Hee Yeon Lim pakeni näkemiään kauhuja Pohjois-Koreasta – ”10 000 ihmistä pakotettiin katsomaan muusikoiden teloitusta”

Hee Yeon Lim, 26, otti 2015 mukaansa äitinsä ja veljensä nähtyään jumalan asemaan kohotetun diktaattorin hirmutekoja

Nainen on muuttanut nimensä ja pelkää henkensä puolesta paljastaessaan kammottavia tietoja Pohjois-korean diktaattori Kim Jong Unista. 25 miljoonan nälkää näkevän kansalaisen maan johtaja esimerkiksi teloitutti 11 muusikkoa ilmatorjuntatykeillä 10 000 ihmisen katsellessa. Limin mukaan ylemmän luokan kansalaisia pakotetaan katselemaan vastaavanlaisia tapahtumia, jonka jälkeen ”hän syö 1000 punnan lounaita kansan syödessä heiniä”. Kertomuksen mukaan muusikoita syytettiin porno-elokuvan teosta. Teloituksen jälkeen diktaattori komensi panssarivaunut ajamaan pitkin poikin räjähtäneiden ruumiinkappaleiden ylitse ja siellä uhrien jäännökset ovat tänäkin päivänä.

Etelä-Koreassa piileksivä Pyongyangin yliopistosta valmistunut nainen aloitti pakonsa 2015 mutta pääsi etelään vasta viime vuonna. Lim vitkutteli pakonsa aloittamista ja näki aikansa koittaneen Pohjois-Korean armeijassa palvelleen isänsä kuoltua.

Maan johtaja pelkää vainoharhaisesti länsimaisia vakoojia

Agressiivisuudestaan ja länsi-vihastaan tunnetun Pohjois-Korean johtaja piileskelee Limin mukaan jatkuvasti. Hän vaihtaa alituisesti asuinpaikkaa ja on rakennuttanut tähän tarkoitukseen satoja luxus-piilopaikkoja.

Huolimatta avioliitostaan ja kolmesta omasta lapsestaan, mielipuoleksi paljastuva diktaattori napsii itselleen teini-ikäisiä seksiorjia paikallisista kouluista. Huolimatta isänsä aseman vuoksi suoduista etuoikeuksista Hae Yeon Lim pelkäsi omankin turvallisuutensa vuoksi. Korruptiorahoilla ylläpidetty elämä kotona ei tuonut turvaa.

Hänelle opetettiin lapsesta asti ettei johtajaa tai valtiota saanut arvostella mutta kun hän sai tietää kuinka hänen opiskelutoverinsa pakotettiin seksiorjiksi ja näki noiden 11 muusikon teloituksen, hän ymmärsi ettei hän voinut jäädä ja päätti kertoa kokemuksistaan maailmalle.

-”Viranomaiset tulivat ja valitsivat johtajalle sopivat tytöt. Heidän oli opeteltava palvelemaan johtajaa ja vältettävä kaikenlaisia virheitä sillä he voisivat hyvin helposti vain kadota maan päältä.”.

Lähde: The Mirror

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.