Poliisi: Kolme naista varkaissa – Piilottivat hameiden alle uskomattoman määrän irtaimistoa

Tarkkasilmäinen asiakas oli aamupäiväisellä kauppareissullaan ilmoittanut kauppakeskus Myllyn vartijoille havainnoimansa epäilyn epärehellisestä toiminnasta.

Kolme suuriin hameisiin pukeutunutta naista oli tyhjentänyt hameidensa alta runsaasti tavaraa parkkihallissa olleeseen henkilöautoon.

Poliisi kutsuttiin asiaa selvittelemään. Pikaisen inventaarion perusteella on syytä epäillä hameiden alla kaupasta kuljetetun ulos noin 1500 euron edestä maksamatonta irtainta. Tavaroista irrotetuista tuotehälyttimistä ei naisilla ollut uskottavaa lausuttavaa. Auton omistussuhteissakin oli hieman epäselvyyttä.

Kyseisellä naiskolmikolla oli muutamia muitakin selvittelemättömiä asioita poliisin kanssa.

Asiat selvinnevät pidätysajan puitteissa Turun poliisivankilassa, ja aikanaan ne ohjautunevat syyteharkintaan.

Lähde: Poliisi

3 thoughts on “Poliisi: Kolme naista varkaissa – Piilottivat hameiden alle uskomattoman määrän irtaimistoa

  • 9.9.2017 at 15:03
    Permalink

    Myllyn pitäisi laittaa ovellensa samanlainen kyltti kun Hatusella on:”Kansallispuvussa pääsy sisään kielletty”. Hävikki vähenisi merkittävästi.

    Reply
  • 9.9.2017 at 16:13
    Permalink

    Olen ihmetellyt miten Suomessa on yksi kansan osa joka on pyhävaatteet päällä joka päivä ?

    Reply
  • 9.9.2017 at 18:10
    Permalink

    Sosiaalihuollon kustantamat työvaateet. Ei onnistu työssä kävyälle kantasuomalaiselle.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.