginosiin jossa monikulttuurisuusaste ylittää viisi mutta pysyy alle kymmenen prosentin.

Kaivopuisto keikkuu aivan omassa sfäärissään 146 tuhannen euron keskimääräisillä vuosituloilla per asukas. Koko Helsingin keskiarvo on 33 000. Toinen erikoinen paikka on piskuinen Kyläsaari, jossa ei juuri vieraskielisiä asu, mutta keskimääräinen vuositulo on kaupungin alhaisin, vain alle 12 tuhatta euroa per asukas, joka hänkin useimmiten on ruotsinkielinen.

Lähteet: Helsingin väestötietojärjestelmä, Tilastokeskukses ja Verohallitus.

4 thoughts on “Monikulttuuri ja rikkaus

  • 9.10.2017 at 11:12
    Permalink

    Ois hyvä vielä, jos saataisiin tuloista perattua pois sosiaalituet ja katsoa sitten mitenkä eri alueiden väestö tulee toimeen omillaan. Tässä tarkastelussa matu alueet erottuis vielä selvemmin.

    Reply
  • 9.10.2017 at 11:56
    Permalink

    Matujen hyysäys tulee kalliiksi, Helsinki on konkurssissa kymmenen vuoden päästä.

    Reply
    • 9.10.2017 at 14:06
      Permalink

      Vapaavuoren mukaa ei, koska Helsinki tarvitsee lisää maahanmuuttaja taustaisia elätettäviä ja se on parasta bisnestä. Somalit ovat tämän näyttäneet jo vuosikymmeniä toteen. Onhan toki muutama taksikuskina tai vaikka tulkkina toisille somaleille. Se mistä raha tulee, sitä hän ei kerro. Muu suomi on vain riippana.

      Reply
    • 9.10.2017 at 16:26
      Permalink

      On jo -kuten koko Suomi. Hyyssäys tehdään velkarahalla ettei typerimmät tajua miten kusessa ollaan -nuoremmasta sukupolvesta puhumattakaan.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.