Kolumni: Halpa ja huono vai kallis ja pöhöttynyt?

Yksityistämisen vimmassa unohdetaan helposti se miksi palveluita tuotetaan. Tuntuu että esimerkiksi kuntainfran ylläpitoa pidetään jonain pakollisena rahareikänä mihin täytyy työntää rahaa mutta mitään se ei anna. Mihinkö perustan näin järjenvastaisen mielipiteen? Siihen että kun kunnat ja kaupungit yksityistävät palveluitaan, on lähestulkoon ainoa kriteeri raha. Säästäminen ja nipistely. Toisin sanottuna, sillä mitä rahalla saadaan, ei juurikaan ole väliä, kunhan rahaa säästyy ja paperilla on kaikki kunnossa.

En ole kuullut vielä ainoastakaan tapauksesta jossa palveluiden laatu olisi yksityistämisen/ulkoistamisen jälkeen kautta linjan noussut ja pysynyt parempana. Johtunee siitä ettei hyvän tason ylläpidolle ole pakkoa. Yritykset saavat useimmiten sopimuksensa useammaksi vuodeksi ja useimmiten halvin voittaa. Miksi sama yritys ei olisi seuraavalla kerralla halvin ja voittaisi kilpailutusta? Onko syytä olettaa että mikäli löytyy halvempi, palveluiden laatu paranisi valittaessa uusi toimittaja? Ei, mutta se tehdään silti!

Esimerkiksi vanhuspalvelut kiinnostavat ennen vaaleja niin mahdottoman paljon mutta sitten kun äänet on annettu… Oh boy! Sitten mennään, leikataan ja ulkoistetaan välittämättä siitä mitä tulee kunnan omien työntekijöiden tilalle. Sote-uudistus ei oikeastaan ole uudistus ensinkään. Se vain on uusi, hieno ja kallis nimi jo aloitetun toiminnan maaliin viemiseksi.

Tovin aikaa sitten nykysuomessa julkaistiin artikkeli Raaseporin kaupungille vanhuspalveluita tuottavan yrityksen laiminlyönneistä johon ostajalla, eli kaupungilla ei ole todellisuudessa minkäänlaisia mahdollisuuksia puuttua koska palveluita on oltava saatavilla ja siksi sopimusta ei voida irtisanoa. Mikä siis motivoi esimerkiksi Raaseporin tapauksessa hoivayhtiö Attendoa parantamaan tapojaan kun yritys tietää ettei kaupungilla ole varaa irtisanoa sopimusta? Tilanne ei ole lainkaan toisenlainen puhuttaessa auraamisesta, kiinteistöhuollosta tai julkisesta liikenteestä. Palveluita on oltava saatavilla.

Tietenkään esimerkiksi teiden talvikunnossapitoa ja vanhuspalveluita ei voi verrata yksi yhteen, mutta molemmissa on pahimmillaan kyse ihmishengistä. Todellisuudessa esimerkiksi talvikunnossapidon huono laatu aiheuttaa onnettomuuksia ja sairaslomia, heikkokuntoisia teitä ja menetettyjä työtunteja, ruuhkia teille ja lopulta palveluntuottajan resurssien ja tilattujen palvelujen totaalisen kohtaamattomuuden. Kun töitä olisi palveluntuottajan resursseihin nähden kuukaudeksi ja työt olisi tehtävä yön aikana, mitä tehdään? Odotetaanko vain että lumet sulavat?

Petri Perta

3 thoughts on “Kolumni: Halpa ja huono vai kallis ja pöhöttynyt?

  • 15.9.2017 at 07:55
    Permalink

    Näin se on ja pahemmaksi äityy ulkoistaminen ! Tätä muka säästämistä on harrastettu Esim: Espoossa vuosikausien jopa vuosikymmenten ajan osa katujen huollosta on ulkoistettu yksityisille yrityksille,oma kalusto ja tekijät makaa varikolla. (VÄHÄN NIINKUIN VARALLA)!!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.