Perussuomalaiset Nuoret: Ylioppilaskunnat ajavat punavihreää agendaa opiskelijoiden edunvalvonnan sijaan

Perussuomalaiset Nuoret tukee 25.9.2017 jätettyä kansalaisaloitetta ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden poistamiseksi. Järjestö on jo vuosien ajan vaatinut, että perustuslain hengen vastainen pakkojäsenyys ylioppilaskunnista poistetaan.

“Haluamme tarjota yliopisto-opiskelijoille vapautta pakkojäsenyyden sijasta. Perustuslaki takaa kansalaisille yhdistymisvapauden, joka kattaa myös oikeuden olla liittymättä ylioppilaskuntiin, jotka nykyään lähinnä ajavat punavihreää turmiollista agendaa opiskelijoiden edunvalvonnan sijaan. Tähän on tultava muutos”, vaatii Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.

Kansalaisaloitteen on laatinut joukko korkeakouluopiskelijoita. Lähestyvät edustajistovaalit yliopistoissa ovat nostaneet taas pakkojäsenyyden keskusteluun ja Perussuomalaiset Nuoret kiittää aloitteen tekijöitä yhteiskunnallisesta aktiivisuudestaan. Kansalaisaloitteen voi käydä allekirjoittamassa sähköisesti täältä.

“Sain idean kansalaisaloitteen laatimiseen pakkojäsenyyskeskustelun esiin tuomien epäkohtien johdosta. Mielestäni ylioppilaskuntien ja niiden edustajistojen tulee keskittyä vain opiskelijoiden edunvalvontaan ja muihin yliopistolaissa mainittuihin tehtäviin. Edustajiston ei pidä olla poliittisten broilerien selkääntaputtelukerho. Kenenkään ei tulisi tahtomattaan joutua rahoittamaan sellaista poliittista vaikuttamista, jota ei itse tue. Yliopistoissa vallitsee enemmän tai vähemmän vihervasemmistolais-globalistinen hegemonia, joka pahimmassa tapauksessa johtaa tieteen harjoittamisen kannalta myrkylliseen itsesensuuriin”, kertoo kansalaisaloitteen vireillepanija Viljam Nyman.

Lähde: PS-nuoret

2 thoughts on “Perussuomalaiset Nuoret: Ylioppilaskunnat ajavat punavihreää agendaa opiskelijoiden edunvalvonnan sijaan

  • 28.9.2017 at 13:18
    Permalink

    Jaa, ja koskas Pers-nuoret sen huomasivat? Sehän on ollut yleisessä tiedossa niin kauan kuin ylioppilaskuntia on ollut.

    Reply
  • 28.9.2017 at 20:36
    Permalink

    Ylioppilaskunnat ovat olleet äärikommunistien ja stallareiden temmellyskenttänä niin kauan kuin minä sen muistan. Punaista kommunistista politiikkaa, joka on ollut avoimen epäisänmaallista ja Suomen etuja vahingoittavaa toimintaa lisäksi myrkyttäen saastaisesti yhteiskunnan yleistä ilmapiiriä ja luoden jatkumon tuosta ”järjestöstä” valmistuneiden jäsenkirja ”-tutkimuksilla” suoran uran Suomen yhteiskunnan keskeisiin tehtäviin tekemään Suomi vastaista politiikkaa ja myyräntyötä Neuvostoliiton ja Suomen kommunistisen ja sosiaademokraattisen puolueen hyväksi ylimääräisenä vaali juhtana politrukkeineen kampittamassa länsimaista demokratiaa pyrkien tukahduttamaan oikeistopuolueiden poliitisia tavoitteita ja pilkkaamalla sekä parjaamalla valkoisen Suomen hyveitä ja inhimillisiä periaatteita sekä ideologiaa vapaudesta ja sananvapaudesta mukaan lukien kristilliset arvot ja kodin ja perheen keskeisen roolin yhteiskunnan perusyksikkönä kasvattajana DDR:läisein kommunistisen valtion aivopesuohjelman sijasta, jossa yhteiskunta varastaa lapset vanhemmiltaan kasvattaen heistä byrokraattisia petoja ja ihmisen valinnan vapautta ja mielipiteen vapautta sortavia diktatooriisia petoja aina murha-asteelle saakka ns. ”kansanvihollisia” vastaan ja tuhoamiseksi.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.