Vihreiden turvapaikkapoliittinen linjaus on julkistettu – Rajattomat sisäiset siirrot, välitön työskentelyoikeus, oleskelulupa humanitäärisin perustein…

Riihimäellä viime viikonloppuna pidetty vihreiden puoluevaltuuskunnan kokous on saanut aikaiseksi puolueen päivitetyn turvapaikkapoliittisen linjauksen joka pitää sisällään sekä viimeaikaisten pakolaisvirtaa rajoittavien toimien perumisia, että uusia avauksia pakolaisten Suomeen saapumisen ja täällä oleskelun helpottamiseksi.

Linjapaperi pitää sisällään muunmuassa 2016 käytöstä poistetun oleskeluluvan myöntämisen humanitäärisin perustein. Tämän lisäksi vihreät painottaa tarvetta saada tulijoiden lähtömaiden tilannetta kartoittava maatietoyksikkö erilleen maahanmuuttovirastosta, perheenyhdistämisten helpottamista ja kiintiöpakolaisten lisäämistä 2500 tulijaan. Kautta linjan linjaus perää huomattavia helpotuksia ja raja-aitojen poistamisia pakolaisille.

”Hallituksen tulee tilata ulkopuolisilta asiantuntijoilta selvitys siitä, miksi Suomen ja EU:n keskimääräiset turvapaikan myöntämisprosentit poikkeavat tilastollisesti merkittävästi monien hakijoiden lähtömaiden osalta.”

Myöskin kotimajoitusta tahdotaan edistää.

”Tehostetaan kotoutumista tukemalla kotimajoitusverkostojen toimintaa, lisäämällä tiedotusta ja luomalla uusia keinoja vapaaehtoisten kotimajoittajien ja kotimajoituspaikkaa etsivien turvapaikanhakijoiden kohtaamiselle.”

Vihreiden linjaus näyttäisi ennestään lisäävän välimatkaa eri äärilaitojen välillä.

Lähde: vihreat.fi

3 thoughts on “Vihreiden turvapaikkapoliittinen linjaus on julkistettu – Rajattomat sisäiset siirrot, välitön työskentelyoikeus, oleskelulupa humanitäärisin perustein…

  • 26.9.2017 at 08:01
    Permalink

    Humanitaarisista syistä aukoton rajavalvonta toimimaan heti!
    Humanitaarisista syistä ei yhtään paperitonta maahan.
    Humanitaarisista syistä Suomi Suomalaisille.

    Reply
  • 26.9.2017 at 19:54
    Permalink

    Hyvä, Toukopouuko. Hakkaa lisää nauloja viherlutikoiden arkkuun.
    Aika teistäkin elämänankeuttajista päästä pikkuhiljaa eroon.

    Reply
  • 28.9.2017 at 22:23
    Permalink

    eli olin kuin olinkin oikeessa, työvoiman kilpailutus jota viher porvarit tukee!!! äänestäkää vihreitä. pääsette ite hallituksen rangaistavaksi työttömyydestänne kun työvoima kilpailutetaan rajan yli tulvivien massojen kanssa, ja toki tohon sorvataan laki että ne tulevaisuuden ihmismassat saa tehdä halvemmalla duunia

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.