Juha Sipilä kommentoi tapaamistaan Macronin kanssa

Pääministeri Juha Sipilä kertaa kotisivullaan tapaamistaan Ranskan presidentti Emmauel Macronin kanssa.

”Tapasin Ranskan presidentti Emmauel Macronin perjantai-iltana, keskustelimme tuolloin jo hänen tämän päiväisen puheensa sisällöstä. Macron oli ilmaisussaan juuri niin visionäärinen kuin perjantain keskustelun perusteella saatoin odottaa.

Toisaalta puhe oli jatkoa EU:n tulevaisuuskeskustelulle, joka vedettiin yhteen Rooman julistuksessa maaliskuussa. Macron ei vielä tuolloin osallistunut pohdintaan, mutta tämänpäiväinen puhe pohjautui samaan arvopohjaan ja sisälsi samoja asioita kuin Rooman julistus. Monilta osin hänen ajatuksensa menivät kieltämättä paljon pidemmälle.

Monet ajatukset olivat suurpiirteisiä ja ikään kuin ilmaan heitettyjä palloja, kuten Macron itse perjantaina totesikin. Osa esityksistä oli selkeästi pidemmän tähtäimen tavoitteita ja osa tarkoitettu lähiajalle toteutettavaksi. Allekirjoitan esimerkiksi sen, että EU on monelta osin tehoton ja hidas. Päätöksenteosta on saatava ketterämpää ja suoraviivaisempaa.
Puheessa oli elementtejä, joita voimme tukea. Tällaisiksi kokonaisuuksiksi nostaisin unionin globaalin aseman vahvistamisen niin yhtenäisemmän maahanmuutto kuin puolustus- ja turvallisuuspolitiikankin osalta. Puolustusyhteistyön syventäminen on Suomen intressissä ja olemme tehneet sen valmistelussa hyvää yhteistyötä Ranskan kanssa. Esitin Macronille perjantaina pakolaiskysymykseen pidemmän aikavälin ratkaisua, jonka peruspilarit muodostuvat;
– toimivista ulkorajoista
– Schengen- ja Dublin –sopimusten kunnioittamisesta ja voimaan palauttamisesta
– Ihmisten auttamisesta lähempänä kriisialueita
– entistä paremmasta yhteistyöstä YK:n ja UNCHR:n kanssa sekä entistä tehokkaammasta uudelleen sijoittamisesta niiden ihmisten osalta, jotka ovat oikeutettuja kansainväliseen suojeluun
Tämän kautta pystyisimme vähentämään turvapaikanhakijoiden määrää, sekä järjestelmällisemmin tarjoamaan apua niille, jotka sitä todella tarvitsevat. Samalla nykyiselle hallitsemattomalle, epäinhimilliselle, salakuljettajien organisoimalle pakolaisvirralle saataisiin hallitumpi ja inhimillisempi muoto.
Ympäristö- ja energiapolitiikan osalta on helppo yhtyä Macronin tavoitteisiin ja vaatimukseen eurooppalaisesta johtajuudesta niin liikenteen kuin asumisenkin osalta. Digitalisaation ja tekoälyn mahdollisuuksiin on tartuttava, siihen palataan jo perjantaina Tallinnassa.

Maatalouspolitiikan osalta Macronin pohjahuoli oli oikea, kuinka vähentää byrokratiaa, luoda joustavuutta ja turvata elintarviketurvallisuus ja mahdollisuus elinkeinoon. Tätä keskustelua on tärkeä jatkaa maatalousuudistuksen yhteydessä.

Talouden osalta Macron peräänkuulutti yhteistä kunnianhimoa, hänen mukaansa euro on yhteisen Euroopan ydin. Näkemykseni mukaan EMU:n kehittämisessä on edettävä hallituin askelein. Ensin on saatava kunkin maan omat uudistukset tehtyä ja jäsenmaiden talous kuntoon. Pankkiunionin jo sovitut askeleet on toimeen pantava ja siten riskitasoa selvästi laskettava, ennen kun voidaan vakavasti puhua uusista rahaliiton syventämiseen tähtäävistä toimista. Macron ottaisi tältä osin liian suuria harppauksia.

Hän esitti myös vahvaa euroalueen budjettia. Perinteisten jäsenmaksujen lisäksi Macron esittää budjetin kartuttamista verotuksen elementtien kautta mm. ympäristö- ja yritysverotuksella. Näiden osalta voin heti sanoa, että verotusoikeuden antaminen Euroopan unionille ja budjetin voimakas kasvattaminen ovat asioita, joissa yhteisymmärryksen löytyminen tällä hetkellä tuntuu hyvin kaukaiselta. Suomi on suhtautunut verotusoikeuden antamiseen unionille kielteisesti, niin kuin suurin osa jäsenmaista.

Macron painottaa myös euroalueen vahvaa solidaarisuutta, tehokkuutta ja hyötyä. Allekirjoitan nämä, mutta solidaarisuuden toinen puoli on myös vastuu, jota emme voi tässä yhteydessä unohtaa. Macron tuo esille myös yhteisen valtiovarainministerin ja esittää useita muitakin institutionaalisia muutoksia. Itse lähden siitä, että nyt kartoitamme EMUn ongelmat ja haemme parhaat vaihtoehdot ongelmien ratkaisuksi. Tätä työtä teemme nyt hallituksessa ja haemme Suomen kannat EMUn jatkokehittämiseen yhdessä eduskunnan kanssa syksyn aikana.

Torstaina tapaamme EU:n hallitusten päämiesten kanssa Tallinnassa. Uskon, että illan keskustelusta tulee mielenkiintoinen.”

Lähde: juhasi.fi

One thought on “Juha Sipilä kommentoi tapaamistaan Macronin kanssa

  • 27.9.2017 at 12:57
    Permalink

    Itsenäisyys ja oma päätäntävalta on mennyttä.
    Sipilää viedään kuin laskiämpäriä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.