Lutikat valtasivat sairaalan Ruotsissa
Eilen lauantaina (02.08.) tyhjennettiin ainakin yksi potilasosasto Göteborgin Östra Sjukhusissa jo viikkoja jatkuneen lutikka-ongelman takia. Lutikkojen alkuperästä, kuten ei sairaalan johdon viivyttelyn syistäkään, ei ole tietoa. Lutikkojen määrä oli kasvanut sietämättömän suureksi, ja monille potilaille oli ilmaantunut puremia koko kehoon yhdessä yössä.
Hyönteisten yms. haittaorganismien torjuntaan erikoistunut Anticimex -yhtiö on aloittanut lutikoiden hävityksen. Pahin tilanne näyttää olevan aikuisten psykiatrisella osastolla, mutta Anticimex on löytänyt lukikoita mm. odotustiloista.
Asian uutisoi eilen Expressen.
Ruotsissa, kuten Suomessakin, ihmisen ulkoloisten esiintymiset olivat ongelmia vielä 1900-luvun alkupuolella, mutta asuntokannan uudistuessa ja elintason noustessa nämä haitat harvinaistuivat ja hävisivät. Nykyisin lutikat, päätäit ja syyhypunkit saattavat olla ongelmallisia mm. päiväkodeissa ja peruskouluissa.
Lutikka oleskelee vuodevaatteissa, huonekalujen ja seinien rakenteissa, yleensä enintään 2m päässä verenimemisen kohteesta. Lutikat ilmaantuvat aterioimaan yleensä öisin, valojen samuttua. Lutikka on hidasliikkeinen ja sen löytää sytyttämällä valot huoneeseen ja tutkimalla epäillyttävät kohteet.
Lutikka voi elää ilman veriannosta useita vuosia syömällä seinien ja lattioiden rakoihin kertynyttä likaa ja siinä eläviä mikroorganismeja yms., mutta kehittyäkseen aikuis-asteelle lutikka tarvitsee verta. Aikuinen lutikka voi munia 3-5 munaa päivässä, joista kuorituvat tuokka-asteet jäävät kehittymättä ellei siis verta löydy. Lutikka-kanta siis saattaa säilyä rakennuksessa pitkäänkin sen jäätyä asumattomaksi.
Lutikkoja hävitetään nykyisin mm. nostamalla rakennuksen lämpötila yli 50 asteen. Tätä lutikat sietävät vain lyhyen ajan, sillä pieninä eläiminä ne alkavat kuivumaan kuoliaksi. Lämpökäsittelyssä lutikat saattavat pyrkiä mm. lattialistojen alle, missä massiivisen seinärakenteen vaikutus estää lämmön kohoamista. Tuhoajat käsittelevät po. paikkoja joko irroittamalla listat tai sumuttamalla niiden rakoihin joko myrkkyä tai erästä hienojakoista ainesta joka tunkeutuu lutikoiden hengitysteihin tappaen ne hitaasti.
Usein torjuntakäsittelyt epäonnistuvat lutikoiden levitessä käsitellylle alueelle esm. viereisestä huoneistosta. Göteborgin tapauksessa yhden sairaalaosaston käsittely saattaa siis jäädä tuloksettomaksi., ja lutikka-rikkaus jatkuu.
Kun lutikat tulevat taloon niin se on varsinainen riesa. Siinä vaiheessa kun ne huomataan, ovat ne levittäytyneet jo kaikkialle. Siksi tässäkin tapauksessa tulisi koko saraalasiipi sulkea ja myrkyttää lutikat. Yksittäinen osasto ei johda kuin viikon mittaiseen viivytykseen.
Perimmäinen kysymys kuuluukin että mistä lutikat ovat tulleet?
”Lutikkojen alkuperästä, kuten ei sairaalan johdon viivyttelyn syistäkään, ei ole tietoa.”
Mä voin kertoa. Ne ovat tulleet Afrikasta ja Lähi – Idästä.
Lutikat ovat hitaita? Eivät näytä tuntevan lutikkaa ollenkaan. Kyllä se on nopea.
Zyklon B on varsin tehokasta ainetta lutikoiden poistoon.
Jo paljon ennen 2. maailmansotaa tietyn ”valitun kansan” joissakin teksteissä esiintyi maaginen luku 6.000.000.
Nykyisin monet väittävät hyvin perusteluin, että tuo luku on törkeää propagandista liioittelua. Ei he ovat väärässä, tuon luvun voi vielä kertoa monella: Zyklon B:llä tapettujen lutikoiden määrä ns. keskitysleireissä Saksassa 2. maailmansodan aikana!
Aivan näin. Zyklon Beetä käytettiin nimenomaan JA VAIN desifiointiin keskitysleireillä. Niitä suurempia lutikoita ei sillä eliminoitu koska kyseinen aine ei siihin käyttöön olisi edes soveltunut.