Walesissa lapset vahingoittavat itseään, luvut kuusinkertaistuneet 3 vuodessa

Walesissa jopa 6-vuotiailla lapsilla on itsetuhoisia tarkoituksia. Tilastoidut luvut kertovat karua tarinaa kouluista.

Kansainvälinen koulutusliitto on puuttunut järkyttävään tilastoon, jonka mukaan lasten itsemurhat ja niiden suunnittelu on kohonnut kuusinkertaiseksi. Liitto on pyytänyt Walesin hallitusta puuttumaan kasvavaan ongelmaan.

Hallituksen koulutus- ja terveysministeriö on ottanut asian käsittelyyn ”pikaisesti”. Vain kolme Walesin kahdestakymmenestä kahdesta neuvostosta on vastannut avunpyyntöön.

Walesissa vuosina 2014-2015 tilastoitiin 8 tapausta kouluissa, missä lapsi oli vahingoittanut itseään. Vuosina 2016-2017 tapauksia on tilastoitu jo 48. Kaikki tapaukset on ohjattu sosiaaliviranomaisten hoitoon. Sosiaaliviranomaisille tehdyt ilmoitukset ovat muuten laskeneet noin neljänneksen, ainoastaan itsetuhoisuuteen liittyvät ilmoitukset ovat nousseen rajusti.

Tapaukset vaihtelevat paikkakunnittain reilusti:

Pembrokeshiressä nousua 8 – 48 tapaukseen.

Merthyrin kouluissa laskenut 54 – 22 tapaukseen.

Gwyneddin kouluissa laskenut 195 – 150 tapaukseen.

Koko maan kouluissa nousua on kuitenkin 41% 350 – 1,193 tapaukseen.

Owen Hathway koulutus- ja terveysministeriöstä on sanonut, ”Meidän täytyy lähestyä ongelmaa ja antaa kouluille lisärahoitusta ammattitaitoisen lisähenkilökunnan palkaamiseen.”

Wales on Englannin ainoa maanosa, jossa saa puuttua kuusivuotiaiden käytökseen. Walesin lasten asioista vastuussa oleva ministeri on sanonut, ”tämä riitä, on tehtävä enemmän.”

Professori Sally Hollandin sanoin: Tämä oli iso askel eteen, mutta pelkkä koulujen kuuleminen ei riitä, tarvitsemme kouluihin terapeutteja ja muuta asiantuntevaa henkilökuntaa”

Jos epäilet nuoren vahingoittavan itseään, toimintaohjeita:
  • Kuuntele nuorta ja osoita välittämistä.
  • Keskustele asiasta ja yritä löytää itsetuhoisten ajatusten lähde.
  • Rakenna nuoreen luottamusside.
  • Auto nuorta löytämään uusia tapoja selviytyä yli itsetuhoisista ajatuksista.

Lähde: BBC

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.