YK:n rauhanturvaajista tehty yli 2000 raiskausilmoitusta viimeisen 12 vuoden aikana

YK:n turvasatama on pettänyt

YK:n tehtävä on ylläpitää rauhaa ja edistää inhimillisiä oloja ympäri maailman. Se on kunnostautunut muunmuassa lääkkeiden ja ruoan jaossa maailman köyhimmille alueille ja ollut turvaamassa rauhaa paikoissa missä muut ovat siinä epäonnistuneet. YK on kehitysmaissa instituutio johon kolmansien maiden asukkaat luottavat. Tätä luottamusta rauhanturvaajat ilmeisesti käyttävät törkeästi hyväkseen.

Esimerkiksi yli miljardi dollaria vuodessa maksava Kongon rauhanturvaoperaatio on saanut maineeseensa ikävän tahran sillä YK:n sotilaita vastaan on maassa tehty yli 700 kannetta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kammottavimpina lapsiin kohdistuneita, toistuvia raiskauksia jonka uhriksi eräs alle yläkouluikäinen tyttö on joutunut, synnyttäen raiskauksen tulemana kaksi lasta. Tyttö siis synnytti kaksi kertaa ennenkuin täytti 14 vuotta.

Viimeisen 12 vuoden aikana YK-sotilaita vastaan on tehty noin 2000 ilmoitusta raiskauksesta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja niistä jopa 700 on tapahtunut Kongossa. Ongelma on maassa havaittu jo 13 vuotta sitten. YK:n omien toimintatapojen mukaisesti asiaan on yritetty löytää ratkaisuja mutta uhrit eivät ole saaneet minkäänlaista helpotusta. Päinvastoin, sekarotuisia lapsia saaneet tytöt asetetaan lapsineen usein pannaan perheistään ja toisen luokan kansalaisen status siirtyy äidiltä lapselle.

Kongon operaation johtaja syyttää itseään tapahtumista

Kongon operaatiosta vastannut William L. Swing, pyysi itse vapautusta tehtävistään ja potee syviä omantunnontuskia järkyttävistä tapahtumista.

-”Otan täyden vastuun tapahtuneesta. Kun kuulin asiasta, ymmärsin että minun on luovuttava asemastani. Seksuaalirikosten uhreja ei voi koskaan enää tehdä kokonaiseksi, mutta heille voisi antaa varmuuden siitä että järjestelmä auttaa heitä yrityksessä.”

Esimerkiksi korvausten saaminen YK:lta on helpompaa, mikäli ajaa kolarin YK:n työntekijän kanssa, kuin joutuessaan raiskauksen uhriksi, koska vammat syntyvät ”virka-ajalla”.

Oikeuden hakeminen uhreille on vielä vaikeampaa. Useimmiten tapaukset joko hukkuvat byrokratiaan, annetaan epäillyn kotimaan hoidettavaksi tai sitten ne yksinkertaisesti katoavat. YK löysi tutkimuksissaan kolme vuotta toimineen lapsi-seksi ringin ja ilmoitti tietonsa epäiltyjen kotimaan, Sri Lankan viranomaisille. Sri Lankassa kukaan ei saanut syytteitä.

Sydäntäsärkevät tarinat toistavat samaa kaavaa

YK-sotilaat houkuttelevat tyttöjä mukaansa samoilla keinoilla kuin pedofiilit ympäri maailman: karkeilla, kekseillä ja muilla herkuilla ja siksi useiden lasten, erityisesti jutussa mainittujen raiskausten tuloksena syntyneiden huoltajat kieltävät lapsia menemästä YK:n leirien tai tukikohtien lähelle.

Paikallinen nainen Blandine kertoo poikansa Michaelin huutavan ”Isä, Isä, tuo on minun Isäni” tämän nähdessä kalpean YK-miehen. Michael ei ole koskaan tavannut isäänsä ja tietää hänestä vain saman minkä hänen äitinsäkin tietää: Hän on ulkomailta tullut YK-sotilas joka on ollut maassa siitä asti kun hänen äitinsä on ollut pikkutyttö. Blandine kertoo että on käynyt tunnistamassa miehen tunnistusrivistä mutta juttu on kadonnut vuosien saatossa. Hän ei ole kertonut pojalleen tarinaa tämän isästä joka heitti teini-ikäisen tytön maahan ja raiskasi. Silti hänen poikansa maksaa hintaa isänsä rikoksesta.

Bora, 11 vuotias tyttö, houkuteltiin raiskattavaksi leivällä ja banaanilla eikä hän voinut tietää mihin joutui lähtiessään luotettavaksi uskomansa YK-työntekijän matkaan. Hän synnytti pojan, Johnin ja hänen perheensä jätti hänet siksi oman onnensa nojaan. Bora menetti raiskaajalle neitsyytensä.

Noellan raiskasi tansanialainen rauhanturvaaja banaanilla ja puhelinmaksukortilla houkutellen, hän tuli raskaaksi ja heitettiin ulos kotoaan… 14 vuotias, nimettömänä pysytellyt orpo raiskattiin pakistanilaisen sotilaan toimesta, tuli raskaaksi, heitettiin ulos kotoaan… Tyttöjen kärsimyksiä ei korvata. Esimerkiksi Pakistanin viranomaiset sanovat ettei 14 vuotiaan tytön kertomukselle löydy todisteita sillä sille vuodelle ei olla kirjattu raiskaus-rikosta.

YK ei kanna vastuuta raiskatuista tytöistä, eikä sitä tee syyllisten kotimaa joten tytöt, naiset, äidit ovat oman onnensa nojassa.

Lähde: AP

 

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.