Leena Mereen kohdistuneet työpaikkakiusaus-syytteet tekaistuja?

Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri on tänään julkaissut tiedotteen jonka mukaan häneen kohdistuneet syytökset työpaikkakiusaamisesta ja kunnianloukkauksesta olisivat kaikkien selvitysten ja faktojen jälkeen perusteettomia. Meren entinen eduskunta-avustaja Petri Lehtinen teki hänestä rikosilmoituksen 2017 huhti-toukokuun taitteessa ja antoi asiasta haastatteluja useille medioille.

Meren tiedote kokonaisuudessaan

”Entisen avustajani Lehtisen minuun kohdistamat rikosepäilyt ovat perusteettomia.

Lehtinen teki keväällä 2017 poliisille ilmoituksen epäillystä häneen kohdistuneesta ns. kiusaamisesta, joka juridisesti on määritelty työturvallisuusrikokseksi ja kunnianloukkaukseksi ym. Lehtisen väitteet tapahtumista kohdistuvat vuoteen 2015 ja alkuvuoteen 2016.

Lehtisen väitteiden perusteella asiaa tutkittiin jo kerran työnantajan eli eduskunnan toimesta. Hallintojohtaja Pertti Rauhion 1.3.2017 tekemän kirjallisen muistion lopputulemana oli, ettei työnantajan tietoon ole tullut häirintää tai muutakaan epäasiallista kohtelua.

Poliisi on tehnyt asiassa esitutkinnan ja tietojeni mukaan syyttäjä tekee nyt päätöksen siitä, onko asiassa aihetta syyttää tai jättää syyttämättä.

Aineistossa on mm. työsuojeluviranomaisen, eli AVI:n lausunto, sekä työnantajan edustajien lausunnot, jotka eivät tue väitteitä ns. työturvallisuusrikoksesta tai kunnianloukkauksesta. Itse olen kertonut jo aiemmin ja nyt myös esitutkinnassa, että kiistän väitteet rikoksista kaikilta osin perusteettomina.

Toivon asiassa pikaista ratkaisua, sillä on kaikkien oikeusturvan kannalta tärkeää saada asia päätökseen.

Leena Meri
kansanedustaja (ps)”

Juuri ennen perussuomalaisten puoluekokousta julki tulleet syytökset sisälsivät muunmuassa toistuvaa alentamista ja työnkuvaan kuulumattomiin tehtäviin määräämistä. Meri on kiistänyt syytökset systemaattisesti alusta alkaen.

Lähde: facebook.com

2 thoughts on “Leena Mereen kohdistuneet työpaikkakiusaus-syytteet tekaistuja?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.