EU päätti uusista Pohjois-Korean vastaisista pakotteista

Kansainvälinen yhteisö, lähinnä EU ja Yhdysvallat aikovat saattaa voimaan yhä raskaampia pakotteita Pohjois-Koreaa kohtaan. Jo aiemmin on rajoitettu sekä kaupankäyntiä että yksityisten henkilöiden toimintaa esimerkiksi Euroopan alueella ja nyt vuorossa onkin muun muassa Euroopan unionin alueen kattava kielto P-Koreaan investoinnista, eurooppalaisista öljyjalosteista ja lisää kieltoja erilaisten luxus-tuotteiden viemiseksi maahan. Erityisesti jälkimmäinen osuu etuoikeutettuun, Pyongyangissa asuvaan kansanosaan jotka ovat länsimaisten tuotteiden pääasiallisia kuluttajia P-Koreassa. Lähinnä valtion talouteen ja rikkaaseen väestönosaan sattuvien toimien lisäksi EU aikoo rajoittaa Euroopassa työskentelevien Pohjois-Korean kansalaisten sallittujen rahalähetysten suuruutta. Korkein sallittu summa on tällä hetkellä 15 000 euroa ja tätä rahavirtaa pidetään erittäin tärkeänä Pohjois-Korean taloudelle.

28 maan EU-lähettiläät ovat hyväksyneet uuden pakotepaketin ja sen voimaantulo on enää Eurooppalaisten ulkoministereiden hyväksyntää vaille valmis. Tätä pidetään kuitenkin lähinnä muodollisuutena ja paketin läpimeno on lähes varma.

Samanaikaisesti EU:n uusien pakotteiden kanssa, myös Yhdysvallat ovat ottaneet askeleen jyrkempään suuntaan. Presidentti Donald Trump kertoi allekirjoittaneensa päätöksen jolla Pohjois-Korean kanssa kauppaa tekeviä, tai sitä tukevia ulkomaisia yrityksiä tullaan rankaisemaan. Tämä saattaa ajaa Venäläiset ja Kiinalaiset yritykset ja pankit valitsemaan tekevätkö he kauppaa Lännen vai Pohjois-Korean kanssa.

Lähde: AFP

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.